Selluloosananomateriaalien käyttö lääketieteessä

Nanoselluloosa luonnonpolymeeri, jota voidaan eristää eläinperäisistä sekä kasviperäisistä lähteistä. Selluloosananomateriaalit voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: selluloosananofibrillit, selluloosananokristallit ja bakteeriselluloosa. Lääketieteen sovelluksissa kiinnostus on kohdistunut enimmäkseen bakteeriselluloosan käyttöön, sillä se on puhdasta ja lähtökohtaisesti nanomittakaavassa. Lääketieteen sovelluksissa nanoselluloosaa on tutkittu enimmäkseen haavahoidossa sekä kudosteknologiassa. Kiinnostusta materiaali on herättänyt myös diagnostiikassa, lääketeollisuudessa sekä keinotekoisena verisuonisiirteenä. Työssä käydään läpi nanoselluloosan potentiaalia lääketieteen sovelluksissa, sekä verrataan sitä jo käytössä oleviin ratkaisuihin. Tärkeimpiä nanoselluloosan ominaisuuksia lääketieteen kannalta ovat mekaaninen kestävyys, sen pintakemia, bioyhteensopivuus, muovattavuus ja huokoisuus. Suurimpia haasteita ovat bakteeriselluloosan tuottaminen laajassa mittakaavassa sekä nanoselluloosan reagoiminen ympäröivien yhdisteiden kanssa. Haavanhoitotuotteissa on kuitenkin hyödynnetty puhdasta selluloosaa. Nanoselluloosaa ei ole kuitenkaan sellaisenaan vielä juurikaan hyödynnetty lääketieteessä. Useissa sovelluksissa nanoselluloosaa on hyödynnetty komposiittirakenteissa tai sen funktionaalisia ryhmiä on muokattu oikeanlaisen pintakemian saavuttamiseksi. Tulevaisuuden näkymät nanoselluloosan käytölle lääketieteessä ovat kuitenkin lupaavat, ja sitä on pidetty potentiaalisena materiaalina useissa sovelluksissa