Hoitajien kokemuksia kaksoisdiagnoosipotilaan hoitamisessa

Mielenterveyshäiriön ja päihdehäiriön yhtäaikainen esiintyminen, kaksoisdiagnoosi, on Suomessa tavallista. Iso osa näistä potilaista jää edelleen toipumista edistävän hoidon ulkopuolelle. Hoidon saamista voivat vaikeuttaa byrokraattiset käytännöt tai tarjotun palvelun kapea-alaisuus. Kansallisessa mielenterveys- ja päihdehoitosuunnitelmassa potilaan hoidossa korostetaan yhden oven periaatetta. Diagnosoinnin haasteellisuuden ja hoidon integroimattomuuden vuoksi tämä ei kuitenkaan aina toteudu. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena kyselytutkimuksena erikoissairaanhoidon sairaala-psykiatrialle, perusterveydenhuollon osastolle sekä kolmannen sektorin päihdepalveluyksikköön. Tutkimuksella selvitettiin hoitajien kokemuksia kaksoisdiagnoosipotilaan hoitamisesta ja kohtaamisesta. Tutkimuksen avulla haluttiin tunnistaa henkilökunnan osaamista sekä tuen ja kehittymisen tarpeita kaksoisdiagnoosipotilaan hoitamisessa ja kohtaamisessa. Aineisto kerättiin Webropol-kyselyn avulla ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Saatu aineisto analysoitiin kokonaisuutena, mutta vastauksia verrattiin myös työkokemuksen perusteella. Tulosten mukaan hoitamista ja kohtaamista edistäviä ja estäviä tekijöitä koetaan olevan hoitojärjestelmässä, henkilökunnassa sekä kaksosdiagnoosissa itsessään. Myös lisäosaa-mista kaivattiin sekä hoitamisessa että kohtaamisessa. Suurimpana hoidon toteuttamista estävänä tekijänä nousivat esiin hoidon integroimattomuus sekä hoidon saatavuuden vaikeus. Kohtaamista estävinä tekijöinä koettiin henkilökunnan asenne sekä toisaalta potilasryhmän haasteellisuus ja liitännäisongelmat. Henkilökunnan osaaminen ja kokemus koettiin hoitoa edistävinä tekijöinä. Tuloksista nousi esiin selkeästi hoitajien kokemus hoidon integraation tärkeydestä. Päihdepsykiatrisille yksiköille on selkeästi tarvetta