Article 27 of the Universal Declaration of Human Rights and Internet : A Study Evaluating Role of Prosumers, Authors and Corporations in the Information Society

This dissertation is an article based dissertation evaluating position of prosumers, authors and corporations in the information society especially from the viewpoint of Article 27 of the Universal Declaration of Human Rights (UDHR). Prosumers are understood as private natural persons who use content protected by copyright for non-commercial purposes. Similarly authors are understood, following the traditional droit d´auteur copyright theory, as individual natural persons creating content protected by copyright. As it has been argued that role of legal persons, or corporations, has increased as it comes to administering copyright, also their position shall be evaluated and compared to rights of authors and especially prosumers. Article 27 of the Universal Declaration of Human Rights, similarly as copyright theory based on exclusive rights, postulates that content should be both created and used. However, significant amounts of illegal uses of content on the Internet take constantly place. Preventing or denying use should not be in the interest of anyone. Thus the main aim of the book is to evaluate whether something prevents use of content on the Internet and to what extent it may be justified from the viewpoint of Article 27 of the UDHR. In this respect the book analyses article 27 of the UDHR suggesting that the right to science and culture as enshrined in its subsection 1 allows use of content. On the other hand subsection 2 of the Article 27 of the UDHR protects essential economic interests of authors. Although subsection 2 of the article 27 of the UDHR does not grant exclusive rights to authors, rights of authors shall be evaluated from the viewpoint that exclusive rights are being applied. In practice this means evaluating possibilities to administer use of content through exclusive rights and in this respect power relations between prosumers, authors and legal persons. Collective administration of rights, position of intermediaries and applicability of platform fees shall also be examined. Main method for evaluation is legal dogmatic method from fundamental right perspective. It could also be described as a traditional legal doctrine approach describing and systematizing legal sources and arguments containing philosophical insight. Regarding systemizing and interpreting norms, Dworkin s theory of rules and principles shall be applied. The book has also an interdisciplinary approach as it compares individualistic droit d auteur copyright theory to basics tenet from the field of communicational studies. The findings indicate that not only prosumers, but also authors seem to have small role as it comes to administering use of content. Instead role of legal persons seems to be more significant. As fundamental rights protect natural persons such as prosumers and authors, but in principle do not extend their scope to legal persons, and especially to larger corporations, rigorous and strict reading of copyright law often causes challenges from the viewpoint of fundamental rights. Thus the book argues that alternative manners but exclusive rights should be considered in order to secure rights of prosumers and authors as it comes to use of content on the Internet. Consequently some legal political suggestions shall be made.Väitöskirja on neljään artikkeliin perustuva artikkeliväitöskirja, jossa tutkitaan yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen 27 artiklan näkökulmasta yksityisten ihmisten ei-kaupallista sisältöjen käyttöä suhteessa tekijän oikeuteen ja tekijänoikeuksia hallinnoivien oikeushenkilöiden asemaan tietoyhteiskunnassa. Kirjassa yksityisiä ihmisiä, jotka eivät käytä sisältöjä kaupallisesti, kutsutaan termillä prosumer. Vastaavasti Eurooppalaista traditional droit d´auteur tekijänoikeusteoriaa seuraten tekijät ymmärretään luonnollisiksi henkilöiksi, jotka luovat sisältöjä. Koska tekijänoikeuksia omistavien oikeushenkilöiden merkityksen on katsottu nousseen, selvitetään myös niiden asemaa ja suhdetta yksityisiin ei-kaupallisiin