Koiran lonkkanivelen kasvuhäiriö : kirjallisuuskatsaus

Lonkkanivelien kasvuhäiriö eli lonkkaniveldysplasia on usealla koirarodulla esiintyvä perinnöllinen sairaus. Kasvuhäiriön ilmentymiseen ja vakavuuteen vaikuttavat monet ympäristötekijät geneettisen taustan lisäksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kerätä ajankohtaista tietoa lonkkaniveldysplasian taustoista, genetiikasta, hoidosta ja erityisesti sen diagnosoinnista koirilla. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään diagnostisten menetelmien hyötyjä ja heikkouksia lonkkaniveldysplasian seulonnassa. Koiralla on syntyessään normaalit lonkkanivelet, mutta tuntemattomasta syystä lonkkanivelen kehitys häiriintyy. Lonkkaniveldysplasiassa nivel löystyy, nivelpintojen yhdenmukaisuus häviää, lonkkamalja madaltuu ja reisiluun pää menettää pyöreän muotonsa. Kasvuhäiriön seurauksena lonkkaniveliin kehittyy nivelrikko. Vaikka ympäristötekijät eivät aiheuta lonkkaniveldysplasiaa, voi niillä olla vaikutusta kasvuhäiriön vakavuusasteeseen. Lihavuuden välttäminen ja kasvuiässä vapaana liikkuminen ovat osoittautuneet vähentävän vakavuusastetta tai lieventävän oireita. Lonkkaniveldysplasian kehittymistä säätelevät useat vuorovaikutuksessa olevat geenit tai geeniryhmät. Tällä hetkellä sairauteen on yhdistetty perimän alueita koiran kromosomeista 01, 09 ja 28. Lonkkaniveldysplasiaa epäiltäessä ortopedisen tutkimuksen yhteydessä suoritetaan Ortolanin koe, jossa pyritään havaitsemaan mahdollinen reisiluun pään sijoiltaanmeno lonkkamaljasta. Negatiivinen Ortolanin koe ei kuitenkaan aukottomasti poissulje kasvuhäiriön mahdollisuutta, jonka vuoksi suositellaan röntgenkuvantamista. Lonkkaniveldysplasian seulonnassa käytetään lähes yksinomaan röntgenkuvantamista. Röntgenkuvista arvioidaan lonkkanivelien löysyyttä, nivelpintojen yhdenmukaisuutta ja nivelrikkomuutoksia. Tällä hetkellä käytetyin kuvantamismenetelmä maailmanlaajuisesti on lonkkanivelien röntgenkuvaus ääriojennuksessa. Kuvantamisasento kuitenkin vähentää todellista lonkkanivelien löysyyttä ja vaikeuttaa sen arvioimista. Lonkkaniveldysplasian ja lonkkanivelien löysyyden arvioimiseen on kehitetty useita muita mittausmenetelmiä: luotettavimmaksi tämän hetkisen tiedon mukaan on arvioitu Pennsylvanian Yliopiston kehittämä PennHIP-menetelmä. Siinä ääriojennuskuvasta arvioidaan nivelrikon astetta, puristuskuvasta lonkkamaljan ja reisiluun pään yhdenmukaisuutta sekä lonkkamaljan syvyyttä ja loitonnuskuvasta maksimaalista lonkkanivelen passiivista löysyyttä. PennHIP-menetelmän rajoitteena on sidonnaisuus sen kehittämään organisaatioon: vain sertifioidut ja koulutetut eläinlääkärit saavat ottaa kyseisen menetelmän kuvia. PennHIP-menetelmän rinnalle on kehitetty Vezzonin muunneltu loitonnustekniikka, joka voisi olla hyvä vaihtoehto vakiinnuttaa esimerkiksi Suomessa. Koiran kasvuiässä diagnosoitua lonkkaniveldysplasiaa voidaan hoitaa kirurgisilla toimenpiteillä, jos nivelrikkoa ei ole vielä kehittynyt. Häpyluuliitoksen lämpöluudutuksella ja lonkkamaljakoiden kääntöleikkauksella pyritään saamaan reisiluun päät tiiviimmin lonkkamaljojen sisään, mutta rajoituksena pidetään niiden aikaista suorittamista. Aikuisella yksilöllä lonkkaniveldysplasian aiheuttamaa nivelrikkoa hoidetaan kipua lievittävillä lääkkeillä ja painonhallinnalla. Vaikeasta nivelrikosta tai kipuoireista kärsiville yksilöille joudutaan turvautumaan tekonivelleikkaukseen tai reisiluun pään ja kaulan poistoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen pohjalta on perusteltua vakiinnuttaa ääriojennuskuvauksen rinnalle jokin lonkkaniveliä loitontava kuvantamismenetelmä. Erityisesti lievästä tai kohtalaisesta lonkkaniveldysplasiasta kärsivät yksilöt voivat jäädä diagnosoimatta ääriojennuskuvista. Lisää tutkimustietoa tarvitaan koirien lonkkanivelien kuvantamiseen soveltuvimmasta iästä, genetiikasta sekä ympäristötekijöiden vaikutuksesta sairauden ilmentymiseen ja vakavuusasteeseen