Miksi taide on arvokasta? : arvottamisdiskurssit sanomalehtien taidearvosteluissa

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia käsityksiä taiteen arvosta suomalaisessa mediassa tuotetaan. Aineistoni koostuu neljän suomalaisen sanomalehden taidearvosteluista helmikuun 2020 ajalta. Tutkimukseni taustalla on käsitys taiteen autonomisen aseman ja itseisarvon ihanteellisena lähtökohtana taiteelle. Suomessa, kuten myös monissa muissa valtioissa, kulttuuripolitiikka on myös ottanut tämän lähtökohdakseen. Kulttuuripolitiikan voidaan nähdä kautta aikojen olleen tietyllä tavalla instrumentalistista, mutta viime vuosikymmenten aikana sen välineellisyys on saanut uusia muotoja. Taide muiden kulttuuristen objektien rinnalla on saanut kulttuuripolitiikassa yhä välineellisemmän aseman, samalla kun kulttuuripolitiikkaa on käytetty muiden politiikan alueiden tavoitteiden saavuttamiseen. Taide näyttäytyy sisäisen arvonsa lisäksi yhä vahvemmin arvokkaana myös sen vuoksi, että sen nähdään voivan tuottaa esimerkiksi taloudellista lisäarvoa tai osallistua erilaisten sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Tutkimukseni lähtökohta on kielenkäytön tarkasteleminen toimintana, eli kiinnitän huomion kielen tuottavaan luonteeseen. Analyysimenetelmänä käytän diskurssianalyysia, jolla pyrin tuomaan aineistostani esiin niitä erilaisia merkityksiä, joita taiteen arvolle teksteissä rakennetaan. Oletan siis, että teksteissä tuotetaan, uusinnetaan ja vastustetaan aktiivisesti erilaisia versioita taiteen arvosta. Kiinnitän huomion niihin perusteluihin, joilla arvottamista kritiikeissä tuetaan. Nämä kertovat diskursseista, joihin teksteissä liitytään. Analyysin tuloksena tunnistin taidearvosteluista kolme erilaista päädiskurssia, joita puheessa tuotettiin. Niissä taide näyttäytyi arvokkaana sen esteettisten ominaisuuksien vuoksi, henkilökohtaista ymmärrystä tuottavan kyvyn vuoksi ja sen vuoksi, että sillä nähtiin olevan mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan. Näiden lisäksi erottui vielä taloudellinen diskurssi, jota puheessa pääosin vastustettiin. Taide näyttäytyi arvokkaana siis sekä itsessään että välineellisenä, vaikkakin tämä välineellisyys voidaan nähdä hiukan erilaisena kuin silloin, kun taiteella voi olla suora käyttöarvo. Tämä välineellisyys oli enemmänkin mahdollisuuksia avaavaa, kuin suoraan jotakin vaihdettavissa tai käytettävissä olevaa arvoa