The history of Sámi children in 100 years old Finland

Mutta vaikka luonto ei näekään, ei se silti ole sokea; vaikka se ei eläkään (siinä mielessä kuin ihminen elää, subjektiivisesti, vastaanottavaisin aistein), ei se silti ole kuollut; vaikka se ei luokaan asioita tarkoituksellisesti, eivät sen luomukset silti ole satunnaisia. Missä ihminen pitää luontoa kuolleena ja sokeana ja sen luomuksia satunnaisina, siellä hän tekee omasta (nimenomaan subjektiivisesta) olemuksestaan luonnon mittapuun, siellä hän määrittelee luonnon vain itsensä vastakohdaksi, siellä hän luonnehtii sitä puutteelliseksi olennoksi, koska sillä ei ole sitä, mitä hänellä on. Luonto vaikuttaa ja luo kaikkialla, mutta vain tietyin yhteyksin ja niiden puitteissa, vain välttämättömyydestä; ihminen pitää tätä yhteyttä järkenä, sillä kaikkialla, missä hän panee merkille yhteyden, hän löytää tarkoituksen, ajattelumateriaalia, ”riittävän perusteen”, järjestelmän. Mutta tämä luonnon välttämättömyys ei silti ole mitään inhimillistä, ts. loogista, metafyysistä tai matemaattista, ylipäänsä mitään abstraktia välttämättömyyttä. Luonnon oliot eivät nimittäin ole mitään ajatusolioita, mitään loogisia tai matemaattisia kuvioita, vaan todellisia, aistimellisia, yksilöllisiä olentoja. Kyseessä on aistimellinen, siksi eksentrinen, poikkeuksellinen, epäsäännöllinen välttämättömyys, joka näiden anomalioiden vuoksi näyttäytyy ihmisen mielikuvitukselle vapautena tai ainakin vapauden tuotteena. Luonto voidaan yleensäkin käsittää vain itsensä kautta; se on olento, jonka ”käsite ei riipu mistään muusta olennosta”; vain sen kohdalla pätee erottelu olion sinänsä ja olion meitä varten välillä; vain siihen ei voi eikä saa soveltaa mitään ”inhimillistä mittapuuta”, vaikka vertaammekin ja luonnehdimme sen ilmiöitä vastaavin inhimillisin ilmiöin tehdäksemme siitä itsellemme ymmärrettävän, sovellamme siihen sellaisia inhimillisiä ilmauksia ja käsitteitä kuin järjestys, tarkoitus, laki, ja joita meidän täytyykin soveltaa siihen kielemme luonteen mukaisesti, se kun perustuu vain olioiden subjektiiviselle näennäisyydelle.Ludwig Feuerbach ”Uskonnon olemuksesta” 1846. (1980, ss. 97–98