Isosen tie seurakuntaan : sitoutuneeksi vastuunkantajaksi

Tämän pro gradun -tutkielman tutkimustehtävä on: mitkä asiat ovat motivoineet isosina toimivia nuoria ajattelemaan, että he osallistuisivat ja kantaisivat vastuuta seurakunnassa myös jäätyään pois nuorten toiminnasta. Tutkimus on paikallistutkimus, jonka toteutin eräässä paikallisseurakunnassa. Tutkimus on abduktiivinen, aineistolähtöinen ja teoriaohjaava. Aineiston hankin haastatteluilla ja siinä käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelin kymmentä isosena toiminutta nuorta, jotka olivat 17-19-vuotiaita ja he olivat olleet vähintään kahdessa rippikoulussa isosina. Kyselin heiltä heidän suhteestaan seurakuntaan ja uskonasioihin koko siihenastisen elämän ajalta. Jaoin haastattelut viiteen osaan: lapsuuteen, rippikouluun, isostoimintaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Haastateltuani heidät pelkistin haastatteluja kahteen kertaan ja etsin näin syntyneistä alakategorioista suurimpia seurakuntasuhteeseen vaikuttaneita teemoja. Niiden avulla analysoin haastattelut. Taustateorioina käytin James Fowlerin uskon kehitystasoteoriaa ja Jouko Porkan neljää isosmotivaatiotyyppiä. Analyysin myötä päädyin lisäämään Porkan tyyppeihin viidennen, toiminnallisen motivaatiotyypin, sillä totesin monen nuoren motivoituneen nimenomaan toiminnallisesta käytännön tekemisestä. Käsittelin analyysissa haastattelut elämänvaihe kerrallaan. Ensimmäisenä oli lapsuus, aika ennen rippikoulua, jossa suurin vaikuttaja seurakunnan suhteen oli kotikasvatus. Lapsuudessa riippui pääasiassa kodista, kävikö isonen seurakunnassa, esimerkiksi leireillä, kerhossa tai jumalanpalveluksissa. Rippikoulu oli käänteen tekevä tapahtuma seurakuntasuhteen kannalta lähes kaikilla haastateltavilla. Se muutti nuorten kuvaa uskosta, seurakunnasta ja siellä käyvistä ihmisistä. Rippikoulun kannustamina ja isosten ja kavereidensa pyytäminen nuoret lähtivät isoskoulutukseen ja isosiksi leireille, joilla rippikoulussa tai sen jälkeen tullut usko syveni ja nuoret juurtuivat seurakuntaan. Haastattelutilanteessa, eli nyt-osassa, nuoret pitivät seurakuntaa hengellisenä kotinaan ja sanoivat aikovansa jäädä seurakuntaan tulevaisuudessakin. Syyt aikomukselle sitoutua olivat pääosin hengellisiä ja siitä johtuvia, että nuoret olivat kotiutuneet niin kovasti seurakuntaan. Fowlerin uskonkehitystasoteoriassa nuoret ovat murrosiälle tyypillisessä synteettis-sovinnaisessa vaiheessa, jossa sosiaalisen lähipiirin vaikutus on voimakasta, ja nuori on riippuvainen tämän sosiaalisen ympyrän mielipiteistä ja vaikutuksesta. Kukaan nuorista ei ollut haastatteluhetkellä siirtynyt seuraavaan, mutta moni varmasti siirtyy pian. Tuossa vaiheessa alkaa itsenäistyminen ja kriittinen ajattelu, joka voi johtaa seurakunnasta vieraantumiseen. Porkan isosmotivaatiotyyppejä tarkastellessa kaikki isoset kuuluivat monipuolisesti motivoituneisiin isosiin. Tärkein haastatteluista nousseista analyysiteemoista oli ”vastavuoroinen vaikuttaminen seurakunnan kanssa”, eli seurakunta on ensin panostanut nuoreen ja tämän myötä nuori innostuu ja sitoutuu seurakuntaan ja alkaa kantamaan siellä vastuuta. Tätä teemaa löytyi jokaiselta isoselta, muutamalta tosin melko vähän. Pääsyyksi miksi nuoret aikovat tulevaisuudessakin osallistua ja kantaa vastuuta seurakunnassa he sanoivat uskon ja sen hoitamisen. Lisäksi moni asia oli seurakunnassa tuntunut hyvältä ja he kävivät siellä aktiivisesti