Kasvatuspsykologia monitieteisessä kokemuksen tutkimuksessa:kehityksen sosiaalinen tilanne ja perusteltu osallisuus elämisen näyttämöillä

Tiivistelmä Tässä artikkelissa tarjotaan lukijalle aluksi kuva kokemuksen käsitteestä psykologian ja kasvatuspsykologian kentällä, erityisesti suhteessa siihen, miten kokemuksen käsitteellä voidaan jäsentää ihmisen ja ympäristön suhdetta. Vastauksena esille nostamiini haasteisiin esittelen kasvatuspsykologian keskeisiä käsitteitä, jotka jäsentävät yksilön kokemuksen ja kokemuksen kontekstin suhdetta. Aloitan kulttuurihistoriallisen psykologian klassikon Lev Vygotskyn (1896–1934) kokemuksen ja kehityksen sosiaalisen tilanteen käsitteistä. Näistä käsitteistä on viime vuosina virinnyt uutta kansainvälistä keskustelua, jolla näyttää olevan perustavaa merkitystä sekä kasvatuspsykologialle että monitieteiselle kokemuksen tutkimukselle. Kuvattuani kokemusta ja sen kontekstia Vygotskyn käsitteiden ja niistä käydyn keskustelun avulla, etenen artikkelini pääargumenttiin. Esitän, että kulttuurihistoriallista psykologiaa keskeisellä tavalla kehittäneen Klaus Holzkampin (1927–1995) työhön juurtuva ajatus yksilön perustellusta osallisuudesta elämisen näyttämöillä sekä tätä ajatusta empiirisen tutkimuksen saralla konkretisoiva ”perustelumallin” käsite tarjoavat jäsentyneen tavan yhtäältä täsmentää Vygotskyn käyttämiä käsitteitä empiirisessä tutkimuksessa ja toisaalta hahmottaa yksilön kokemusta ja kokemuksen kontekstia monitieteisessä kokemuksen tutkimuksessa. Konkretisoin käsitteiden käyttöä esimerkillä tutkimuksesta kasvatusalan ammattilaisen työstä. Esimerkissä havainnollistuu, millä tavalla yksilön kokemus ja toiminta voidaan hahmottaa osana yhteisten olosuhteiden ylläpitämistä ja muuttamista