Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rooli vanhustyössä

The proportion of the Finnish population approaching old age is increasing rapidly. This challenges Finnish society and increases the need for elderly care services. Individuals responsibility for themselves and their elderly family members is growing, while the welfare society is undergoing reformation. In Finland, elderly care involves both municipal workers and actors such as companies, organisations and religious communities. In Finland, the Evangelical Lutheran Church (ELCF) and its parishes can be positioned between the public and third sectors. The Church organises its elderly care as part of diaconal and common parish work. The ELCF has adjusted this care based on societal change. For example, after the economic recession of the 1990s, the ELCF reallocated its resources from elderly care to financial assistance for people of working age. The ELCF employs a holistic concept of people in its diaconal work: it considers their spiritual or religious needs. Such needs are often accentuated among the elderly. This study explores the role of the ELCF in the field of elderly care in Finland. The dissertation consists of four articles in which the ELCF s role is examined through its history, the views of both church diaconal and municipal social workers, and the expectations of ordinary citizens directed to the ELCF for elderly care. This research is qualitative. The research material consists of the four-year reports the Church produced from 1898 to 2007 and two separate sets of interview data. Twenty-five ordinary Finns were interviewed in 2007 and twenty-two diaconal and social workers in 2009. The data were evaluated by using inductive content or abductive frame analysis, as appropriate. The study shows that the ELCF plays an important but complex role in elderly care. Both citizens and social workers expect the Church to fill a role previously associated with the public sector. In addition to the spiritual or religious needs of the elderly, psychosocial support is also provided by the ELCF. These expectations are motivated by both the neutrality demanded of social workers and various restrictions on their resources and expertise. Diaconal work proved to be employee centred, and in elderly care, strategies often failed in practice. For the ELCF, the most important cooperation is with the public sector. The results, however, show signs of asymmetrical power relations between the social and diaconal workers. This also became clear through contractuality, which will be used more in the future in organising cooperation. The responsibilities and tasks involved in elderly care are being redefined. This not only affects solidarity, the key concept behind the current welfare model, but also changes it. Reaffirming the concept of social solidarity among individuals can be seen as a task more and more appropriate for the ELCF s elderly care efforts. This kind of solidarity is needed to strengthen individual responsibility in caring for the elderly population.Suomessa evankelis-luterilainen kirkko toteuttaa vanhustyötä osana diakoniatyötä ja yleistä seurakuntatyötä. Vanhusväestöön kohdistuvat työmuodot ovat muuttuneet mukaillen yhteiskunnallista kehitystä ja muutosta. Esimerkiksi 1990-luvun taloudellisen laman jälkeen diakoniatyön resursseja kohdennettiin pois vanhustyöstä kohti työikäisten taloudellista avustamista. Kirkon diakoniatyön yksi piirre on kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, joka sisältää myös hengelliset tai uskonnolliset tarpeet. Nämä tarpeet tulevat usein korostuneesti esiin vanhusten kohdalla. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, minkälainen rooli Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on vanhustyössä. Tutkimus muodostuu neljästä erillisestä osajulkaisusta. Niissä kirkon roolia vanhustyössä tarkastellaan sen historiallisten kehityslinjojen näkökulmasta, diakoniatyöntekijöiden ja sosiaalityöntekijöiden näkemysten sekä kansalaisten asettamien odotusten kautta. Tutkimus on laadullinen. Aineisto koostuu kirkon nelivuotiskertomuksista vuosilta 1898 2007 ja kahdesta erillisestä teemahaastatteluaineistosta. Eri ikäisiä suomalaisia (n=25) haastateltiin vuonna 2007 ja diakonia- ja sosiaalityöntekijöitä (n=22) vuonna 2009. Aineistot on analysoitu osajulkaisusta riippuen joko aineistolähtöisen sisällön analyysin tai teoriasidonnaisen kehysanalyysin menetelmin. Tutkimustulosten mukaan kirkolla on tärkeä, mutta paikoin ristiriitainen rooli vanhustyössä. Siihen kohdistetaan sekä kansalaisten että sosiaalityöntekijöiden taholta odotuksia tehtävistä, jotka ovat kuuluneet tai yhä kuuluvat julkisen sektorin työnkuvaan. Vanhusväestön hengellisiin ja uskonnollisiin tarpeisiin vastaamisen lisäksi paikoin oli nähtävissä odotuksia kaiken psykososiaalisen työn siirtämisestä kirkon vastuulle. Tähän vaikuttivat sekä sosiaalityöntekijöiden työtä ohjaava neutraaliuden periaate että erilaiset rajoitukset resursseissa ja osaamisessa. Diakoniatyö osoittautui vanhustyössä työntekijäkeskeiseksi, eikä strategiataso useinkaan kohtaa arkityön todellisuutta. Yhteistyötahoista tärkein on julkinen sektori. Tutkimustulosten valossa työntekijöiden välillä näyttäisi vallitsevan eräänlainen epäsymmetrinen valtasuhde. Tämä tuli esiin myös sopimuksellisuudessa, jonka kautta yhteistyötä organisoidaan tulevaisuudessa enemmän myös kirkon kanssa. Vanhustyössä vastuiden ja tehtävien uudelleen muotoutumisen seurauksena solidaarisuus, jolle vallalla oleva hyvinvointimalli ja laaja-alainen huolenpito on perustunut, muuttuu. Kirkon tehtäväksi voi nähdä enenevässä määrin ihmisten välisen sosiaalisen solidaarisuuden vahvistamisen, jota tarvitaan kun yksilön vastuu itsestään ja lähipiirinsä vanhoista ihmisistä lisääntyy