Osituksen sovittelu ja avioehtosopimus

Ositusta voidaan sovitella AL 103b §:n nojalla, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Säännöksessä on säädetty kriteerit, joiden perusteella sovittelun edellytyksiä arvioidaan. Sovittelusäännös soveltuu ositukseen avioliiton päätyttyä avioeroon tai purkauduttua jommankumman puolison kuoleman seurauksena. Laissa ei siis tehdä eroa ositusperusteiden välillä, vaan sovitteluun voidaan vedota siitä riippumatta. Sovittelusäännöksen toisen momentissa säädetään sovittelukeinoista. Kyseisen momentin kolmannen kohdan mukaan omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio-oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus. AL 103b §:n nojalla voidaan täten sovitella ositusta siten, että avioehtosopimuksen nojalla avio-oikeudesta vapaa oleva omaisuus määrätään avio-oikeuden alaiseksi. Edellytykset sovitella ositusta puuttumalla puolisoiden tekemään avioehtosopimukseen ovat sellaiset, että kovin helposti tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Verrattuna muihin AL 103b.2 §:n sovittelukeinoihin, avioehtosopimuksen sovitteleminen vaatii vahvoja perusteita. AL 103b §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että avioehtosopimuksen sovittelu on poikkeuksellisin sovittelukeino ja merkitsee voimakkainta puuttumista puolisoiden varallisuussuhteisiin. Näin ollen kynnys sovitella avioehtoa on pidettävä korkeana, minkä takia sovittelun mahdollisuus myös rajautuu harvoihin tilanteisiin. KKO on tähän mennessä antanut yhden ennakkopäätöksen koskien osituksen sovittelua avioehtosopimusta sovittelemalla. Kyseisessä tapauksessa avioehtosopimusta ei soviteltu. Sovittelun puolesta puhuvien perusteiden painoarvo jäi sen verran heikoksi sovittelua vastaan puhuviin perusteisiin verrattuna, että avioehtosopimuksen sovittelukynnys ei ylittynyt. Ratkaisun perusteella avioehtosopimuksen sovittelun voi katsoa olevan periaatteessa mahdollista vain silloin, kun puoliso jäisi muuten vaille taloudellista perusturvaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan osituksen sovittelun edellytyksiä. Toisin sanoen tarkastellaan AL 103b §:n mukaisia harkintakriteerejä, jotka koskevat kaikkia säännöksen toisessa momentissa säädettyjä sovittelukeinoja. Tutkielman syvällisempi tarkastelu kohdistuu avioehtosopimuksen sovittelun edellytyksiin. Pohditaan, millaisia seikkoja avioehtosopimuksen sovitteluharkinnassa voidaan ottaa huomioon. Lisäksi käsitellään avioehdon sovittelun edellytyksiä ja tarkastellaan, miksi sovittelun edellytykset ovat korkeampia kuin muiden sovittelukeinojen ollessa kyseessä. Tutkielmassa luodaan katsaus aihetta koskevaan oikeuskäytäntöön, jonka perusteella tehdään arvioita avioehtosopimuksen sovittelukynnyksen tasosta. Tarkastellaan, onko sovittelukynnys nykyisellään liian korkealla. Toisin sanoen, jääkö lain tarkoitus toteutumatta. Samalla arvioidaan, miten avioehdon sovittelua koskeva KKO 2000:27 ohjaa sovittelukynnyksen tason muodostumisessa. Lopuksi myös luodaan katsaus jäämistöosituksen sovitteluun ja millaisia erityispiirteitä siihen mahdollisesti liittyy. Tarkemmin ilmaistuna pohditaan, onko sovittelun edellytyksiä arvioitava jollain tavalla toisin, kun ositusperusteena on puolison kuolema. Jäämistöosituksen sovittelun edellytyksiä tarkastellaan sekä lesken että perillisten näkökulmasta, kun jompikumpi puolisoista on kuollut. Lisäksi tarkastellaan, millaisin edellytyksin sovittelu on mahdollista molempien puolisoiden kuoltua. Tutkielmassa tarkastellaan myös Ruotsin ÄktB:n osituksen sovittelua koskevia säännöksiä. Tämä osio ei kuitenkaan ole laaja, vaan tarkoituksena on esitellä, mikä on kyseisten säännösten pääasiallinen sisältö ja mitä eroja ja yhteneväisyyksiä AL:n ja ÄktB:n välillä tältä osin on