Pääomasijoitusrahastojen markkinointisääntelyn toteutus ja tulkinta Suomessa ja Ruotsissa, erityisesti puoliammattimaisten sijoittajien kannalta

Pääomasijoittaminen ja muihin vaihtoehtoisiin sijoitusrahastoihin sijoittaminen on aikaisemmin ollut Suomessa sekä Ruotsissa lailla sääntelemätön sopimusvapauden piiriin kuuluva ala. Finanssikriisin jälkimainingeissa säädettiin niin kutsuttu AIFMD-direktiivi ja sen johdosta uudet kansalliset lait, jotka toivat vaihtoehtoiset sijoitusrahastot sääntelyn piiriin. Nämä lait sääntelevät myös sitä miten vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja voi markkinoida ja asettavat siihen liittyviä edellytyksiä sekä vaihtoehtorahaston hoitajalle että sijoittajalle. Kaikki toimijat eivät voi markkinoida kaikkia vaihtoehtorahastoja kaikille erilaisille sijoittajille. Markkinoinnin sallittavuus on molemmissa maissa riippuvainen sekä sijoittajan sijoittajaluokituksesta että siitä, onko vaihtoehtorahaston hoitajalla toimilupa vai onko se rekisteröitynyt. Toimiluvalla markkinointimahdollisuudet ovat laajemmat kuin mitä rekisteröityneellä toimijalla, sillä pääsäännön mukaan vain toimiluvan saanut vaihtoehtorahaston hoitaja saa markkinoida hoitamiaan rahastoja ei-ammattimaisille sijoittajille. Sijoittajat on molempien maiden lainsäädännössä jaoteltu kahteen pääryhmään, ammattimaisiin ja ei-ammattimaisiin. Näistä ryhmittelyistä on säädetty vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja koskeviin erilaisia poikkeuksia. Osa poikkeuksista koskee sijoittajaa, kuten minimisijoitussummaa ja osa markkinoitavan rahaston erityispiirteitä kuten sijoituskautta. Suomessa pääsäännöstä saa hakea poikkeuslupaa Finanssivalvonnalta. Sijoittajaluokitus on peräisin muusta lainsäädännöstä eikä se täysin ongelmitta sovi sellaisenaan esimerkiksi pääomasijoitustoimintaan, jossa on paljon sijoittajia jotka kuuluvat pikemminkin ammattimaisen ja ei-ammattimaisen sijoittajan välimaastoon, esimerkkinä säätiöt. Erityisesti rekisteröidyt pääomasijoittajat voivat kohdata ongelmia, kun vanhoille, hyvinkin pitkäaikaisille sijoittajille ei voi markkinoida uusia, aukeavia pääomarahastoja. Tämä ongelma on tiedostettu sekä Suomen että Ruotsin lainsäätäjän toimesta, mutta se on ratkaistu eri tavoin. Kumpikaan ratkaisu ei ole täysin ongelmaton eikä yksiselitteinen. Lainsäädännön selkeyttäminen ja itsesääntelyä laativan tahon tulkintaa ohjaavan linjauksen laatiminen ovat esitettyjen ratkaisujen joukossa