Henkilötietojen suoja, oikeus tulla unohdetuksi ja oikeus poistaa tiedot

Henkilötiedoille annetaan oikeudellista suojaa. Osana henkilötietojen suojaa tietojen poistamiselle annetaan ja aiotaan antaa oikeudellista suojaa. Kysymys on sekä kansallisella että eurooppaoikeudellisella soveltamisalalla olevasta tulkinnasta, mutta jolla on myös kansainvälisoikeudellisia reaalisia vaikutuksia. Euroopan unionissa valmistellaan yleistä tietosuoja-asetusta (asetusehdotus). Asetuksessa säädettäisiin komission ehdotuksen mukaan osaltaan oikeudesta tulla unohdetuksi ja poistaa tiedot. Euroopan parlamentti on keväällä 2014 hyväksynyt asetusehdotuksen 17 artiklan otsikolla Oikeus poistaa tiedot (poisto-oikeus). Asetusehdotuksella on tarkoitus säätää myös henkilötietojen vapaasta liikkuvuudesta, jossa on kyse pohjimmiltaan elinkeinovapaudesta. Valmistellun poisto-oikeuden taustalla on henkilötietojen laajentunut käsittely rekisterinpitäjien toimesta. Samalla luonnollisten henkilöiden eli rekisteröityjen halu hallita henkilötietojaan on laajaa. Poisto-oikeudessa on kyse vapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta. Poisto-oikeus tarkoittaisi pääsäännön mukaisesti, että rekisteröidyllä on oikeus vaatia rekisterinpitäjää poistamaan rekisteröityä koskevat henkilötiedot ja pidättäytymään tietojen edelleen luovuttamisesta. Artiklaehdotuksessa on kaikkiaan 10 kohtaa eli esimerkiksi poikkeuksia pääsäännöstä. Tutkielmassa argumentoidaan materiaalisen persoonallisuusoikeuskäsityksen puolesta. Henkilötiedot ovat persoonavarallisuutta, koska ne ovat arvokkaita sekä luonnollisen henkilön että oikeushenkilön hallussa. Henkilötiedot on perustelluinta nähdä persoonavarallisuutena, jonka lähin liittymä on luonnollisen henkilön varallisuusoikeudellinen asema. Jos henkilötiedot nähdään ensisijaisesti yhteisöjen varallisuudeksi, niin ollaan kauempana ajatuksesta, että henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on palvella ihmistä. Mahdollisia henkilötietojen suojan ja poisto-oikeuden ongelmia piilee tulkinnassa. Suomessa perustuslain henkilötietojen suojan sääntelyvarausta/lakiviittausta on tulkittu liian laajan lainsäädäntövallan antavana. Toiseksi henkilötietolain tarkoitus poikkeaa henkilötietodirektiivin tarkoituksesta. Näiden perusteella jo voi kysyä, että voidaanko Suomessa tulkita henkilötietojen suojaa ja poisto-oikeutta rationaalisesti? Mahdollisia ongelmia on myös oikeuksissa. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo, että yksilöiltä puuttuu ryhmäkannemahdollisuus. On ajateltavissa, että luonnollisilla henkilöillä ei ole tehokasta tapaa tarvittaessa kysyä oikeuksiensa perään, koska yksityinen ryhmäkanne ei ole mahdollinen. Lisäksi asetusehdotus mahdollistaa poisto-oikeuden rajoittamisen asetusehdotuksen 21 artiklan perusteella sekä unioni- että kansallisessa lainsäädännössä, ja lisäksi komissiolla on asetusehdotuksen mukaan valta delegoiduilla säännöksillä tarkemmin määritellä poisto-oikeuden sisältöä. Poisto-oikeuden mahdollisesta sisällöstä ei siis voi vielä sanoa riittävällä tarkkuudella. Asetusehdotuksen poisto-oikeuden voidaan katsoa olevan epämääräinen. Asetusehdotuksen 17(1) artiklassa säädettäisiin oikeus vaatia tietojen poistamista, mutta 17(8) artiklassa kirjoitettaisiin, että jos henkilötiedot on poistettu, rekisterinpitäjä ei saa enää muutoin käsitellä kyseisiä henkilötietoja. Miten tietoja voi käsitellä, jos ne on poistettu? Oikeus poistaa tiedot voisi tarkoittaa, että tiedot kätkettäisiin näkyvistä eli esimerkiksi poistettaisiin julkisuudesta tai piilotettaisiin. Lainsäädännössä pitäisi kenties käyttää täsmällisempää käsitettä, jotta tiedetään mistä on kysymys. Toisaalta asetusehdotuksen 23(1) artiklan mukainen elinkaari antaisi ymmärtää, että poistaminen on päätepiste käsittelylle. Muuten ei olisi rationaalista puhua henkilötietojen elinkaaresta. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös lukuisiin muihin valmistelun ja tulkinnan ongelmakohtiin