Kansallinen turvallisuus sotilastiedustelun oikeuttajana

Teknologisen ja taloudellisen kehityksen myötä entistä suurempi osa viranomaisia kiinnostavasta tiedosta on siirtynyt sähköiseen muotoon. Tämä on myös monimutkaistanut yhteiskunnan uhkakuvia ja kasvattanut tarvetta uusille turvallisuusviranomaisten tiedustelutoimivaltuuksille. Tähän kehitykseen on Suomessa vastattu uudella tiedustelua koskevalla lainsäädäntökokonaisuudella, jonka eduskunta hyväksyi viime vuonna. Tiedustelulakien säätämisen yhteydessä myös perustuslain yksityisyydensuojaa koskevaa pykälää oli muutettava. Uuden PL 10.4 §:n mukaan yksityisyydensuojaan voidaan puuttua kansallisen turvallisuuden nimissä. Kansallisen turvallisuuden käsitteellä on vakiintunut asema Euroopan Unionin oikeudessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä ja sen perusteella voidaan rajoittaa Euroopan Unionin perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamia oikeuksia. Eurooppalainen oikeuskäytäntö ei kuitenkaan määrittele sen sisältöä tarkemmin. Kansallinen turvallisuus kuuluu valtiosuvereniteetin piiriin ja sen määrittäminen on ensisijaisesti kansallisen käytännön varassa. Suomessa kansallisen turvallisuuden käsitettä ei ole määritetty säädöstasolla. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kansallisen turvallisuuden oikeudellista käsitesisältöä sekä sen käyttöä uusien tiedustelutoimivaltuuksien oikeuttajana, erityisesti sotilastiedustelun kontekstissa. Tutkimus on lainopillinen ja sen tärkeintä lähdeaineistoa ovat uusi tiedustelulainsäädäntö lainvalmisteluaineistoineen. Näiden lisäksi perehdytään myös kansallista turvallisuutta ja tiedustelua käsitteleviin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin sekä suomalaisiin puolustus-, ulko- ja turvallisuuspoliittisiin selontekoihin. Kansallinen turvallisuus määritellään Suomessa sitä uhkaavan toiminnan kautta. Kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava toiminta on luonteeltaan sellaista, joka uhkaa suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä, yhteiskunnan vakautta tai kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Käsite on riittävän väljä pitääkseen sisällään mm. uudet informaatio- ja hybridisodankäynnin muodot, mutta samainen väljyys on ongelmallista perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Turvallisuusviranomaisilla on merkittävä harkintamarginaali kansallisen turvallisuuden määrittelemisessä ja uusien tiedustelutoimivaltuuksien soveltamisessa, joka korostaa tiedustelutoiminnan riittävän valvonnan merkitystä. Valvonnan riittävyys on tärkeässä asemassa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tiedustelutoimintaa koskevassa oikeuskäytännössä. Kansallisella turvallisuudella voidaan perustella erittäin pitkälle meneviä perusoikeusrajoituksia, kunhan tiedustelutoiminnan valvonta on asianmukaisesti järjestetty