Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen käytössä ja saatavuudessa

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten somaattisten, eli fyysisten sairauksien hoitoon tarkoitettujen terveyspalvelujen käyttö ja saatavuus jakautuvat Suomessa sosioekonomisten ryhmien välillä. Suomessa kansallisen terveyspolitiikan pitkäaikaisina tavoitteina ovat olleet terveyden eriarvoisuuden kaventaminen ja yhdenvertaisten terveyspalvelujen takaaminen kaikille Suomessa asuville. Terveydenhuollon sektorilla perustason terveyspalvelujen yhdenmukaista tarjoamista kaikille kansalaisille pidetään yleisesti ottaen oikeudenmukaisena. Oikeudenmukaisuudessa on kuitenkin kyse siitä, saako kukin sosioekonominen ryhmä tarpeeseensa nähden tarpeeksi terveyspalveluja. Suomessa sosiaaliryhmien väliset systemaattiset terveyserot ovat kansainvälisesti tarkasteltuna suuret. Vaikka suomalaisten elinikä ja yleinen terveydentila ovat viime vuosikymmenien aikana parantuneet, kehityksestä ovat hyötyneet eniten hyväosaiset väestöryhmät. Tämä on vaikuttanut osaltaan terveyserojen kasvuun. Sosiaaliset ja taloudelliset ympäristötekijät sekä yksilöllinen terveyskäyttäytyminen vaikuttavat merkittävästi väestön terveydentilaan. Terveydenhuollon merkitystä ei voida kuitenkaan väheksyä, sillä kliinisen hoidon merkityksen väestön kokonaisterveydentilaan arvioidaan olevan noin 20 prosenttia. Sosiaalisesti oikeudenmukainen terveyspalvelujärjestelmä edistää terveyden tasa-arvoa kohdentamalla palvelut niitä eniten tarvitseville. Terveyspalvelujen tarpeenmukainen käyttö on edellytys terveydenhuollon kustannusten kasvun hidastamiselle ja terveyserojen kaventamiselle. Tässä kirjallisuuskatsauksessa somaattisten terveyspalvelujen käyttöä ja saatavuutta tarkastellaan avohoidon lääkäripalvelujen, erikoissairaanhoidon sekä suun terveydenhuollon palvelujen osalta. Terveyspalvelujen saatavuutta tarkastellaan usein pelkän palvelujen käyttöasteen perusteella. Käyttöasteen avulla ei kuitenkaan voida arvioida terveyspalvelujen käyttöön ja saatavuuteen liittyvää eriarvoisuutta, sillä se ei huomioi terveyspalvelun tarvetta. Tästä syystä somaattisten terveyspalvelujen käyttöä ja saatavuutta tarkastellaan tässä työssä myös terveyspalvelujen tarpeenmukaisen kohdentumisen kautta. Tulosten mukaan avohoidon lääkäripalveluissa, erikoissairaanhoidon toimenpiteissä sekä suun terveydenhuollon palveluissa ilmenee erityisesti hyvätuloisia ja korkeasti koulutettuja suosivaa eriarvoisuutta. Hyvätuloiset ja korkeasti koulutetut käyttävät palveluja tarpeeseen nähden muita sosioekonomisia ryhmiä enemmän. Tyydyttämätön terveyspalvelujen tarve painottuu etenkin alimpiin sosioekonomisiin ryhmiin. Lisäksi vältettävissä oleva kuolleisuus on matalatuloisilla selvästi korkeatuloisia suurempaa. Tulotaso ja koulutusaste vaikuttavat lisäksi palvelusektorin valintaan, sillä hyvätuloiset ja korkeasti koulutetut käyttävät muita useammin yksityisiä lääkäripalveluja sekä työterveyshuollon palveluja. Matalasti koulutetut ja matalatuloiset käyttävät puolestaan muita useammin terveyskeskuslääkärin palveluja. Erikoissairaanhoidon kokonaiskäyttö jakautuu yleisen sairastavuuden mukaisesti, eli alemmat sosioekonomiset ryhmät ovat sairaalahoidossa muita useammin