Kansallinen terveysarkisto : työkalu ajoterveyden arvioinnissa?

Liikenneonnettomuuksissa menehtyy vuosittain 200–300 ihmistä Suomessa. Vaikka pitkään jatkunut liikenneturvallisuustyö on ollut tuloksekasta, ei Suomi ole aivan saavuttanut liikennekuolemien vähentämiselle asetettuja tavoitteita. Yhtenä tulevaisuuden haasteena on iäkkäiden kuljettajien lukumäärän voimakas lisääntyminen tarkoittaen, että yhä useammalla kuljettajalla on ajokykyyn vaikuttavia sairauksia tai toimintakyvyn heikentymiä, jotka ovat usein kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien taustalla. Tämä korostaa lääkäreiden asemaa ajoterveyden valvojina. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät lääkärit aina halua tai osaa puuttua potilaan ajo-oikeuteen, mikä voi osin selittyä sillä, ettei lääkäri tunne potilaan aiempaa sairaus- ja lääkityshistoriaa. Vaiheittain käyttöön otettava, koko Suomen kattava sähköinen potilastiedon arkisto yksinkertaistaa potilastietojen liikkuvuutta eri organisaatioiden välillä. Potilaan koko sairaushistorian näkeminen yhdellä kertaa voisi siten mahdollistaa perustellumman arvion tekemisen potilaan ajokyvystä. Potilastietojen arkaluontoisuudesta johtuen luovuttamisen edellytyksenä on kuitenkin pääsääntöisesti potilaan suostumus. Tutkielman keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä on pohtia, tulisiko potilastiedon luovuttamisen tiukkaa sääntelyä lieventää ajoterveyden valvonnassa. Kyse on käytännössä siitä, miten yksityisyyden suojaa ja muiden liikenteenkäyttäjien turvallisuutta tulisi punnita. Tutkielmassa kartoitetaan nykyistä oikeustilaa ajoterveyden valvonnan ja potilastiedon luovuttamisen osalta Suomessa ja Pohjoismaissa sekä tutkitaan de lege ferenda -näkökohtia. De lege ferenda -osiossa luodaan katsaus perustuslakivaliokunnan kannanottoihin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, minkä lisäksi osio sisältää ajoterveyden valvonnan laiminlyöntejä koskevan empiirisen tutkimuksen, jota rikastetaan oikeustaloustieteellisillä argumenteilla. Punnittaessa potilaan tahdosta riippumatonta potilastietojen vapaampaa luovuttamista törmätään väistämättä perustuslaillisiin ongelmiin, joista erityisen kriittisinä näyttäytyvät yksityisyyden suojan ydinalueen tarkka määrittely ja tarpeeksi vahvojen liikenneturvallisuusargumenttien löytäminen. Tutkielmassa todetaan, ettei ydinalueen rajoja vielä olla ylitetty ajoterveyden valvonnassa. Eri oikeushyvien välisessä punninnassa tulisi taas huomioida seuraava ohjesääntö: mitä enemmän ja rajumpia liikenneonnettomuuksia voidaan ehkäistä mahdollisimman pienellä puuttumisella yksityisyyden suojaan ja aiheuttamatta muita kustannuksia, sitä perustellumpaa on raottaa potilastiedon luovuttamisen edessä olevaa luottamuksellisuuden verhoa. Tutkielman empiirisessä osiossa tehtyjen havaintojen perusteella potilastietojen vapaammalla luovuttamisella voisi olla liikenneturvallisuutta parantava vaikutus. Tarkempien johtopäätösten tekeminen edellyttää kuitenkin lisää tutkimusta niin oikeus- kuin liikennelääketieteenkin saralla. Toisaalta potilastietojen vapaampaa luovutettavuutta tulisi tarkastella myös laajemmasta näkökulmasta rajaamatta aiheen käsittelyä pelkästään ajoterveyden valvontaan.Annually 200–300 people die in traffic in Finland. Despite the long-lasting traffic safety work having been successful, Finland has not reached the set goals for diminishing road causalities. The sharp increase of the number of aged drivers poses one of the key challenges in the future. This implies that more drivers will have diseases or other adverse conditions which often lead to fatal accidents, thus stressing the role of physicians as monitors of drive fitness. However, it appears that physicians do not always want to or can interfere their patient’s right to drive, which may partly be explained by the fact that the physicians do not know the patient’s earlier disease and medication history. The National Archive of Health Information which covers whole the country, simplifies the transfer of patient data across the health organizations. Being able to see the patient’s whole disease history at once, could therefore enable a more detailed assessment of his or her fitness to drive. Yet, due to the sensitive nature of patient data, the patient’s acceptance stands regularly as a prerequisite for the transfer. The main research question of the thesis is to examine, whether the strict regulation on transfer of patient data should be alleviated when monitoring fitness to drive. Practically this signifies, how the relation