Rätt till familjelycka? – En rättsvetenskaplig uppsats om altruistiskt surrogatmödraskap i Sverige och Finland

Under de senaste decennierna har utvecklingen av metoder för assisterad befruktning gått snabbt framåt och numera kan många som lider av ofrivillig barnlöshet få hjälp att få barn genom dessa metoder. Begränsningar i både svensk och finsk lagstiftning medför dock att alla ofrivilligt barnlösa inte kan få barn genom assisterad befruktning. Dessa begränsningar drabbar främst olikkönade par där kvinnan exempelvis saknar livmoder, samkönade manliga par eller ensamstående män. För dessa patientgrupper är surrogatmödraskap ett alternativ att få barn. Surrogatmödraskap innebär en arrangerad graviditet där surrogatmodern har för avsikt att efter födelsen överlämna barnet till de tilltänkta föräldrarna eller den tilltänkta föräldern. Uppsatsens fokus ligger på altruistiskt surrogatmödraskap där surrogatmodern inte gör någon ekonomisk vinst för att hon agerar som surrogatmor, även om hon kan få ersättning för kostnader som är kopplade till graviditeten. Syftet med uppsatsen är i första hand att, mot bakgrund av den rättsliga regleringen om surrogatmödraskap i Sverige och Finland, redogöra för likheter och skillnader gällande såväl tidigare som nuvarande rättsläge för altruistiskt surrogatmödraskap i respektive land. Samtidigt ska jag försöka fastställa vilka ställningstaganden och argument som ligger bakom rättsläget. I andra hand är syftet att redogöra för eventuella konsekvenser av ett tillåtande av altruistiskt surrogatmödraskap. Jag undersöker detta utifrån ett rättighetsperspektiv med fokus på hur de tilltänkta föräldrarnas rätt till hjälp att få barn förhåller sig till surrogatmoderns rätt att inte bli utnyttjad. För att uppnå uppsatsens syften använder jag mig till största delen av både en rättsdogmatisk metod och en komparativ metod mellan Sverige och Finland. Det förekommer dock även en del tvärvetenskapliga inslag av medicinsk-etisk natur. Det anses följa av den svenska lagen (2006:351) om genetisk integritet m.m. att surrogatmödraskap inte är tillåtet inom den svenska hälso- och sjukvården. Idag är surrogatmödraskap förbjudet enligt 8 § i den finska lagen om assisterad befruktning (1237/2006). Utförandet av surrogatmödraskap är dessutom kriminaliserat enligt 35 § i samma lag. I Finland var dock, i avsaknad av lagstiftning om assisterad befruktning, surrogatmödraskap tillåtet fram till den 1 september 2007. Då hade Sverige haft en lag om assisterad befruktning i 22 år, eftersom landet antog en sådan redan år 1985. Bakom den svenska negativa inställningen till surrogatmödraskap ligger uppfattningen att surrogatmödraskap inte är etiskt försvarbart. I Finland förbjöds surrogatmödraskap eftersom många principiella och praktiska problem ansågs vara förknippade med surrogatmödraskap. De som förespråkar ett tillåtande av altruistiskt surrogatmödraskap framför bland annat argument om att fler ofrivilligt barnlösa kunde få hjälp att få barn om det vore tillåtet. Enligt deras åsikt vore surrogatmödraskap i hemlandet ett kontrollerat och säkrare alternativ till surrogatarrangemang i utlandet. De framhåller även att surrogatmoderns rätt till självbestämmande bör respekteras. Motståndarna till metoden framför bland annat att det inte är en rättighet att få barn, att det finns en risk för att någon av parterna ändrar sig under graviditeten eller efter födelsen samt att det är svårt att balansera parternas intressen. I min analys kommer jag fram till att det enligt den nu gällande regleringen i både Sverige och Finland inte anses vara en rättighet att få barn. De tilltänkta föräldrarnas intresse att få hjälp att få barn har därför fått ge vika för surrogatmoderns intresse att inte bli utnyttjad. I samhället verkar det dock finnas en uppfattning om att det finns en rätt till hjälp att få barn. Jag konstaterar även att det, mot bakgrund av att antalet barn som tillkommer genom surrogatarrangemang i utlandet ökar, behövs reglering på området. Detta