Rikosoikeudellinen vastuu lahjonnasta kansainvälisissä liikesuhteissa

Lahjonta on tavattu jakaa aktiiviseen (lahjuksen antaminen) ja passiiviseen (lahjuksen ottaminen) lahjontaan sekä julkisen ja yksityisen sektorin lahjontaan. Jaottelun taustalla ovat olleet kriminalisointien erilaiset suojeluobjektit, ja säännösten kehitys ja soveltamiskäytäntö ovatkin Suomessa eriytyneet toisistaan. Joissakin maissa on kuitenkin päädytty ratkaisuun, jossa sama lahjusrikossäännöstö koskee niin yksityistä kuin julkistakin sektoria. Nämä erilaiset ratkaisut johtavat erilaisiin lopputuloksiin kansainvälisiin liikesuhteisiin kytkeytyvän lahjonnan rikosoikeudellisessa arvostelussa, joiden kriminaalipoliittista tarkoituksenmukaisuutta analysoin pro gradu -tutkielmassani. Työn keskeinen tutkimuskysymys on, mitkä ovat rikosoikeudellisen vastuun edellytykset lahjonnasta kansainvälisissä liikesuhteissa. Kansainvälisissä liikesuhteissa esiintyvä lahjonta on oma korruptoituneen toiminnan alatyyppinsä, jossa esiintyvät lainalaisuudet tulee ottaa rikoslain lahjuskriminalisointien ajantasaisuuden arvioinnissa huomioon. Tutkielmani jakautuu kansainvälisissä liikesuhteissa esiintyvän lahjonnan tekotapojen kuvaamiseen (modus operandi), Suomen, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan lahjusrikosjärjestelmien selvittämiseen sekä lopulta näiden maiden oikeusjärjestelmien lopputulosten vertailemiseen ja päätelmien tekoon. Empiiristä aineistoa Suomen rikossäännösten soveltamisesta on neljästä tuoreesta oikeustapauksesta, joissa suomalaisen yrityksen tai sen johtajien on epäilty lahjoneen ulkomaista virkamiestä julkisen hankinnan yhteydessä. Osassa näistä tapauksista oikeusprosessi on edelleen vireillä, mutta jokaisessa jutussa on tämän työn palauttamishetkellä viimeisimmässä tuomiossa hylätty syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta ei näyttöä -perusteella. Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan vastikään uusituissa lahjusrikossäännöstöissä on kriminalisoitu paitsi tahallinen lahjuksen antaminen myös lahjusrikosten tuottamuksellisia tekomuotoja. Näissä maissa rikosoikeudellinen vastuu lahjonnasta voi siten perustua paitsi osallisuuteen lahjuksen antamisesta myös siihen, että elinkeinonharjoittaja tai sen asiasta vastuullinen johtaja epäonnistuu elinkeinonharjoittajan lukuun toimivan henkilön antamien lahjusten estämisessä. Molemmissa maissa tuottamuksellisesta lahjusrikoksesta syytetty kuitenkin vapautuu rikosoikeudellisesta vastuusta, jos ilmenee, että elinkeinonharjoittajalla oli käytössä maissa sovellettavia lahjonnan vastaisia suosituksia vastaavat riittävät lahjonnan vastaiset toimintatavat. Vastuu lahjonnasta perustuu Suomessa luonnollisen henkilön osalta tietoiseen osallisuuteen ja oikeushenkilön osalta rikoslain 9:2 §:n mukaisiin oikeushenkilön rangaistusvastuun edellytyksiin. Suomen nykyiset lahjusrikossäännökset soveltuvat käytännössä heikosti kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvaan lahjontaan. Nykyään lahjonta tyypillisesti naamioidaan konsultointimaksuina kolmannen henkilön eli välittäjän hoidettavaksi, ja lahjonnan paljastuttua elinkeinonharjoittaja voi yleensä onnistuneesti vedota tietämättömyyteensä. Lahjusrikossäännösten preventiofunktion parantamiseksi olisi suositeltavaa, että Suomessa otettaisiin käyttöön vaikutusvallan väärinkäyttöä ja lahjonnan tuottamuksellista rahoittamista koskevat rikossäännökset