Rattijuopumusrikos : näyttökynnykset seulontakokeessa ja henkilönkatsastuksessa

Pakkokeinolain säännöksiä (806/2011, PKL) käytetään rattijuopumusrikosten selvittämisessä. Henkilönkatsastusta (PKL 8:32.1) käytetään nautitun aineen selvittämisessä ja seulontakoetta (PKL 9:2.1) ratsia-tyyppisessä liikennejuopumusvalvonnassa. Nämä säännökset määrittelevät menettelytavat sekä sisältävät muita viranomaisten päätöksentekoa ohjaavia elementtejä. Päätöksentekoa ohjaavat myös kansainvälinen sääntely sekä kansalliset ja ylikansalliset tuomioistuinratkaisut. Pakkokeinolain säännöksissä on abstrakteja ja monitasoisia näyttökynnyksiä. Näyttökynnysharkinnassa on kysymys käytettävissä olevan tiedon perusteella tehtävästä subjektiivisesta harkinnasta. Näyttökynnykset on perusteltava päätöstä tehtäessä konkreettisilla tosiseikoilla, jotka ovat näin myös todennettavissa jälkikäteen. Vertasin tutkimuksessani lainsäädännön ilmenemistä neljässä erilaisessa rattijuopumustapauksessa, jotka ovat käytännössä hyvin tavallisia tilanteita poliisin valvonta- ja hälytystoiminnassa. Säännöksien soveltamisessa ei ole haasteita ns. ratsia-tyyppisen valvonnan yhteydessä silloin, kun kuljettaja suostuu seulontakokeeseen. Muissa tutkimissani rattijuopumustilanteissa lainsäädäntö on vähintään epäselvää tai se asettaa valvovan viranomaisen lähes mahdottomaan tilanteeseen näytön hankkimiseksi. Tutkimuksessa selvitin säännösten keskinäistä suhdetta ja sääntelyn systematiikkaa sekä säännösten soveltamista ohjaavien näyttökynnysten merkitystä. Sääntely on osittain epäselvää ja puutteellista. Rikosten yleis- ja erityisestävyyden kannalta rattijuopumusvalvonnan tehokkuus vaatii riittävät keinot turvata rikostutkinta epäselvissäkin tapauksissa. Tähän esitän tutkimuksessani ratkaisua, joka edellyttää lainsäädännön muuttamista