Päihdeinterventio sosiaalialalla : rattijuopumuksesta epäiltyjen henkilöiden kanssa käyty päihdekeskustelu : tie selväksi –hankkeessa

Tutkimus käsitteli Tie selväksi –hankkeessa käytyjä päihdekeskusteluja. Tie selväksi –hankkeen taustalla oli neljän ministeriön (LVM, OM, SM ja STM) vuonna 2007 allekirjoittama asiakirja tieliikenteen turvallisuuden parantamiseksi tähtäävistä turvallisuustoimista. Asiakirjan yhdessä osa-alueessa vaadittiin, että varhaista puuttumista päihdeongelmiin tulee tehostaa ja siihen vastaamaan perustettiin Tie selväksi –hanke. Hanke oli valtakunnallinen pilottihanke ja se toteutettiin Rovaniemellä, Jyväskylässä, Savonlinnassa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Keskeinen ajatus hankkeessa oli se, että jokaisella pilottipaikkakunnalla rattijuopumuksesta kiinnijääneelle henkilölle tuli tarjota mahdollisuus keskustella päihteidenkäytöstään sosiaalialalla työskentelevän henkilön kanssa mahdollisimman pian rattijuopumuksen jälkeen. Päihdekeskusteluja suunniteltaessa ehdotettiin mini-intervention, audit –kyselyn sekä motivoivan haastattelun menetelmien hyödyntämistä, mutta jokainen paikkakunta suunnitteli itse oman tapansa totettaa päihdekeskustelut. Tavoitteena hankkeessa oli luoda rattijuopumukseen puuttumisen toimintatapoja yhteistyössä poliisin, sosiaalipalveluiden sekä terveyspalveluiden kesken. Päihdekeskusteluissa pyrittiin herättelemään asiakasta pohtimaan päihteiden käyttöään ja tavoitteena oli hänen ohjaaminen jatkohoitoon. Näillä toimenpiteillä pyrittiin ehkäisemään uusintarattijuopumuksia. Tutkimuksen taustalla oli systeemiteoreettinen näkökulma ja sitä hyödynnettiin tarkasteltaessa päihdetyötä ja erityisesti asiakkaiden päihteiden käyttöön vaikuttamista. Tutkimus oli käytäntötutkimus ja siinä tarkasteltiin sitä, millaiset erilaiset ajatukset ohjaavat työntekijöiden toimintaa, kun he käyvät päihdekeskusteluja asiakkaiden kanssa. Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat Tie selväksi –hankkeessa mukana olleet kuusi sosiaalialalla työskennellyttä henkilöä. Tutkimusote oli hermeneuttinen, koska tutkittiin työntekijöiden kokemuksia päihdekeskusteluista, niiden sisällöistä sekä siitä, millaisia erilaisia menetelmiä työntekijät hyödynsivät käydessään päihdekeskusteluja rattijuopumuksesta epäiltyjen henkilöiden kanssa. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja analysoitiin grounded theoryn menetelmällä. Päihdekeskustelut kestivät keskimäärin 45-60 minuuttia ja niitä käytiin alkoholin käytön takia rattijuopumuksen ajaneiden henkilöiden kanssa. Työntekijät korostivat keskustelujen ilmapiirin merkitystä, jotta kohtaaminen asiakkaan kanssa syntyisi. Keskeistä oli luottamuksellisen ja tuomitsemattoman ilmapiirin luominen, jossa asiakas pystyisi avoimesti kertomaan tilanteestaan ja hän kokisi työntekijän olevan aidosti kiinnostunut. Päihdekeskustelut etenivät yhtenäisen mallin mukaisesti, joka nimettiin tutkimuksessa muutostarvetta herättelevän päihdekeskustelun malliksi. Keskustelu alkoi tutustumisella ja asiakkaan nykytilanteen kartoittamisella. Tässä vaiheessa kartoitettiin asiakkaan perhetilannetta, työ- tai opiskelutilannetta, asumista sekä taloudellisia asioita. Myös päihdetilanteen sekä rattijuopumuksen läpikäyminen kuuluivat tähän vaiheeseen. Keskustelu eteni pitkälti työntekijälähtöisesti asiakkaan vastaillessa työntekijän esittämiin kysymyksiin. Nykytilanteen kartoittamisen jälkeen työntekijät siirtyivät asiakkaan herättelyvaiheeseen, jolloin asiakkaalle pyrittiin antamaan enemmän tilaa vuorovaikutuksessa, jotta hän lähtisi itse pohtimaan tilannettaan ja siihen mahdollisesti vaikuttaneita asioita. Herättelyvaihetta seurasi asiakkaan toimijuuden edistämisen vaihe, jolloin työntekijät pyrkivät tuomaan keskustelussa esiin asiakkaan oman toiminnan merkityksen tapahtumiin. Keskustelussa nousi esiin myös se, että asiakas aktiivisena toimijana pystyy halutessaan vaikuttamaan myös päihteiden käyttöönsä. Tästä vaiheesta keskustelu eteni jatkosuunnitelman tekoon, jossa kartoitettiin asiakkaan ajatuksia mahdollisesta avun tarpeestaan sekä halukkuutta hakeutua päihdetyöhön hakemaan apua tilanteeseensa. Tässä vaiheessa arvioitiin myös muiden palveluiden tarvetta sen mukaan, mitä asiakas oli kertonut tilanteestaan ja mihin hän itse koki tarvitsevansa apua. Keskustelun edetessä vuorovaikutus muuttui työntekijälähtöisestä keskustelusta dialogiseksi vuorovaikutukseksi, jolloin korostuivat asiakaslähtöisyys ja asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Työntekijät kokivat päihdekeskustelut hyödyllisinä erityisesti ensimmäistä kertaa rattijuopumukseen syyllistyneiden nuorten aikuisten kohdalla. Heidän kanssaan keskusteluissa syntyi aito kohtaaminen. Hoitoon ohjaukseen liittyen asiakkaat eivät halunneet, että työntekijä olisi varannut heille niihin aikaa, vaan he halusivat itse vielä miettiä asiaa ja sen jälkeen hoitaa ajanvarauksen itse. Alaikäisten nuorten kohdalla keskusteluissa käytiin samoja asioita läpi kuin aikuisten kanssa, mutta työskentely oli hieman erilaista, koska sitä ohjasi lastensuojelulaki. Haasteellisena työntekijät kokivat päihdekeskustelut pitkään ja runsaasti päihteitä käyttäneiden henkilöiden kanssa, jotka olivat usein ajaneet myös useampia rattijuopumuksia. Heidän kohdallaan lyhyt interventio ei tuntunut toimivalta, koska aitoa kohtaamista ei ehtinyt syntyä yksittäisen tapaamisen aikaan. Työntekijät näkivät käyttämänsä päihdekeskustelun mallin käyttökelpoisena myös muiden asiakkaiden kohdalla, joiden kanssa päihteiden käyttö tuli ottaa puheeksi