Laulun paikka: Suomenoppijoiden paikanilmauksien käyttö ja tarkkuus sekä lauluja hyödyntävien opetusmenetelmien ja kielitaitotason vaikutus tarkkuuden kehittymiseen

Tässä tutkimuksessa tutkitaan suomenoppijoiden paikanilmausten ja käytön tarkkuutta sekä lauluja hyödyntäviä opetusmenetelmiä kielenoppimisen tukena. Opetusmenetelmien rinnalla tutkitaan suullisia kielitaitotasoja taustamuuttujana. Tutkimuksen päätavoitteita on kaksi: ensimmäinen tavoite on kuvailla aineistosta löytyneitä paikanilmauksia niiden tyyppien ja tarkkuuden näkökulmasta. Toisena tavoitteena on selvittää, ovatko tutkimuksen kohteena olevat opetusmenetelmät tai oppijoiden suullinen kielitaitotaso vaikuttaneet tarkkuuden kehittymiseen ja onko jokin opetusmenetelmä toista tehokkaampi tapa oppia ja opettaa suomen kielen paikanilmauksien käyttöä ja parantaa niiden käyttötarkkuutta. Kielitaitotasoja tarkastellaan myös kysymällä, onko paikanilmausten tarkkuuden kehittymisessä eroja eri kielitaitotasoilla. Tutkimuksen aineiston paikanilmaukset on poimittu 34 suomenoppijan suullisista alku- ja lopputesteistä, jotka on toteutettu suomen kielen intensiivisellä kesäkurssilla 2014. Oppijat oli jaettu kurssilla kolmeen ryhmään, joista jokainen sai opetusta eri tavoin. Tutkittavia opetusmenetelmiä ovat laulaminen, laulujen kuunteleminen ja laulujen rytmikäs toistaminen. Oppijoiden suulliset kielitaitotasot arvioitiin alkutestistä. Tarkkuuden muutosta vertailtiin alku- ja lopputestien välillä. Tutkimuksessa hyödynnetään virheanalyysia ja potentiaalisten menetelmien analyysia, joilla aineiston paikanilmaukset jaettiin konventionaalisiin ja oppijankielisiin esiintymiin. Määrällisesti tarkkuuden kehittymistä tutkittiin tilastollisilla t-testeillä ja varianssianalyysillä. Paikanilmauksien tyyppejä käsitellään ja tarkastellaan tutkimuksen aputeoriana toimivan konseptuaalisen semantiikan (Jackendoff 1983) funktiokäsittein. Tutkimuksen varsinaisen viitekehyksen muodostaa käyttöpohjainen näkemys kieleen. Myös aiempi suomenoppijoiden paikanilmauksia käsittelevä tutkimus sekä musiikkia ja lauluja opetuksessa tarkastellut tutkimus ovat toimineet tutkimuksen lähtökohtina. Tutkimuksen tulokset paikanilmausten käytöstä ja tarkkuudesta vastaavat aiemmissa oppijankielen tutkimuksissa löydettyjä suuntalinjoja. Oppijat tuottivat eniten staattisia ja kohteeseen suuntaavia AT-paikanilmauksia. Staattisen sijainnin merkityksiä ilmaistiin tarkimmin varsinkin sisäpuolta kuvaavissa IN-ilmauksissa. Oppijankielisyyttä ilmeni erityisesti kohdetta ilmaisevissa TO-suunnanilmauksissa. Oppijat käyttivät monenlaisia oppijankielisiä keinoja merkityksien välittämiseen, joista tyypillisin oli inessiivin ylikäyttö. Horjunta sisä- ja ulkopaikallissijojen käytössä oli tavallista. Aineistossa oli hyvin vähän sellaisia ilmauksia, jossa merkitystä ei olisi ilmaistu millään sijamuodolla. Tyypillisimmät paikanilmauksien kanssa käytetyt verbit ovat olla, mennä ja tulla. olla-verbi liittyi kiinteästi myös eksistentiaalilauseisiin. Tutkimuksen toisessa osassa käsiteltiin opetusmenetelmän vaikutusta paikanilmausten tarkkuuteen. Tarkkuus parani kurssin aikana kaikissa opetusryhmissä. Oppijankielisyyden osuus väheni eniten opetusryhmässä, jossa kuunneltiin lauluja. Opetusmenetelmillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta tarkkuuden kehittymiseen. Myöskään lähtökielitaidon ja tarkkuuden väliltä ei löytynyt yhdysvaikutusta. Tarkkuus parani myös eri kielitaitotasoilla, mutta tasot eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi tarkkuuden kehittymisen suhteen