Sairaanhoitajien ja lähihoitajien eettiset ongelmat ja niiden ratkaisukeinot

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön muutokset edellyttävät uudistuksia, jotta tulevaisuudessa pystytään edelleen tarjoamaan vaikuttavia terveys- ja hyvinvointipalveluja. Väestön ikääntyminen ja palvelutarpeen kasvaminen sekä hoitohenkilöstön poistuma työmarkkinoilta luovat painetta sosiaali- ja terveydenhuollon sektorin veto- ja pitovoiman tehostamiseen ja työurien pidentämiseen. Palvelujärjestelmän muutosten vaikutuksia tutkimaan käynnistettiin COPE-hanke, jossa selvitettiin ammatillisia osaamistarpeita ja kehitettiin menetelmiä koulutukseen ja työn tukemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. COPE-hankkeessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille suunnattiin kysely, jonka lähihoitajien ja sairaanhoitajien vastauksista (n=892) kahteen avoimeen kysymykseen muodostui tämän tutkielman aineisto. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia eettisiä ongelmia sairaanhoitajat ja lähihoitajat työssään kohtaavat ja miten he niitä ratkaisevat. Terveydenhuollon etiikka ja arvot, eettinen herkkyys, huolenpidon ja oikeudenmukaisuuden etiikka sekä aiempi tutkimus aiheesta muodostivat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Analyysimenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jossa sovellettiin Warkin ja Krebsin (1996) ongelmatyyppien luokittelumallia ja ratkaisutapojen luokittelussa Lyonsin (1983) oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon etiikan analyysimallia. Aineisto kvantifioitiin tulosten havainnollistamiseksi. Molempien ammattikuntien yleisin ongelmatyyppi oli Warkin ja Krebsin (1996) luokittelumallin ulkopuolinen säännön soveltaminen, vastaten lähihoitajilla 29 % ja sairaanhoitajilla 33 % osuutta. Tyypillisiä säännön noudattamisen ongelman aiheita olivat epäselvät tai puuttuvat toimintaohjeet. Ammattiryhmää ja ongelmatyyppien jakautumista vertailtaessa analyysiin sisällytettiin myös vastaajien kuvailemat ei-eettiset ongelmat. Ammattiryhmien välillä ongelmatyyppien esiintymisessä oli tilastollisesti merkitsevä ero. Lähihoitajien ryhmässä ei-eettisten ongelmien osuus oli 40 %, mikä oli suurempi kuin sairaanhoitajilla (22 %). Toisten tarpeisiin vastaamisen ja säännön noudattamisen ongelmia esiintyi vastaavasti enemmän sairaanhoitajien ryhmässä kuin lähihoitajilla. Ongelmien ratkaisemisessa lähihoitajat käyttivät yhtä paljon oikeudenmukaisuuden (50 %) ja huolenpidon (50 %) etiikkaa. Sairaanhoitajien ongelmanratkaisu oli useammin oikeudenmukaisuuden etiikan (58 %) kuin huolenpidon etiikan (42 %) mukainen. Tuloksissa esiintynyt ratkaisutapojen vaihtelu oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon etiikan välillä heijastaa pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen toimimalla ohjeiden ja sääntöjen mukaan, mutta potilaan hyvinvointi ja rauhan säilyttäminen työyhteisössä saattoivat edellyttää huolenpidon etiikan mukaista toimintatapaa. Ammattiryhmien väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä ero oikeudenmukaisuuden etiikan mukaisten ratkaisutapojen jakautumisessa. Sairaanhoitajien ongelmanratkaisutapojen oikeudenmukaisuuspainotteisuus viittaa normatiiviseen ja sääntöorientoituneeseen toimintaan. Kaavamainen ja rutiineihin perustuva toiminta voi estää potilaan yksilöllisiin tarpeisiin perustuvan hoidon toteutumisen, jos tilannekohtainen arviointi jää toissijaiseksi toimintatavaksi. Ei-eettisten ongelmien merkittävä osuus aineistossa saattaa liittyä siihen, ettei ongelmien eettistä sisältöä tunnisteta. Eettistä herkkyyttä tarvitaan moraaliongelmien tunnistamiseen ja sitä voidaan kehittää roolinottoharjoitusten avulla. Moniammatillinen etiikan koulutus ja ryhmäkeskustelut edistävät jaettua eettistä päätöksentekoa. Jatkotutkimusta tarvitaan organisaation eettisestä kulttuurista ja tekijöistä, joilla eettistä herkkyyttä ja moraalista rohkeutta on mahdollista kehittää moniammatillisessa yhteistyössä. Tutkimuksen aineiston ongelmatyypit edustavat laajasti käytännön hoitotyön moraaliongelmia ja niitä voidaan käyttää materiaalina koulutusten suunnittelussa