även om det är svårt att balanserad parternas intressen mot varandra.In the past few decades, the development of methods for assisted reproduction has progressed rapidly and nowadays many people suffering from infertility can be helped to have children through these methods. However, limitations in both Swedish and Finnish legislation mean that all infertile cannot have children through assisted reproduction. These limitations affect mainly different-sex couples where, for example, the woman lacks a uterus, same-sax male couples or single men. For these patient groups, surrogacy is an alternative to having children. Surrogacy means an arranged pregnancy where the surrogate mother intends to hand the child over to the intended parents or the intended parent after the birth. The thesis focuses on altruistic surrogacy where the surrogate mother does not make any economic profit for acting as a surrogate mother, although she may be reimbursed for costs associated with the pregnancy. The purpose of the thesis is firstly to, in the light of the legal regulation on surrogacy in Sweden and Finland, account for similarities and differences regarding both past and present legal position for altruistic surrogacy in each country. At the same time, I will try to determine the positions and arguments behind the legal position. Secondarily, the purpose is to account for possible consequences of permitting altruistic surrogacy. I examine this from a rights perspective with a focus on how the intended parents’ right to help having children relate to the surrogate mother’s right not to be exploited. To achieve the purposes of the thesis, I largely use both a legal dogmatic method and a comparative method between Sweden and Finland. However, there are also some interdisciplinary aspects of medical-ethical nature. It is considered to follow from the Swedish act on assisted reproduction (lagen (2006:351) om genetisk integritet m.m.) that surrogacy is not allowed within the Swedish healthcare. Today surrogacy is prohibited in accordance with article 8 of the Finnish act on assisted reproduction (laki hedelmöityshoidoista (1237/2006)). In addition, the performance of surrogacy is criminalized in accordance with article 35 of the same law. In Finland, however, in the absence of legislation on assisted reproduction, surrogacy was allowed until September 1, 2007. By then Sweden had had a law on assisted reproduction for 22 years, since the country adopted it already in 1985. Behind the Swedish negative attitude to surrogacy lies the view that surrogacy is not ethically justifiable. In Finland, surrogacy was prohibited because many fundamental and practical problems were considered to be associated with surrogacy. Those advocating permitting altruistic surrogacy make, for instance, arguments that more infertile could be helped to have children if it would be allowed. In their opinion, surrogacy in the home country would be a controlled and safer alternative to surrogacy arrangements abroad. They also emphasize that the surrogate mother’s right to self-determination should be respected. The opponents of the method argue, among other things, that it is not a right to have children, that there is a risk that one of the parties change their mind during the pregnancy or after the birth and that it is difficult to balance the parties’ interests. In my analysis, I conclude that according to the existing regulation in both Sweden and Finland, it is not considered a right to have children. The intended parents’ interest in being helped to have children has therefore had to give way to the surrogate mother’s interest not to be exploited. In society, however, there seems to be an opinion that there is a right to help having children. I also find that, in the light of the increase in the number of children who are born through surrogacy arrangements abroad, regulation is needed in this area. This even though it is difficult to balance the interests of the parties against