Verosopimuskeinottelu ja emo-tytäryhtiödirektiivin veroetujen väärinkäyttö

Tutkielma käsittelee verosopimuskeinottelua ja emo-tytäryhtiödirektiivin veroetujen väärinkäyttöä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, tulisiko em. kansainvälisessä vero-oikeudessa esiintyvät ilmiöt käsittää sallituksi verosuunnitteluksi vai ei-sallittavaksi veron kiertämiseksi. Tutkielman metodi on lainopillinen. Aiheen esittelyn, rajauksen ja metodin esittelyn jälkeen tutkielmassa perehdytään aiheen kansainväliseen kontekstiin sekä sen asettamille edellytyksille ja reunaehdoille tutkimusongelman käsittelyssä. Tutkielmassa perehdytään verosopimuskeinottelulla ja emo-tytäryhtiödirektiivin veroetujen pitkälle menevällä hyväksikäytöllä tavoiteltaviin veroetuihin sekä muihin mahdollisiin järjestelyillä saavutettaviin etuihin. Lisäksi kirjoituksessa kuvaillaan eri valtioiden suhtautumista tutkielman aiheen mukaisiin ilmiöihin. Yksittäisten valtioiden kansallisten anti abuse -säännösten lisäksi on myös tutkittava, mikä on Euroopan unionin oikeuden vaikutus hyväksikäyttötilanteiden tulkinnassa. Myös verosopimusmääräyksillä on vaikutuksensa järjestelyn sallittavuuspunninnan kannalta. Tutkielmassa esitellään yleisimpiä verosopimuskeinottelutilanteita esimerkkien avulla. Esityksen pääpaino on direct conduit -menetelmässä, mutta myös esimerkiksi stepping stone- ja reverse hybrid -menetelmiä on kuvailtu havainnollistavin kaavioin. Kyseiset järjestelyt ovat niin sanottuja läpikulkuyhtiöjärjestelyjä, joissa verosopimusverkostoltaan ja usein myös kansalliselta verotukseltaan edulliseen valtioon perustetaan läpikulkuyhteisö, jonka kautta rahavarat kiertävät tulon lähdevaltiosta kolmanteen, verovelvollisen tosiasialliseen asuinvaltioon. Olennaista järjestelyille on se, etteivät verovelvollisen järjestelyn avulla saavuttamat veroedut olisi ollut saatavilla ilman läpikulkuyhteisön perustamista. Emo-tytäryhtiödirektiivin suomia veroetuja hyödyntävät järjestelyt perustuvat samaan lähtökohtaan kuin verosopimuskeinotteluna pidettävät läpikulkuyhtiöjärjestelyt: unionin ulkopuolella asuva verovelvollinen perustaa EU:n jäsenvaltioon läpikulkuyhtiön, jonka avulla verovelvollinen voi hyödyntää emo-tytäryhtiödirektiivin edellyttämät, unionin sisämarkkinatavoitteiden mukaiset veroedut. Sekä verosopimuskeinottelun että emo-tytäryhtiödirektiivin hyödyntämisen kautta rakennettavat läpikulkuyhtiöjärjestelyt pohjautuvat pääosin tulon lähdevaltion maksaman voitonjaon, käytännössä osingon, vapautukseen lähdeverosta. Täysin sääntelemättömässä tilanteessa lähdevaltio yleensä verottaa ulkomaille maksamistaan osingoista kansallisen lainsäädäntönsä mukaisen lähdeveron. Erilaisten rakenteiden avulla tapahtuvan kansainvälisen verosuunnittelumuotojen kuvailun jälkeen tutkimuksessa keskitytään sallitun ja ei-sallitun toiminnan arviointiin. Verovelvollisen luovuutta erilaisten järjestelyjen suhteen voivat rajoittaa niin kansallinen oikeus, verosopimusmääräykset kuin Euroopan unionin oikeus. Toisaalta myös jäsenvaltioiden oikeus soveltaa järjestelyjen rajoittamista koskevaa lainsäädäntöä on rajattu. Nämä toimivallan puitteet tulevat käytännössä vastaan helpoiten EU-oikeuden kohdalla, sillä unionin tuomioistuin edellyttää tämänhetkisen oikeuskäytännön mukaan kyseessä olevan järjestelyn olevan puhtaasti keinotekoinen, jotta järjestelyn voisi katsoa veron kiertämiseksi ja verovelvolliselta voisi evätä saavutetut veroedut. Jos verovelvollinen kykenee esittämään liiketoiminnallisia perusteita toiminnalleen, unionin tuomioistuimella saati jäsenvaltion kansallisella tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta rajoittaa unionin primäärioikeuden edellyttämiä perusvapauksia. Johtopäätöksissä pohditaan yleisesti tutkielman aiheena olevien ilmiöiden sallittavuutta. Sallittavuutta pohditaan sekä ilmiöiden sisäisessä kontekstissa että suhteessa kansainvälisen vero-oikeuden muihin ajankohtaisiin rajanveto-ongelmiin. Valtioiden ei tulisi tarkastella verovelvollisen toiminnan arvioinnissa ainoastaan verovelvollisen sijoittautumista eri valtioihin, vaan kiinnittää tarkempi huomio eri valtioihin perustettujen konserniyhtiöiden välisiin voitonsiirtoihin, joilla rahavirtoja saadaan liikuteltua yhtiöiden välillä käytännössä verottomasti esimerkiksi hybridimuotoisia oikeustoimia hyödyntämällä. Myös siirtohintojen markkinaehtoisuuteen tulee kiinnittää korostetusti huomiota