Tietokoneavusteisen kaupunkisuunnittelun kehittämisestä

Viimeaikaiset tieteelliset ja tekniset läpimurrot ovat parantaneet käsitystämme useiden eri luonnonilmiöiden taustalla vaikuttavista lainalaisuuksista. Nykyisin miltei kaikkia kulttuurillisia ja luonnonilmiöitä voidaan myös tarkastella informaation siirtymiseen perustuvina matemaattisina prosesseina, jotka ovat mallinnettavissa ja analysoitavissa tietokoneiden avulla. Läpimurrot muuttavat myös perinteistä tilakäsitystämme. Fyysinen ympäristö, joka aiemmin on mielletty joukoksi kiinteitä pysyviä kappaleita, määritellään yhä useammin erilaisten aineettomien muuttujien sekä informaation kautta. Koska yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu ovat perinteisesti olleet fyysisen ympäristön käsittelyyn erikoistuneita aloja, on ilmeistä, että alojen luonne tulee muuttumaan tilakäsityksen muuttuessa yhä aineettomammaksi. Tietopohjaisen tilakäsityksen lisäksi aloihin on vaikuttanut viime aikoina myös toinen laajamittainen ilmiö - alun perin puhtaaksi piirtämisen apuvälineiksi suunnatut tietokoneet ovat vähitellen korvaamassa kaikki aikaisemmin käytetyt suunnittelu-, piirustus-, mallinnos- ja havainnollistamistyökalut. Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun on kohdistunut viime aikoina myös rajua kritiikkiä. Useat alojen harjoittajat sekä teoreetikot ovat ilmaisseet huolensa, että alat ovat ajautumassa yhteiskunnalliseen paitsioon, elleivät suunnittelijat kykene uudistumaan muun kehityksen tahdissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelijan näkökulmasta, minkälaisia mahdollisuuksia uusi teknologia tarjoaa edellä mainittujen muutosten hallitsemiseksi. Tutkimus osoitti, että algoritmit sekä muut tietojenkäsittelytekniikat ovat oiva keino parantaa sekä luovaa ajattelua että ongelmanratkaisukykyä eri vaiheissa suunnittelua. Tutkimus paljasti myös, etteivät uudet tekniikat välttämättä muuta suunnittelun luonnetta itsessään, vaan ainoastaan tehostavat nykyisiä käytäntöjä. Uudet tietotekniset ratkaisut voivat lisäksi parantaa suunnitteluun liittyvää päätöksentekoa sekä lisätä suunnitteluprosessin aikana vuorovaikutusta eri sidosryhmien välillä. Toisaalta uusilla vuorovaikutustekniikoilla voidaan tavoittaa myös sellaisia sidosryhmiä, jotka eivät nykyisten vuorovaikutuskeinojen puitteissa joko pysty tai halua osallistua suunnitteluun. Tutkimuksen valossa näyttäisi, että tekniikan kehittyessä suunnittelun luonne on muuttumassa nykyistä tieteellisemmäksi ja että suunnittelun painopiste on siirtymässä lopputuloksesta prosessiin. Muutosten myötä myös itse suunnittelijan rooli on kehittymässä visionäärisestä taiteilijasta joustavaksi koordinaattoriksi, jonka on osattava tasapainotella lukuisten eri sidosryhmien tarpeiden ja toiveiden välillä. Suunnitteluprosessin muuttuessa suunnittelijan tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu kaavojen ja suunnitelmien piirtämisen asemesta tavoitteiden määritteleminen ja arvioiminen sekä näiden kääntäminen tietokoneen ymmärtämälle kielelle. Tietokoneen suurta laskentakapasiteettia voidaan tämän jälkeen hyödyntää näiden tavoitteiden mallintamiseen, tarkasteluun ja tarkentamiseen. Tutkimuksessa kuvatun tulevaisuudennäkymän toteutuminen edellyttää kuitenkin vielä paljon aiheeseen liittyvää perustutkimusta sekä toisaalta myös ajatustenvaihtoa alan toimijoiden välillä. Tilanteessa korostuvat lisäksi poikkitieteellisen yhteistyön merkitys sekä tieteellisempien tekniikoiden kehittämisen tarve