Laittomasti hankittujen todisteiden hyödyntämiskielto rikosprosessissa perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta

Tutkimuksessa käsitellään laittomasti hankittujen todisteiden hyödyntämiskieltoa perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta, erityisesti liittyen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uuteen säännökseen koskien hyödyntämiskieltoa. Tutkimus lähtee liikkeelle rikosprosessista ja sen tarkoituksesta selvittää aineellinen totuus asiassa. Tämän jälkeen siirrytään esittelemään todisteiden hyödyntämiskieltoa tätä tavoitetta rajoittavana tekijänä. Hyödyntämiskielto on osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, joten tutkimuksessa on esitelty oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sisältöä, sen taustoja ja oikeuslähteitä. Kaikkein merkityksellisin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sisällön määrittelijä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Tutkimuksessa on tämän vuoksi esitelty ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä liittyen todisteiden hyödyntämiskieltoon. Tämän lisäksi on määritelty oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin alaisia käsitteitä, jotka liittyvät vahvasti hyödyntämiskieltoon, kuten itsekriminointisuojaa ja kontradiktatorisuuden periaatetta. Koska tarkoituksena on ollut kotimaisen oikeuden sisällön selvittäminen, on tutkimuksessa käsitelty myös melko laajasti kotimaista oikeuskäytäntöä. Suomessa ei ole aikaisemmin ollut laintasoista säännöstä hyödyntämiskiellosta, joten oikeuskäytännössä viitataan ihmisoikeussopimuksiin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tämän jälkeen tutkimuksessa siirrytään uuden hyödyntämiskieltopykälän valmisteluun ja esitellään valmistelun lopputulos, eli voimaan tullut uusi säännös. Lopuksi on pohdittu, että muuttaako säännös kansallista oikeutta, vai voiko sen nähdä enimmäkseen oikeuskäytännön kirjaamisena lakiin