Liikuntasuhteen muutokset keskiasteen opiskelijoiden kilpailukirjoituksissa

Tutkielma on osa laajempaa SOLE-tutkimushanketta (Suomalaisten keskiasteen Opiskelijoiden Liikunta ja Elämäntavat), jossa kehitetään ja testataan teoriaan ja tutkimusnäyttöön perustuva interventio-ohjelma, jonka tarkoituksena on edistää liikkumista ja vähentää istuvaa elämäntyyliä ammattiin opiskelevien nuorten keskuudessa. Tutkimuksen mukaan vain pieni osa ammattioppilaitosta käyvistä suomalaisista nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi, mutta vaikuttavista tavoista lisätä heidän fyysistä aktiivisuuttaan ei ole olemassa tarpeeksi tietoa. Esimerkiksi nuorten fyysistä aktivoitumista elämänvaihesiirtymien aikana on tutkittu niukasti ja siksi ei tiedetä, millaisiin avaintapahtumiin liikunnan lisääntyminen liittyy. Tämä pro gradu -työ käsittelee lukioissa ja ammattioppilaitoksissa opiskelevien nuorten liikuntasuhteen muutosta SOLE-tutkimushankkeen kirjoituskilpailuun lähetettyjen kertomusten pohjalta. Aineisto käsitti 115 kuvausta, joista 19 oli lukiolaisten ja 94 ammattiin opiskelevien kirjoittamia. Suurin osa osallistujista oli 16–18-vuotiaita. Tekstejä lähestyttiin narratiivisella tutkimusotteella avaintapahtumia, kehyksiä ja merkityksiä analysoiden ja konstruktionistista lähestymistapaa soveltaen. Tarkoituksena oli selvittää, millaisia siirtymiä liikunnan sosiaalisten maailmojen välillä nuorten narratiiveissa kuvattiin, tulkitsivatko kirjoittajat liikuntasuhteensa muutoksia avaintapahtumiin liittyvinä vai vähittäisinä prosesseina sekä millaista puhetta ja millaista liikuntasuhdetta kertomuksissa tuotettiin. Aineistosta tunnistettiin yhteensä seitsemän avaintapahtumakategoriaa. Omaa toimijuutta korostavissa kertomuksissa nostettiin esiin erilaisia tapahtumajoukkoja kuin niissä tulkinnoissa, joissa muutoksen esitettiin käynnistyneen jostakin ulkopuolisesta tekijästä. Omatoimista aktivoitumista kuvaavissa tarinoissa käyttäytymisen muutoksen kannalta erityisen keskeisiksi nousivat oivallukset liikunnan tärkeydestä omalle hyvinvoinnille. Ei-omatoimisen aktivoitumisen ja passivoitumisen kuvauksissa fyysisen aktiivisuuden muutos esitettiin seurauksena ihmissuhteiden ja/tai olosuhteiden muutoksesta. Joissakin kuvauksissa liikunnan vähenemiseen tai omien liikuntatottumusten muuttumiseen ei yhdistetty mitään erityistä tapahtumaa, vaan liikuntasuhteen muutos tulkittiin luonnolliseksi osaksi aikuistumisprosessia. Kirjoittajat tulkitsivat omaa fyysisen aktiivisuuden muutostaan käyttämällä yhtä tai useampaa neljästä erilaisesta tulkintakehyksestä, joissa hyödynnettiin liikunnan kulttuurisia ulottuvuuksia leikkinä, harrastuksena, omakohtaisena hyötynä tai yhdessäolona kavereiden kanssa (höntsäily). Vaikka useissa kertomuksissa liikunnasta puhuttiin läpi koko tarinan vain yhden tai useamman liikunnallisen lajin harrastamisena, liikuntakäsityksen laajuus tai kapeus ei sellaisenaan hahmottunut muutoksen kannalta merkitykselliseksi tai muutoskertomuksia erottelevaksi tekijäksi. Myöskään sukupuoleen ja oppilaitoksen tyyppiin liittyviä erontekoja ei analyysissa noussut esiin. Fyysisen aktiivisuuden kannalta olennaiset erot näyttivät pikemminkin liittyvän liikunnan merkitysten muuttumiseen ja/tai monipuolistumiseen. Selkeiden ryhmien ja rajojen sijasta nuorten suhtautuminen liikuntaan näyttäytyy monimuotoisten valintojen mosaiikkina, jossa fyysisen aktiivisuuden mielekkyyttä luovat useat erilaiset ja yhtäaikaiset tekijät. Tutkimuksen perusteella keskeinen liikuntainterventioiden käytännön haaste nuorten fyysisen aktiivisuuden tukemisessa on huomioida samanaikaisesti liikuntaan liittyvien merkitysten yksilöllisyys ja niiden monimuotoisuus