Korvassa on ruotsalaista vahaa : Katsaus Suomen kielioppikuvauksen ja kielenhuollon kehitykseen ulkopaikallissijojen näkökulmasta

Pro gradu tutkielmani Korvassa on ruotsalaista vahaa. Katsaus Suomen kielenhuollon kehitykseen ulkopaikallissijojen näkökulmasta käsittelee ulkopaikallissijoja suomalaisessa kielenhuollossa. Näkökulma on historiallinen kattaen pääasiassa aikajakson 1800-luvulta noin 2000-luvun alkuun. Työn tutkimusaineiston muodostavat 1800-luvun kieliopit ja 1900-luvun kielioppaat. 1800-luvulla kieliopit olivat paitsi kielen systeemin kuvauksia, myös suomalaisen kielenhuollon julkaisuvälineitä, joilla on pyritty vaikuttamaan kielenkäyttäjiin ja suomen kieleen. 1900-luvulla tämän kielenhuollollisen tarkoituksen perivät kielioppaat ja kieliopit sen sijaan siirtyivät vähitellen yhä deskriptiivisemmän kielenkuvauksen suuntaan. Tutkielmani fokus on kielenhuollossa ja siksi työssä tarkastellaankin ulkopaikallissijojen tuloa kielioppeihin 1800-luvulla. 1900-luvun osalta taas keskitytään kielioppaisiin. Ulkopaikallissijoihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin. 1900-luvulla ne ovat olleet monenlaisten kielenhuollon puhdistustoimenpiteiden kohteina. Aivan erityisesti tämä koskee adessiivin eräitä käyttötapoja, tavan adessiivia ja adessiiviattribuuttia, joihin ovat ottaneet kantaa kaikki aineiston kielioppaat kaikkina aikoina. Työssä pyritään selvittämään, millä perusteilla tiettyjä ulkopaikallissijojen käyttötapoja on pyritty poistamaan kielestä tai niiden käyttöä rajoittamaan ja miten suhtautuminen on vuosien saatossa muuttunut. Kielioppaat ovat olleet samaa mieltä kahdesta asiasta: suomalaisten paikannimien taivutuksesta ja adessiiviattribuutin tuomittavuudesta. Kaikki muut ulkopaikallissijojen käyttöön liittyvät kysymykset ovat herättäneet keskustelua ja jopa kiistoja, suurimpina niistä E.A.Saarimaan ja Lauri Kettusen kiistat 1940-luvulla. Yleisimmät perusteet tuomita jokin ulkopaikallissijan käyttötapa ovat sen väitetty epäsuomalaisuus ja ruotsinmukaisuus. Myöhemmin nämä perustelut vähenevät, jopa häviävät, mutta tämä ei välttämättä muuta kerran huonoiksi leimattuja muotoja sallituiksi. Sen sijaan aikojen saatossa kielioppaiden perustelutapa muuttuu erittäin affektiivisesta neutraaliin suuntaan. Tutkielmassani E.A.Saarimaan Kielenopas nousee suomalaisen kielenhuollon tähänastisista kielioppaista keskeisimmäksi teokseksi. Se luo kielioppaan rakennemallin sekä esittelee ensimmäisen kerran teemat ja jopa perustelut, joita muut myöhemmin julkaistavat kielioppaat toistavat. Myöhempinä aikoina on tuotu erittäin vähän uusia teemoja mukaan kielioppaisiin Saarimaan esittelemien lisäksi. Sen sijaan joitakin vanhoja teemoja on poistettu tai unohdettu sittemmin. Toisaalta esimerkiksi tavan adessiivin käyttö on muuttunut sittemmin sallituksi, mutta se ei poista sen käsittelyä vielä kielioppaista. Yleisesti suhtautuminen ulkopaikallissijoihin on muuttunut vähitellen varovaisesti sallivammaksi monien teemojen osalta. Eniten on muuttunut näkemys kielenkäyttäjästä. Aiemman moittimisen ja tiukan kurinpidon sijaan on tullut positiivinen ja luottavainen kuva kielenkäyttäjästä, mikä heijastelee kenties koko yhteiskunnan muutosta tutkimusajanjaksolla