Processes of long-term work disability and socioeconomic disparities : unwinding the roles of family background, sickness absence, and psychosocial work environment

Due to population ageing and the increasing dependency ratio, maintaining a sufficient workforce has become an important national policy target in Finland. As the population shrinks, prolonging working careers becomes one of the key factors in sustaining a sufficient workforce. Work disability, especially when it is long-term, is one of the main reasons for leaving the labour market early. Previous studies have identified many risk factors associated with long-term work disability, of which one of the most important is low socioeconomic status. However, to date very little research has been conducted on the mechanisms underlying the risk of long-term work disability and the associated socioeconomic disparities. This study examines the process leading to the development of a long-term work disability, and the socioeconomic differences in this process. This dissertation consists of four studies that examine two aspects of long-term work disability: the transition to sickness absence and disability retirement. Further, they examine the socioeconomic disparities that relate to these transitions arising from family background, sickness absence development and psychosocial work environment. The studies use longitudinal register-based datasets on the Finnish or Swedish population over a fifteen years period from 1999–2014, with national representative samples. The first article is based on a 10 % population sample of Finnish residents and uses a discrete-time event history model to examine the association between educational attainment and family background on disability retirement in young adulthood. The second and third articles use a 70 % population sample of Finnish residents linked to data on sickness benefits and disability retirement. These articles use a Cox proportional hazards model to study the role of sickness absence length and diagnosis as predictors of disability retirement in different occupational classes among women and men. The fourth article is based on a full population data of Swedish residents linked with data from labour market surveys and sickness insurance. The article examines the relationship between psychosocial work environment, or more precisely, the occupation-specific job demands and job control in occupations, and the risk of accumulating of sickness absence and disability pension days over time using group-based trajectory analysis and multinomial regression analysis. The results of these articles demonstrate that the risk factors of long-term work disability and the associated socioeconomic disparities are associated with the family background and they are observed at an early phase during the life-course. Low level of education and low levels of parental education and income were associated with young adults’ disability retirement. In particular, young adults whose parents have a tertiary education and who themselves have only a basic education are at a greatest risk of disability retirement. This result indicate that parents with higher education can be more able to assist their offspring in getting help for their work disability. Later in working life, sickness absence is another important factor in which the development of long-term work disability and the associated socioeconomic disparities develop. Long-term unemployed and manual workers have the highest risk of disability retirement, and non-manual employees have the lowest risk. However, the accumulation of sickness absence days increases the risk of disability retirement most strongly among non-manual employees, and the least among manual workers. In particular, long-term sickness absence due to mental and behavioural disorders or musculoskeletal diseases is linked to all-cause disability retirement and disability retirement due to same diagnostic group. Further analysis on the diagnoses revealed that while sickness absence due to respiratory diseases or circulatory diseases were the strongest predictors of disability retirement due to some other diagnostic group. The role of diagnosis in the transition from sickness absence to disability retirement was similar across occupational classes. Analysing the effect of a psychosocial work environment revealed that occupations with low levels of job demands or low job control, and especially with a combination of these, are associated with unfavourable accumulation of sickness absence and disability pension days. Contrarily, occupations with high levels of job demands and job control are associated with low accumulation of sickness absence and disability pension days. To conclude, risks of developing a long-term work disability can be identified at different processes in childhood and in work life. Attention should be paid to prevent work disability at an early stage of life. Especially disadvantaged families should be helped by providing low-threshold services to ensure that health problems leading to work disability are identified as early as possible. Work disability can be prevented by intervening, for example, in the accumulation of sickness absence days and in the work environment. In addition, providing equal access to care, low-threshold services and modifying work environment according to individual’s work ability can help prevent the onset and development of long-term work disability, improve wellbeing at work and prolong working careers. Measures should be tailored according to one’s socioeconomic position, as the development of long-term work disability varies between occupations. Understanding the risk factors associated with longterm work disability not only helps to prevent