Työsuhde vai yrittäjän tekemä työ – direktio-oikeus tunnusmerkkinä

Työsuhteessa tehtävä työ on perinteisesti ollut ja on edelleen hyvin keskeinen työntekomuoto. Työntekomuodot ovat yhteiskunnan kehittyessä kuitenkin monipuolistuneet, ja samalla yrittäjänä toimiminen on yleistynyt monella alalla. Ainoastaan työsuhteessa tehtävään työhön sovelletaan työlainsäädäntöä, ja työntekomuoto vaikuttaa muutoinkin merkittävästi osapuolten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Eri työntekomuotojen välillä erityisen tärkeä rajanveto on työsuhteessa tehtävän työn erottaminen yrittäjän suorittamasta työstä, koska juuri näiden välisessä rajanvedossa ilmenee käytännössä ongelmia työskentelyolosuhteiden mahdollisen samankaltaisuuden takia. Työsopimuslain työsuhteen tunnusmerkistö riittää selvissä tapauksissa erottamaan työsuhteen yrittäjän tekemästä työstä, mutta kaikkiin käytännössä esille tuleviin tapauksiin työsopimuslain tunnusmerkistö ei tarjoa tarpeeksi täsmällisiä ja erottelukykyisiä kriteereitä. Direktio-oikeus eli työnantajan oikeus johtaa ja valvoa työntekoa on käytännössä keskeisin työsuhteen tunnusmerkeistä, koska usein tämä tunnusmerkki on se, jonka olemassaoloa joudutaan rajanvetotilanteessa arvioimaan. Direktio-oikeuden olemassaolon määrittely ja tunnistaminen ei aina ole yksinkertaista työsuhteessa tehdyn työn ja yrittäjän tekemän työn välisessä rajanvetoarvioinnissa. Tutkimuksessani tarkastellaan pääasiassa lainoppia metodina käyttäen sitä, milloin direktiotunnusmerkin katsotaan täyttyvän työsuhteessa ja yrittäjänä tehdyn työn välisessä rajanvetoarvioinnissa. Lisäksi tutkimukseni käsittelee direktio-oikeuden sisältöä ja ilmenemistä työsuhteessa. Tutkimukseni on pääosin työoikeudellinen, ja työsopimuslaki on keskeisessä osassa tutkimuksessani, koska tutkimusongelmani nivoutuu työsopimuslain soveltamisalan tarkasteluun. Erimielisyydet työn tekemistä koskevan oikeussuhteen luonteesta tulevat tavallisesti ratkaistaviksi vasta työskentelyn päätyttyä. Rajanvedon suorittamista työntekijän ja yrittäjän välillä vaikeuttaa se, että johdon ja valvonnan osalta riittää pelkkä työnantajan oikeus ja mahdollisuus valvontaan, eikä konkreettista johtamista ja valvontaa yleensä edellytetä direktiotunnusmerkin täyttymiseksi. Direktiotunnusmerkki on saanut oikeuskäytännössä huomattavasti laajemman sisällön kuin mitä sanoista johto ja valvonta voisi suoraan päätellä. Direktiotunnusmerkin täyttymisen arvioinnissa on huomioitu varsinaista johtamista ja valvontaa ilmentävien seikkojen ohella runsaasti sellaisia tosiseikkoja, jotka ilmentävät työn suorittajan itsenäistä tai epäitsenäistä asemaa oikeussuhteessa. Direktiotunnusmerkin täyttymisen arvioinnissa käytettävät seikat kuvaavat usein ennemmin sosiaalisia ja taloudellisia riippuvuussuhteita kuin varsinaista sanamuodon mukaista työn teettäjän oikeutta johtoon ja valvontaan. Direktiotunnusmerkin täyttymiseen vaikuttavat seikat vaihtelevat tapauskohtaisesti huomattavan paljon, ja arviointi tulee tehdä aina tapauskohtaisesti