Leikkiä Jumalan kanssa : Uskon kokemisen mielikuvitukselliset tekniikat Elävä Sana -seurakunnassa

Tutkielma käsittelee uskonelämän yliluonnollisen kokemisen tekniikoita uuskarismaattisessa Elävä Sana -seurakunnassa Helsingin Pasilassa. Se pyrkii ottamaan selvää siitä, miten tutkimuksen kohteena olevat ihmiset tekevät yliluonnollisesta itselleen kokemuksellista todellisuutta, ja miten tämä vaikuttaa heidän minäkuvaansa ja maailmankuvaansa. Tutkimusta motivoi kiinnostus poikkeaviin tietoisuudentiloihin, jollaiseksi aistillis-emotionaaliset kohtaamiset jumalolennon kanssa voidaan lukea. Työ osallistuu kristinuskon antropologian teoreettiseen keskusteluun tuomalla siihen ihmekokemuksiin ja emotionaaliseen uskonnollisuuteen liittyvää etnografista aineistoa fenomenologisesti ja transpersoonallisesti kehystettynä. Lisäksi tutkielma liittyy yhteiskunnalliseen uskontokeskusteluun nostamalla uskonnon rakenteellisten ja dogmaattisten piirteiden sijasta sen yliluonnollisen ja henkilökohtaisen, mysteerisen puolen tutkimuksen kohteeksi. Uskon elävän kokemisen keskeiseksi määrittäväksi tekijäksi tutkimuskohteessa nousee persoonallinen ja henkilökohtainen jumalsuhde, jonka seurakuntalaiset pyrkivät kokemaan mahdollisimman todellisena. Yliluonnollisen toimijan aistillinen kokeminen on taito. Sitä opetellaan erilaisilla uskon tekniikoilla, joita tutkielma esittelee. Nämä tekniikat liittyvät tavalla tai toisella Jumalan kanssa kommunikoimiseen, sillä juuri vastavuoroisena koettu kommunikaatio tekee suhteesta todellisen. Jumala näyttelee uskovien elämässä useita rooleja, joista tärkeimmäksi osoittautuu rakastavan vanhemman rooli. Tämän rakenteellisena vastaparina seurakuntalaiset asettuvat jumalsuhteessaan lapsen rooliin. Elävässä Sanassa puhutaan 'lapseuden hengestä', jolla tarkoitetaan viattomuutta, kyseenalaistamattomuutta, mielen rajat ylittävää sydämellä uskomista, rakastavan vanhemman syliin heittäytymistä kaikissa asioissa. Tätä pidetään uskonelämän kannalta parhaana mahdollisena sisäisenä asemana. Lapseuden hengen nimissä seurakuntalaiset avaavat keskuuteensa erityisen rituaalisen tilan, jonka puitteissa toteuttaa lapsen tärkeintä tehtävää: leikkiä. Seurakunta koetaan ennen kaikkea vapaana tilana, jossa ihmisen henkilökohtainen henkinen kokemus saa näkyä ja kuulua. Elävä Sana näyttäytyy haastateltavien puheissa vapauden ja ilon täyttämänä paikkana samalla, kun valtionkirkkoa pidetään tylsänä, jäykkänä ja sääntöjen tukahduttamana paikkana, jossa vallitsee uskonnollisuus aidon elävän uskon sijaan. Tutkielma esittää, että Elävän Sanan uskon tekniikat ovat ritualisoituja leikin tekniikoita, joiden avulla uskovat sisällyttävät kokemukseensa yhtäaikaisen tietoisuuden useammasta eri todellisuuden tasosta, joista osa on yleisesti havaittavia ja osa ei