käyttäjiin ja tekijöihin perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Yksityisten ihmisten ei-kaupallista käyttöä arvioidaan vähälle huomiolle jääneen ihmisoikeusjulistuksen 27 artiklan 1 momentin näkökulmasta, jossa käyttöä koskeva oikeus ilmaistaan. Tekijän näkökulmasta tarkastelun kohde on erityisesti viitatun artiklan toinen momentti, jossa tekijöiden oikeus saada korvausta työstään turvataan. Tämän lisäksi kirjassa viitataan yksityisyyden suojaan sekä ihmisen oikeuteen vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Ihmisoikeusjulistuksen 27 artiklan, vastaavasti kuin yksinoikeusperustaisen tekijänoikeusteorian, lähtökohta on, että teoksia/sisältöjä tulisi sekä luoda että käyttää. Erityisesti tietoverkoissa sisältöjä käytetään kuitenkin huomattavia määriä ilman asianomaisia lupia. Kirjan tarkoitus on erityisesti selvittää estääkö jokin sisältöjen luvallisen käytön Internetissä ja missä määrin tilannetta voidaan pitää perusteltuna ihmisoikeusjulistuksen 27 artiklassa ilmaistujen käyttäjien ja tekijöiden oikeuksien näkökulmasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sisältöjen käytön hallinnoinnin mahdollisuuksien arviointia ja siten prosumereiden, tekijöiden ja oikeushenkilöiden valtasuhteiden arviointia. Selvityksen lähtökohta on, että mainitut oikeudet pyritään täyttämään yksinoikeuteen perustuvan omistusoikeuden kautta eli siten, että käyttäminen on mahdollista vain jos siihen saa ensin luvan. Hallinnoinnin mahdollisuuksia tarkastellaan myös kollektiivihallinnoinnin ja ns. välittäjien/välityspalvelujen näkökulmasta. Väitöskirjassa katsotaan, että tekijänoikeuslainsäädännössä ylläpidetty tiukkaa lain sanamuodon mukainen omistusoikeuslähtöinen tulkinta on eri tavoin ongelmallinen viitattujen muiden perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. On esimeriksi ihmisoikeusjulistuksen 27 artiklan 1 momentin käyttäjän (prosumer) oikeuden, yksityisyyden suojan sekä jokaisen ihmisen vapautta koskevan oikeuden näkökulmasta ongelmallista, että jo sisällön saattamista tietoverkkoon ilman, että tekijälle on vielä syntynyt minkäänlaista vahinkoa, pidetään tekijänoikeuden loukkauksena. Omaisuuden suojan asettaminen jokainen kerta viitattujen muiden oikeuksien edelle on kyseenalaista myös silloin, jos vahinkoa syntyy vain vähäisesti. Mahdollisesti moninkertaisen sakon tai jopa vankeuden asettaminen käytännössä mitättömän ellei jopa syntymättömän taloudellisen vahingon korvaamiseksi pitkälti mitätöi muut viitatut oikeudet ja on myös suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta ongelmallista. Edelleen väitöskirjassa tekijöiden välitön rooli oikeuksien hallinnoijina nähdään vähäisenä. Hallinnointi jää käytännössä oikeushenkilöille, kuten yrityksille ja yhdistyksille. Koska oikeushenkilöt eivät pääsääntöisesti nauti perus- ja ihmisoikeussuojaa esimerkiksi nimenomaan tekijänoikeuslainsäädäntöön viitaten on suomalaisessa lainvalmisteluaineistossa katsottu oikeushenkilöiden jäävän perusoikeussuojan ulkopuolelle, syntyy sisältöjen verkkokäyttöä arvioitaessa suhteessa prosumereihin erityinen lisäjännite. Ikään kuin sellaiset tahot, joiden ei lähtökohtaisesti tulisi nauttia perus- ja ihmisoikeussuojaa, nauttisivat sitä suojan tarpeessa olevan luonnollisten henkilöiden eli tekijöiden nimissä vaarantaen muiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen. Se, ettei ihmisoikeusjulistuksen 27 artiklan 1 momentin mukaiselle käyttöoikeudelle, yksityisyyden suojalle ja ihmisen oikeudelle vapauteen ole annettu sisältöjen tietoverkkokäyttöä silmälläpitäen käytännössä juuri minkäänlaista merkitystä, viittaa myös oikeushenkilöiden vaikutukseen lainsäädännön taustalla. Erityisesti suuryritysten toimiessa tarkoituksensa mukaisesti, eli tavoitellessaan voittoa omistajilleen, jäävät niiden toiminnan kannalta muut yhteiskunnalliset arvot ja tavoitteet toissijaisiksi siitä riippumatta ovatko ne ihmis-/perusoikeuksin suojattuja vai eivät. Kirjassa lopputulemassa esitetäänkin, että tekijöiden sekä prosumereiden oikeudet tulisi tietoyhteiskunnassa turvata muulla tavoin kuin yksinoikeusperustaiseen malliin perustuen. Sanottua seuraten kirja esittää oikeuspoliittisia suosituksia