Korkoriskin hallinta - teoria ja käytäntö suomalaisissa ei-rahoitusalan suuryrityksissä

Fluctuations in exchange rates, interest rates and commodity prices can seriously harm even a well run company, if effective financial risk management is not taken care of. Although interest rates represent at least an equally important source of risk as foreign exchange, interest rate (IR) risk management - the topic of this study - has not received the attention it deserves. The empirical part of the study focused on the 150 biggest non-financial companies in Finland. The area has not been studied much lately, especially in Finland, and the euro environment as well as the new accounting standards being introduced make the timing of the study interesting. The goals of the study were to bring clarity into the IR risk management practices of Finnish firms, the factors determining the approach taken to IR risk management, and the changes taken place in the past ten years. The primary research method was a survey conducted with the help of a web-based questionnaire, and this method was complemented by expert interviews and a literature study. IR risk management was ranked fourth in importance among corporate risk management functions. The stability brought by the common currency euro seems to have decreased the magnitude or IR risk. Most large companies take a systematic approach to IR risk management, judging from the fact that the majority of companies have a written IR risk management policy. The assessment of IR risk exposure was mainly concentrated on the financial position, whereas assessing the IR risk of fixed assets, inventories and equity was less common. However, companies should at least examine the possibility of widening their scope of IR risk assessment, and the starting point of IR risk assessment should be the effect of rate changes on business operations, not e.g. the minimization of IR expenses. Fixed-to-floating target ratio for loans, as well as stress tests, scenario analysis and sensitivity analysis seemed to be the most commonly used methods in IR risk management. However, there were no significant differences between the assessed performance of the different methods, and many companies seemed to be happy with the simpler methods. Companies expected, on the average that interest rates would rise less than implied by the market rates. Most companies let their IR view affect their hedging degree, although changes in the view did not always lead to changes in the hedging degree. IR swaps were clearly the most commonly used hedging instrument in this study. The introduction of the new accounting standards seemed to be viewed mostly as causing more work, and leading to the use of simpler hedging instruments. Most companies did not expect other notable future changes in their IR risk management. A model was constructed to try to explain the approach companies take to their IR risk management. The relationships between the selected explanatory variables and the resultant IR risk management approach ended up being considerably weaker than anticipated. The best explanatory variables appeared to be the size of the company's loan portfolio and the existence of a written IR risk management policy. To elaborate on the findings of this study, an extended framework for further study on the determinants of IR risk management is also included.Valuuttakurssien, korkojen ja hyödykehintojen heilunta saattaa aiheuttaa huomattavia ongelmia hyvinkin johdetuille yrityksille, jos rahoitusriskien hallintaan ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Vaikka korkotason muutokset muodostavat ainakin yhtä suuren riskin kuin valuuttakurssimuutoksetkin, korkoriskinhallinta - tämän tutkimuksen kohde - ei ole saanut osakseen ansaitsemaansa huomiota. Empiirisen tutkimuksen kohteeksi valittiin 150 suurinta suomalaista ei-rahoitusalan yritystä. Kyseistä aihepiiriä ei ole tutkittu varsinkaan Suomessa kovin paljon viime aikoina, ja nykyinen euroympäristö yhdessä uusien tilinpäätösstandardien kanssa tekevät tutkimuksen ajankohdasta erityisen mielenkiintoisen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda lisävaloa suomalaisten yritysten korkoriskinhallintakäytäntöihin sekä selvittää tärkeimmät korkoriskinhallintaan vaikuttavat tekijät ja viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneet merkittävimmät muutokset. Ensisijainen tutkimusmenetelmä oli verkkopohjainen kysely, jota täydennettiin asiantuntijahaastatteluiden ja kirjallisuustutkimuksen keinoin. Korkoriskinhallinta luokiteltiin neljänneksi tärkeimmäksi yritysten riskienhallinnan toiminnoksi. Yhteisvaluutta euron tuoma vakaus korkoihin näyttäisi pienentäneen korkoriskin merkitystä. Useimmat suuryritykset tuntuvat hallitsevan korkoriskiään systemaattisesti, sillä suurimmalla osalla on kirjallinen korkoriskienhallintapolitiikka. Korkoriskin arviointi on kuitenkin suuressa määrin keskittynyt rahoituserien riskin arviointiin, kun taas kiinteän omaisuuden ja oman pääoman korkoriskiä arvioitiin selvästi harvemmin. Yritysten kannattaisi kuitenkin ainakin harkita korkoriskinsä tarkastelulaajuuden laajentamista. Lähtökohtana tulisi olla korkomuutosten vaikutukset yrityksen liiketoiminnalle, ei esimerkiksi korkokulujen minimointi. Tavoite kiinteä-vaihtuvakorkoisten lainojen suhteelle sekä stressitestit, herkkyysanalyysi ja skenaarioanalyysi tuntuivat olevan korkoriskinhallinnassa useimmin käytetyt menetelmät. Eri menetelmien paremmuuden välillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan merkittäviä eroja, ja monet yritykset vaikuttivat olevan täysin tyytyväisiä yksinkertaisiin menetelmiin. Yritykset odottivat keskimäärin korkojen nousevan selvästi vähemmän kuin markkinakorkojen perusteella laskettu ennuste. Useimmilla yrityksillä oma korkonäkemys vaikuttaa suojausasteeseen, vaikkakaan muutokset korkonäkemyksessä eivät aina johda muutoksen suojausasteessa. Koronvaihtosopimukset olivat selvästi käytetyin suojausinstrumentti. Uusien tilinpäätösstandardien katsottiin tuovan lisävaivaa ja johtavan yksinkertaisempien suojausinstrumenttien käyttöön. Useimmat yritykset eivät uskoneet korkoriskipolitiikassaan tapahtuvan muita merkittäviä muutoksia tulevaisuudessa. Yritysten korkoriskinhallintakäyttäytymistä pyrittiin kuvaamaan teoreettisen mallin avulla, mutta selittäviksi muuttujiksi valitut tekijät pystyivät kuvaamaan yritysten korkoriskinhallintaa odotettua selvästi heikommin. Parhaimmat selittävät muuttujat tuntuivat olevan yrityksen lainasalkun koko ja kirjallisen korkoriskipolitiikan olemassaolo. Tämän tutkimuksen tulosten tarkentamiseksi myös laajennettu viitekehys jatkotutkimuksia varten on sisällytetty raportin loppuosaan