Rahanpesun torjunta suomalaisissa luottolaitoksissa 1990-luvulta nykypäivään

Tämän Pro gradu -tutkielman aiheena on rahanpesun preventiivisen torjunnan kehittyminen suomalaisissa luottolaitoksissa. Rahanpesun torjunnasta luottolaitoksissa säädetään rahanpesulaissa eli laissa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä (444/2017). Rahanpesulaki on keskeisin laki koskien rahanpesun preventiivistä torjuntaa suomalaisissa luottolaitoksissa ja siksi juuri sen kehityksen tutkiminen on valittu tämän tutkielman ytimeksi. Tutkielman tarkoituksena on antaa kattava kuva siitä, miten rahanpesun torjunta suomalaisissa luottolaitoksissa on kehittynyt 1990-luvulta nykypäivään ja mitkä yhteiskunnalliset syyt ovat vaikuttaneet kehityksen taustalla. Rahanpesun torjuntaa suomalaisissa luottolaitoksissa tarkastellaan tutkielmassa oikeushistoriallista metodia hyväksikäyttäen. Oikeushistorialliselle tutkimukselle tyypillisesti tutkielmassa on kysymys oikeudellisen muutoksen analyysistä sekä siitä, mitkä tekijät selittävät kyseistä muutosta. Tutkielman tärkeimpänä lähdeaineistona toimi itse rahanpesulaki kulloinkin voimassa olevassa muodossaan sekä sitä koskevat esityöt. Lisäksi aiheen kansainvälisen ja eurooppaoikeudellisen merkityksen vuoksi myös kansainvälisillä normeilla ja erityisesti Euroopan unionin rahanpesun torjuntaa koskevilla säädöksillä ja niiden valmisteluaineistoilla oli merkittävä rooli tutkielman lähdeaineistona. Tutkielma osoittaa, että Suomen rahanpesulain muutokset ovat seuranneet puhtaasti Euroopan unionin rahanpesudirektiivien kehitystä. Suomessa tuskin olisi tehty mitään rahanpesun preventiivisen torjunnan saralla ilman kansainvälistä painetta. Talouselämä on vastustanut rahanpesulainsäädäntöä vahvasti 1990-luvun lopusta lähtien. Uusliberalismin opit olivat juurtuneet suomalaiseen yhteiskuntaan jo 1980-luvulla ja sen oppien mukaisesti talouselämä toimi sitä paremmin, mitä vähemmän sitä säänneltiin. Siihen nojaten talouselämä ei pitänyt rahanpesulainsäädännön sille asettamia rajoituksia hyväksyttävinä. Tutkielma osoittaakin, että ilman painetta rahanpesulainsäädännön eurooppalaiseen yhdenmukaistamiseen, talouselämän vastarinta olisi saattanut mennä läpi. Tutkielma herättää myös muutamia kysymyksiä, joihin vastaaminen edellyttäisi kuitenkin lisätutkimuksia. Tutkielman perusteella voidaan kysyä: toimiiko rahanpesun torjunta Suomessa? Vaikka ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista tehdään paljon, tuomioita annetaan kuitenkin hyvin vähän. Lisäksi voidaan pohtia noudattavatko suomalaiset luottolaitokset rahanpesulain säännöksiä todellisuudessa niin hyvin kuin miltä vaikuttaa. Vaikka Suomessa ei olekaan tullut ilmi kuin yksi tapaus liittyen rahanpesulain rikkomiseen, Euroopasta löytyy kuitenkin useita esimerkkejä myös tästä. Rahanpesun preventiivistä torjuntaa koskevat säädökset ovat kuitenkin samat kaikkialla Euroopassa