each other.Viime vuosikymmeninä hedelmöityshoitomenetelmien kehittäminen on edennyt nopeasti ja nykyään monet tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät voivat saada apua lapsen saamiseksi näiden menetelmien avulla. Rajoitukset sekä Ruotsin että Suomen lainsäädännössä tarkoittavat kuitenkin sitä, että kaikki tahattomasti lapsettomat eivät voi saada lapsi hedelmöityshoitojen kautta. Nämä rajoitukset koskevat pääasiassa eri sukupuolta olevia pareja, joissa naiselta esimerkiksi puuttuu kohtu, saman sukupuolen miesparit tai naimattomat miehet. Näille potilasryhmille sijaissynnytys on yksi vaihtoehto saada lapsi. Sijaissynnytyksellä tarkoitetaan järjestettyä raskautta, jossa sijaissynnyttäjä aikoo luovuttaa lapsen aiotuille vanhemmille tai aiotulle vanhemmalle syntymän jälkeen. Tutkielma keskittyy altruistiseen sijaissynnytykseen, jossa sijaissynnyttäjä ei tee taloudellista voittoa sijaissynnyttäjänä toimimisesta, vaikka hänelle voidaan korvata raskauteen liittyvät kulut. Tutkielman tavoite on ensisijaisesti, Ruotsin ja Suomen oikeudellisen sääntelyn sijaissynnytyksestä perusteella, esittää samankaltaisuuksia ja eroja liittyen altruistiseen sijaissynnytykseen sekä entisessä että nykyisessä oikeustilassa kussakin maassa. Samalla yritän selvittää oikeustilan taustalla olevat kannanotot ja perusteet. Toissijaisesti tavoite on esittää mahdolliset seuraukset, jotka aiheutuvat altruistisen sijaissynnytyksen sallimisesta. Tarkastelen tätä oikeuksien näkökulmasta keskittyen siihen, kuinka aiottujen vanhempien oikeus apuun lapsen saamiseksi suhtautuu sijaissynnyttäjän oikeuteen tulematta hyväksikäytetyksi. Tutkielman tavoitteiden saavuttamiseksi käytän suuremmaksi osaksi sekä oikeusdogmaattista metodia että komparatiivista metodia Ruotsin ja Suomen välillä. Esiintyy kuitenkin myös joitain lääketieteellis-eettisiä luontaisia tieteidenvälisiä näkökulmia. Ruotsalaisesta hedelmöityshoitolaista (lagen (2006:351) om genetisk integritet m.m.) katsotaan seuraavan, että sijaissynnytys ei ole sallittua Ruotsin terveys- ja sairaanhoidossa. Tänään sijaissynnytys on kielletty suomalaisessa laissa hedelmöityshoidoista (1237/2006) 8 §:n nojalla. Lisäksi sijaissynnytyksen antaminen on kriminalisoitu saman lain 35 §:n mukaisesti. Suomessa sijaissynnytys oli kuitenkin, hedelmöityshoitoa koskevan lainsäädännön puuttuessa, sallittua 1. syyskuuta 2007 saakka. Silloin Ruotsilla oli ollut hedelmöityshoitoa koskeva laki 22 vuoden ajan, koska maa hyväksyi sellaisen jo vuonna 1985. Ruotsin sijaissynnytyksen negatiivisen asenteen takana on käsitys, että sijaissynnytys ei ole eettisesti perusteltavissa. Suomessa sijaissynnytys kiellettiin, koska monia periaatteellisia ja käytännön ongelmia katsottiin liittyvän sijaissynnytykseen. Ne, jotka kannattavat altruistisen sijaissynnytyksen sallimista, esittävät muun muassa perusteita, että useampi tahattomasti lapseton voisi saada apua lapsen saamiseksi, jos se olisi sallittua. Heidän mielestään sijaissynnytys kotimaassa olisi hallitumpi ja turvallisempi vaihtoehto kuin sijaissynnytys ulkomailla. He korostavat myös, että sijaissynnyttäjän itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa. Menetelmän vastustajat esittävät muun muassa, ettei ole oikeus saada lapsi, että on olemassa vaara, että joku osapuolista muuttaa mielipiteensä raskauden aikana tai syntymän jälkeen ja että osapuolten kiinnostuksien tasapainottaminen on vaikeaa. Analyysissäni päättelen, että sekä Ruotsissa että Suomessa nyt voimassa olevan säännöksen mukaan ei pidetä oikeutena saada lapsi. Aiottujen vanhempien kiinnostus saada apua lapsen saamiseksi on siksi saanut antaa tilaa sijaissynnyttäjän kiinnostukselle ei tulla hyväksikäytetyksi. Yhteiskunnassa näyttää kuitenkin olevan käsitys siitä, että on oikeus saada apua lapsen saamiseksi. Totean myös, että sijaissynnytysjärjestelyn avulla ulkomailla syntyvien lasten lukumäärä lisääntyy ja tällä alalla tarvitaan sääntelyä. Vaikkakin on vaikeaa tasapainottaa osapuolten kiinnostuksia toistensa suhteen