between the right to privacy and other road users’ safety should be balanced. The thesis explores the current legal state regarding the monitoring of fitness to drive and the transfer of patient data in Finland and elsewhere in the Nordic countries. Additionally de lege ferenda¬ aspects are reviewed. The de lege ferenda-oriented part includes also an empirical study on the frequency of neglects in monitoring fitness to drive, enriched by law and economics-based arguments. A freer transfer of patient data encounters inevitably constitutional problems of which the most critical ones are defining the exact limits of the heartland of privacy and finding sufficient heavy arguments for traffic safety. The thesis concludes that the limits of the heartland of privacy have not yet been crossed in the legislation relating to monitoring of fitness to drive, while when balancing the competing interests, the following rule should be obeyed: the more, and more violent, accidents that can be inhibited with as minor infringement of privacy as possible, the more justifiable it is to facilitate the transfer patient data. Based on the findings of the empirical part, it can be noted that a freer transfer of patient data could have a positive impact on the traffic safety. However, more accurate conclusions require further research in the fields of law and traffic medicine. On the other hand, the implications of freer transfer of patient data should also be studied from a broader perspective instead of limiting the examination solely to the monitoring of drive fitness.Varje år dör 200-300 människor i trafikolyckor i Finland. Trots att det långvariga trafiksäkerhetsarbetet har varit framgångsrikt har Finland inte fullt uppnått de mål som satts upp för minskning av dödsfall i trafiken. En av framtidens utmaningar är en kraftig ökning av äldre bilister, vilket medför att alltfler förare har sjukdomar eller andra försvagningar som inverkar på körförmågan. Eftersom dylika faktorer ofta ligger bakom dödsolyckor, framhävs läkarnas roll som övervakare av körhälsa. Det förefaller dock emellertid att läkarna inte alltid vill eller kan ingripa i sin patients körrätt. Detta kan delvis bero på det att läkaren inte känner till patientens tidigare sjukdoms- och medicineringshistoria. Det landsomfattande nationella hälsoarkivet som tas stegvis i bruk förenklar utbytet av patientjournaler över organisationsgränser. Att kunna se patientens hela sjukdomshistoria på en gång kunde därmed möjliggöra en grundligare bedömning av patientens körhälsa. I och med den känsliga naturen av patientuppgifterna utgör patientens samtycke i regel dock en förutsättning för överlåtelsen av patientjournaler. Den mest centrala forskningsfrågan i avhandlingen är att studera huruvida den stränga regleringen av överlåtelse av patientuppgifter borde förmildras vid övervakning av körhälsa. I praktiken handlar om en avvägning av förhållandet mellan integritetsskyddet och andra trafikanters säkerhet. I avhandlingen kartläggs det gällande rättsläget kring övervakning av körhälsa och överlåtelse av patientuppgifter både i Finland och Norden vartill de lege ferenda -synpunkter studeras. I den de lege ferenda -betonade delen görs en översikt över grundlagsutskottets och den europeiska människorättsdomstolens relevanta praxis. Delen innefattar även en empirisk forskning om försummelser i övervakning av körhälsa som berikas med rättsekonomiska argument. Överlåtelse av patientuppgifter oberoende av patientens vilja skapar oundvikligen konstitutionella problem. Därmed är det avgörande att kunna definiera gränserna av integritetsskyddets kärnområde och hitta tillräckligt tunga argument för trafiksäkerheten. I avhandlingen konstateras det att kärnområdets gränser inte ännu har överskridits i övervakning av körhälsa. Vid avvägning av inbördes förhållandet mellan olika rättsgoda borde däremot följande regel iakttas: ju flera och mera våldsamma trafikolyckor kan förebyggas med en möjligast liten kränkning av integritetsskyddet, och utan att förorsaka andra kostnader, desto mera motiverat är det att underlätta överlåtelse av patient uppgifter. Utifrån de observationer som gjorts i den empiriska delen kan det konstateras att friare överlåtelse av patientuppgifter kunde förbättra trafiksäkerheten. Att kunna dra noggrannare slutsatser förutsätter dock mera forskning inom såväl juridik som trafikmedicin. Å andra sidan borde frågan om friare överlåtelse av patientuppgifter granskas ur en bredare synvinkel utan att enbart fokusera på övervakningen av körhälsa