Koulutuskustannukset verotuksessa

Koulutuskustannusten verokohtelu perustuu tuloverolain yleissäännöksiin. Koska asiasta ei ole yksityiskohtaisia säännöksiä, on asian tulkinta tällä hetkellä pitkälti oikeuskäytännön varassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää oikeuskäytännöstä mahdollisesti löytyviä periaatteita joiden avulla verokohtelua voisi ennakoida. Tutkielmassa on käyty läpi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä aikaväliltä 1961 – 2014. Päätökset koskevat henkilön oikeutta vähentää koulutuskustannukset verotuksessaan tulonhankkimismenoina, työnantajan maksamien koulutuskustannusten muodostumista veronalaiseksi ansioksi koulutettavalle ja yrittäjänä toimivan henkilön koulutuskustannusten verokohtelua. Oikeus vähentää koulutuskustannukset henkilön verotuksessa perustuu tuloverolain 29 §:n luonnollisia vähennyksiä koskevaan vähennysoikeuteen. Kyse on tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneiden kustannusten vähennysoikeudesta. Elantomenojen vähennyskelvottomuudesta on säädetty tuloverolain 31 §:n 4 momentissa. Tämä sääntelytekniikka on pysynyt samana aina vuoden 1943 tulo- ja omaisuusverolaista saakka. Näin ollen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä voidaan käyttää hyväksi pitkältä aikaväliltä. Koulutuskustannusten vähennyskelpoisuus jää edelleen luonnollisia vähennyksiä koskevan rajanvedon varaan siitä, onko kyseessä elantomenoksi luettava peruskoulutus vai esim. ammattitaidon ylläpitämiseksi välttämätön koulutus. Lähtökohtaisesti verokohtelun tulisi olla sama riippumatta siitä onko maksajana ollut koulutuettava itse vai työnantaja. Tutkielmassa on huomioitu myös stipendein ja apurahoin korvattujen koulutuskustannusten verokohtelu, sekä vuoden 2014 alusta voimaan tulleisiin lakimuutoksiin perustuva koulutusvähennykseen oikeuttava koulutus