Sepelvaltimotautipotilaiden lääkehoitoon sitoutumisen tukeminen

Tausta: Ainoastaan noin puolet potilaista käyttää heille määrättyjä lääkkeitä ohjeiden mukaisesti. Lääkekuureja jätetään kesken, annoksia otetaan epäsäännöllisesti ja pitkäaikaislääkitys saatetaan keskeyttää omin päin. Tutkimusten mukaan lääkehoitoon sitoutumiseen vaikuttamisella saattaisi olla enemmän vaikutusta kansanterveyteen kuin yhdenkään uuden lääkkeen kehittämisellä. Lääkehoitoon sitoutumattomuus on maailman-laajuisesti tunnustettu, laaja ja vaarallinen ongelma, jonka ratkaisemiseksi yritetään jat-kuvasti kehittää suosituksia ja työkaluja. Tavoite: Kehittämisprojektin tavoitteena oli selvittää Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) sydänkeskuksen sepelvaltimotautipotilaiden lääkehoitoon sitoutumista pallolaajennuksen (PCI) jälkeen ja hahmotella hypoteettinen malli sitoutumisen kohentamiseksi. Menetelmät: Kehittämisprojektissa tutkittiin 58 sepelvaltimotautipotilaan lääkehoitoon sitoutumista. Aineisto kerättiin vuosina 2019–2020. Potilaille tehtiin pallolaajennus, jonka jälkeen heidät kotiutettiin lipidi- ja antitromboosi lääkityksen kanssa. Tutkittaviin otettiin yhteyttä noin 3.5 kuukautta kotiutumisen jälkeen, jolloin heiltä kysyttiin kysymyksiä lääkehoitoon liittyen. Tulokset: Lääkehoitoon sitoutumattomien keski-ikä oli 66.3 (±9.9) vuotta ja 36.2 % oli naisia. 24.1 % potilaista oli keskeyttänyt lääkityksensä tai tehnyt siihen omatoimisia muutoksia. Sukupuolella tai lääkityksen tyypillä ei ollut tilastollista merkitystä sitoutuneisuuteen (p=1.000). Lääkehoitoon sitoutumattomuuden merkityksellisimmäksi tekijäksi osoittautui ymmärtämättömyys lääkehoidon tärkeydestä. Johtopäätös: Ottaen huomioon lääkehoidon tärkeyden PCI-toimenpiteen jälkeen, tarvitaan enemmän ja suunnitelmallisempaa potilasohjausta sioutuneisuuden kohentamiseksi.Only half of the patients take their medication as instructed; course of treatment may fall short, doses are taken irregularly, and long-term treatment is often discontinued. According to the previous studies, actions to improve drug adherence, might affect public health more than any new drug development. Drug non-adherence is a globally recognized, extensive and dangerous problem, and recommendations and tools are being prepared for its solution. Objective: The aim of the study was to determine the pharmacotherapy adherence of the coronary artery disease patients at the Turku University Hospital Heart Center after percutaneous coronary intervention (PCI). Methods: We studied 58 coronary artery patients between 2019 and 2020 who underwent PCI and were discharged with lipid-lowering and antithrombosis medication. The patients were contacted by phone approximately 3.5 months after discharge and asked about the prevailing medication. Results: The mean age of the patients was 66.3 (9.9) years and 36.2 % were women. 24.1 % of the patients had discontinued or self-adjusted the prescribed medication. The gender or the type of medication did not seem to play a role in the adherence (p=1.000). The major reason for non-adherence was lack of information about the importance of the pharmacotherapy. Conclusions: Considering the importance of the efficient treatment after PCI, more patient education is needed to improve pharmacotherapy adherence