Syy-yhteyden näyttäminen henkilövahingoissa

Henkilövahingot ovat yhteiskunnallisesti merkittävä, mutta myös ongelmallinen vahinkoryhmä, sillä niiden seuraukset ovat usein pitkäaikaisia ja taloudellisesti vaikeita. Merkittäviä ovat etenkin lakisääteisistä liikenne- ja tapaturmavakuutuksista korvattavat henkilövahingot. Vakuutuspohjaisissa korvausjärjestelmissä syy-yhteysarviointi perustuu vahingonkorvausoikeudessa omaksuttuun syy-yhteyden käsitteeseen ja sitä koskeviin oppeihin. Korvauskäytännössä on vakiintuneesti edellytetty lääketieteellisesti todennäköistä syy-yhteyttä vahinkotapahtuman ja siitä aiheutuneen vamman tai sairauden välillä. Korvausriitojen keskeinen erimielisyys liittyy siihen, onko todettu sairaus tai vamma aiheutunut korvattavasta vahinkotapahtumasta vai siitä riippumattomasta syystä. Käytännössä syy-yhteys on usein vaikea näyttää toteen, mistä kertoo etenkin korkeimman oikeuden syy-yhteyttä koskevan ratkaisukäytännön lisääntyminen. 2000-luvulla korkein oikeus on yhä useammin ottanut kantaa lääketieteellisiin syy-yhteyskysymyksiin. Tilanne on ongelmallinen erityisesti siksi, että korkein oikeus on toistuvasti joutunut oikaisemaan vakuutusoikeuden antamia päätöksiä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, milloin syy-yhteys vahinkotapahtuman ja siitä aiheutuneen henkilövahingon välillä voidaan katsoa näytetyksi. Merkittävässä asemassa on korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön tutkiminen, mutta arvioitavaksi tulee myös julkaistuja vakuutusoikeuden ratkaisuja. Tavoitteena on myös arvioida, voidaanko oikeuskäytännön perusteella muotoilla yleisempää ohjetta siitä, kuinka syy-yhteyttä tulee arvioida sekä toisaalta, kuinka vahvaa lääketieteellistä näyttöä syy-yhteydestä on vakiintuneesti edellytetty. Vaikka henkilövahingoissa yksittäistapaukseen sidonnaisen lääketieteellisen näytön merkitys on suuri, tutkielmassa pyritään löytämään myös syy-yhteyden arvioimiseen liittyviä yhdistäviä tekijöitä. Toisaalta huomiota tullaan kiinnittämään siihen, mitä eroavaisuuksia korkeimman oikeuden ja vakuutusoikeuden ratkaisukäytännössä on havaittavissa, ja miksi syy-yhteyskysymykset päätyvät edelleen toistuvasti korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Aihe kytkeytyy aineellisen oikeuden ohella prosessioikeuden rajapintaan, sillä tarkasteltavaksi tulevat myös näyttökynnykseen ja todistustaakkaan liittyvät kysymykset. Muiden mahdollisten syytekijöiden poissulkeminen liittyy olennaisesti lääketieteellistä syy-yhteyttä koskevan näytön arvioimiseen. Apuna käytetään lääketieteellistä tutkimustietoa sekä kokemusperäistä tietämystä vammojen ja sairauksien syntymekanismeista. Käytännössä ongelmia aiheuttaa se, että läheskään aina ei tiedetä, missä määrin tietyt oireet ja löydökset johtuvat tapaturmasta tai sairaudesta. Lääketiede ei ole eksakti tiede, jonka menetelmin syy-yhteys voitaisiin varmuudella todentaa. Tuomioistuimen on tästä huolimatta ratkaistava juttu. Etenkin korkeimmassa oikeudessa keskeisessä asemassa syy-yhteyden selvittämisessä on ollut asiantuntijatodistelu, jonka avulla tuomioistuin saa oikeudellisen ratkaisutoiminnan tueksi lääketieteellistä tietämystä. Koska asiantuntijatodistelu liittyy keskeisesti syy-yhteyden näyttämiseen, tutkielmassa arvioidaan myös asiantuntija- ja viranomaislausuntojen merkitystä syy-yhteyttä koskevissa kanteissa. Tutkielmassa päädytään korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön perusteella katsomaan, että syy-yhteys on näytetty toteen, kun vahingonkärsijän oireille ei voida asiassa esitetyn näytön perusteella osoittaa muuta todennäköisempää syytä. Syy-yhteyttä tulee arvioida huomioiden yksittäistapauksen sekä vahingonkärsijän erityispiirteet, eikä arviointi voi perustua ainoastaan yleiseen lääketieteelliseen tietämykseen sairauksien ja tapaturmien synnystä ja paranemisesta. Korkein oikeus viestii selvästi, että väite vahingon aiheutumisesta muusta syystä ei voi menestyä, jos asiassa ei ole esitetty konkreettista näyttöä juuri kyseistä vahingonkärsijää koskevasta kilpailevasta syystä. Sen sijaan kanne tulee helpommin hylätyksi, jos kantajan sairaushistorian perusteella voidaan osoittaa, että sairauden tai vamman aiheutumiseen tai pitkittymiseen ovat vaikuttaneet vahinkotapahtumasta riippumattomat tekijät. Lääketieteellisesti todennäköisen syy-yhteyden vaatimus on luontevaa ymmärtää niin, että vamman tai sairauden aiheutumista vahinkotapahtumasta on voitava pitää todennäköisempänä kuin sen aiheutumista muusta syystä