long-term work disability at the population level, but also helps to target preventive actions more effectively at those who need it, reducing social inequalities in well-being at work and in health.Väestön ikääntymisen ja huoltosuhteen heikentymisen vuoksi riittävän työvoiman ylläpitämisestä on tullut tärkeä tavoite suomalaisessa politiikassa. Väestönkasvun hidastuessa on työurien pidentäminen yksi tärkeimmistä keinoista riittävän työvoiman ylläpitämiseksi. Etenkin pitkittynyt työkyvyttömyys on yksi keskeisimmistä syistä ennenaikaiseen työelämästä poistumiseen. Aikaisemmat tutkimukset ovat tunnistaneet monia pitkittyneeseen työkyvyttömyyteen liittyviä riskitekijöitä, joista yksi tärkeimmistä on matala sosioekonominen asema. Pitkittyneen työkyvyttömyyden riskin ja siihen liittyvien sosioekonomisten erojen taustalla olevia mekanismeja on toistaiseksi tutkittu melko vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää pitkäaikaisen työkyvyttömyyden kehitysprosesseja sekä siinä ilmeneviä sosioekonomisia eroja. Väitöskirja koostuu neljästä osatutkimuksesta. Osatutkimukset käsittelevät sairauspäivärahakaudelle ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä sekä niihin liittyviä sosioekonomisia eroja perhetaustan, sairauspäivärahahistorian ja psykososiaalisen työympäristön näkökulmista. Tutkimuksessa käytetään pitkittäisiä rekisteriaineistoja suomalaisesta ja ruotsalaisesta työikäisestä väestöstä ajanjaksolla 1999– 2014. Ensimmäisen artikkelin aineisto pohjautuu 10 % satunnaisotokseen suomalaisista. Artikkelissa tutkitaan diskreetin elinaikamallin avulla perhetaustan ja kouluttautumisen yhteyttä nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa käytetään 70 % satunnaisotosta työikäisistä suomalaisista, yhdistettynä sairauspäiväraha- ja työkyvyttömyystietoihin. Näissä artikkeleissa tarkastellaan Coxin suhteellisten hasardien mallin avulla sairauspäivärahan pituuden ja diagnoosin roolia työkyvyttömyyseläkettä ennustavana tekijänä eri ammattiasemissa olevilla naisilla ja miehillä. Neljännessä artikkelissa käytetään ruotsalaista väestöaineistoa yhdistettynä sairausvakuutustietoihin ja työelämätutkimuksissa kerättyihin aineistoihin. Artikkelissa tutkitaan kehityspolkuanalyysin ja multinominaalisen regressioanalyysin avulla psykososiaalisen työympäristön yhteyttä sairauspäiväraha- ja työkyvyttömyyseläkepäivien kertymiseen pitkällä aikavälillä naisilla ja miehillä. Ensimmäisen artikkelin tulokset osoittavat, että pitkittyneen työkyvyttömyyden riskitekijät ja siihen liittyvän sosioekonomiset erot ovat yhteydessä perhetaustaan ja ne ovat havaittavissa jo varhaisessa elämänvaiheessa. Vanhempien matala koulutus ja matalat tulot, sekä nuoren oma matala koulutus ovat yhteydessä nuoren aikuisen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Erityisesti nuoret aikuiset, joiden vanhemmilla on korkea-asteen koulutus ja itsellään perusasteen koulutus, ovat suurimmassa riskissä siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Myöhemmin työelämässä sairauspäivärahakausi on toinen tärkeä nivelvaihe, jossa pitkittyneen työkyvyttömyyden kehitys ja siihen liittyvät sosioekonomiset erot kehittyvät. Pitkäaikaistyöttömillä ja työntekijäammateissa työskentelevillä on korkein ja ylemmillä toimihenkilöillä kaikkein matalin riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Kertyvät sairauspäivärahapäivät kuitenkin kasvattavat työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riskiä kaikkein voimakkaimmin ylemmillä toimihenkilöillä, ja hitaimmin työntekijäammatissa työskentelevillä. Erityisesti pitkittynyt mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden tai tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella myönnetty sairauspäiväraha on vahvasti yhteydessä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen mistä tahansa tai samasta diagnoosista. Lisäanalyysit osoittavat, että sairauspäiväraha hengityselinten tai verenkiertoelinsairauksien diagnoosilla ennustivat ennen kaikkea työkyvyttömyyseläkettä jollain muulla diagnoosilla. Diagnoosin rooli sairauspäivärahalta työkyvyttömyyseläkkeelle siirryttäessä oli melko samankaltainen eri ammattiryhmissä. Työympäristön näkökulmasta ammatit, joissa on matala työn vaatimustaso ja matala vaikutusmahdollisuuksien taso, tai joissa nämä molemmat yhdistyvät, ovat yhteydessä epäedulliseen sairauspäiväraha- ja työkyvyttömyyseläkepäivien kertymiseen. Näiden matalaan kertymiseen ovat yhteydessä sen sijaan ammatit, joissa työn vaatimus- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat korkeita. Yhteenvetona voidaan todeta, että pitkittyneen työkyvyttömyyden riski on tunnistettavissa erilaisissa prosesseissa sekä lapsuudessa, että työelämässä. Työkyvyttömyyden ehkäisemiseen tulisikin kiinnittää huomiota jo varhaisessa elämänvaiheessa. Erityisesti vähäosaisemmille perheille olisi tarjottava matalan kynnyksen palveluita, jotta työkyvyttömyyteen johtaviin terveysongelmiin voitaisiin tarttua mahdollisimman varhain. Pitkittynyttä työkyvyttömyyttä voidaan ehkäistä myös myöhemmin työelämässä puuttumalla esimerkiksi sairauspoissaolopäivien kertymiseen ja psykososiaaliseen työympäristöön. Yhdenvertainen hoitoon pääsy, matalan kynnyksen palvelujen tarjoaminen ja työympäristön muuttaminen yksilöllisen työkyvyn mukaan voi auttaa estämään pitkäaikaisen työkyvyttömyyden syntymistä, parantamaan työhyvinvointia ja pidentämään työuraa. Kaikki nämä toimenpiteet tulisi räätälöidä ammattiryhmän mukaan, sillä pitkäaikaisen työkyvyttömyyden kehitys vaihtelee niiden välillä. Ymmärtämällä pitkittyneeseen työkyvyttömyyteen liittyviä riskitekijöitä voidaan sekä ehkäistä työkyvyttömyyttä väestötasolla, että kohdentaa ennaltaehkäiseviä toimia yhä tehokkaammin niitä tarvitseville, kaventaen työhyvinvointiin ja terveyteen liittyvää sosiaalista eriarvoisuutta