Antroposkenen ekosysteemi: Pohjoinen metsä villin luonnon näyttämönä

Tarkastelen artikkelissa pohjoisen metsäekosysteemin representaatiota Yleisradion Avaran luonnon esittämässä luontodokumentissa Villi Pohjola, osa 1/6: Suomi (Saksa 2011). Analyysini kautta piirtyy esiin eläinten toiminnan näyttämöksi muodostunut metsä, jonka pohjoisuus korostaa kaukaisen, koskemattoman ja rajattoman luonnon vaikutelmaa. Reflektoin tällaisen luontorepresentaation merkitystä villin luonnon kulttuurisesta konstruktiosta käydyn keskustelun avulla.Luontodokumenteille tyypillinen ajatus dokumentaarisuudesta toden tallenteena tiivistyy Villissä Pohjolassa pelkistettyyn tyyliin, jossa teknisesti rakennettuja kuvia tai kohtauksia ja vahvaa tarinankerrontaa on vältetty. Kertoja selostaa hajanaisen kollaasin metsän eläinten toiminnoista vuodenaikojen edetessä. Puheosioiden väleissä tunnelmoidaan musiikilla ja metsän visuaalista kauneutta korostavilla maisemakuvilla.Jos toden tallentamiseen kytkeytyvän läpinäkyvyyden vaikutelman ymmärtää tekijöiden valitsemana tyylinä, avautuu näkökulma kerronnan tarpeiden kautta muokkautuvaan luontoon. Erityisyyden, ihmeellisyyden, ikiaikaisuuden ja villiyden ominaisuudet eivät niinkään nouse metsän fyysisestä olemuksesta, vaan tarinan rakenteiden, visuaalisuuden ja televisiokerronnan asettamien vaatimusten ja mieltymysten mukaisesti. Vaikka näitäkin piirteitä suomalaisesta metsästä voi löytää, niiden tiivistymää Villin Pohjolan kerronnassa voidaan kuvailla eräänlaisena antroposkenen ekosysteeminä.Yhdistettynä villin luonnon kulttuuriseen konstruktioon toden tallentamiseen typistyvä dokumentaarisuus mahdollistaa uskottavan esityksen pohjoisesta luonnosta, joka ei ole poliittinen, riippuvuussuhteessa itseemme tai inhimillisten näkökulmien muokkaama valinta. Luontodokumentin todeksi vahvistama metsä muuttuu polaariseksi toiseudeksi, paikaksi ajan ja ihmisyyden ulkopuolella