Sosiaalinen toimintakyky nuorten kokemuksissa asunnottomuudesta ja tukiasumisesta

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia asunnottomien ja tukiasumisessa asuvien nuorten sosiaalista toimintakykyä. Tutkimuksessa selvitetään sitä, millaisia kokemuksia nuorilla on asunnottomuudesta, tukiasumisesta ja itsenäisestä asumisesta. Nuorten sosiaalista toimintakykyä tutkitaan sosiaaliseen toimintakykyyn sisältyvien suunnitelmallisuuden, lojaaliuden ja itsevarmuuden -käsitteiden avulla. Asunnottomuuden ja tukiasumisen tarpeen ymmärretään tutkimuksessa liittyvän nuoren itsenäistymisvaiheeseen. Nuorten asunnottomuus määrittyy tutkimuksessa nuorten itsenäistymisvaiheen välivaiheena, liminaalitilana. Itsenäistymisvaiheen liminaalitila on lapsuuden ja aikuisuuden rajapintaan sijoittuva välivaihe, jossa nuori tarvitsee vielä aikuisen tukea. Tutkimus liittyy fenomenologis-hermeneuttiseen tiedonperinteeseen ja kiinnittyy sosiaaliseen toimintakykyyn ja erityisesti suunnitelmallisuuden, lojaaliuden ja itsevarmuuden -käsitteisiin. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto koostuu kahdeksan asunnottoman tai tukiasumisessa asuvan nuoren haastattelusta. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysilla, jossa on aineksia teorialähtöisestä sisällönanalyysista. Tutkimuksessa on aineistosta luotu kolme tarinatyyppiä, jotka ovat 'tuetut', 'häädetyt' ja 'sitoutumattomat'. Tarinatyypeissä sosiaalinen toimintakyky näyttäytyy eri tavalla ja siten tuen tarve myös erilaisena. Tuetuilla' pidempikestoisen tuen tarve on havaittu ja tukea tarjottu. 'Häädetyillä' tuen tarve on lyhytaikainen ja liittyy asumisvalmiuksien kartuttamiseen. 'Sitoutumattomilla' sosiaalisen toimintakyvyn vajeet ja tuen tarve eivät hahmotu suoraviivaisesti. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että asunnottomat nuoret omaavat suunnitelmallisuutta, joka edesauttaa heidän päivittäistä selviytymistään. Nuorten lojaalius ja itsevarmuus tuli esille kyvyssä opiskella haasteista huolimatta ja katkaista ihmissuhteita, jotka olivat muodostuneet ongelmaksi. Sosiaaliseen toimintakykyyn vaikutti myönteisesti se, että nuori tunnisti tuen tarpeensa ja sai tukea sitä hakiessaan. Sosiaaliseen toimintakykyyn vaikutti sen sijaan heikentävästi se, että nuoren tuen tarve ja tarjottu tuki eivät kohdanneet. Pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla erityisen heikossa asemassa ovat vähävaraiset nuoret. Kun nuorella on taustallaan häätö tai luottotietojen menetys, rajautuvat hänen asunnonsaantimahdollisuutensa hyvin kapealle sektorille. Nuoren sosiaaliseen toimintakykyyn tämä vaikuttaa heikentävästi, sillä nuoren mahdollisuus vaikuttaa asunnonsaantiin on vähäistä. Häädön ja talousvaikeuksien seuraukset korostuvat vähävaraisilla nuorilla, joiden perheillä ei ole mahdollisuutta tukea nuorta taloudellisesti. Asunnottomissa ja tukiasumisessa asuvissa nuorissa on erilaisia ryhmiä. Osa nuorista hyötyy lyhytkestoisesta interventiosta, jossa nuori saa tukea esimerkiksi asunnottomuuteen ja sen lieveilmiöihin. Osalla nuorista sosiaalisen toimintakyvyn haasteet ovat kehittyneet pidemmällä aikavälillä ja nuori hyötyy pidempikestoisesta tuesta. Tutkimuksessa tuli esille nuorten monialaisen tuen tarve ja palvelujärjestelmän pirstaloituneisuus. Uusi sosiaalihuoltolaki edellyttää eri tahojen yhteistyötä asiakkaan tilanteen edistämiseksi ja palvelujen painopisteen siirtämistä peruspalveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön korjaavan työn sijaan