Liikennerikkomusten subjektiivinen kiinnijäämisriski ja sen lisäämisen vaikutukset kuljettajien toimintaan

Tutkimuksessa tarkastellaan kuljettajien kokemaa eli subjektiivista kiinnijäämisriskiä liikennevalvonnan vaikutuksen perustana sekä mahdollisuuksia kohentaa liikennekäyttäytymistä subjektiivista kiinnijäämisriskiä lisäämällä. Subjektiivisen kiinnijäämisriskin merkitystä kuljettajien toiminnassa tarkasteltiin päätösteorian SEU-mallin avulla, joka pohjautuu käyttäytymisestä koituvien subjektiivisten haittojen ja hyötyjen vertailuun päätöksenteossa. SEU-mallin todettiin soveltuvan paremmin liikennesääntöjen noudattamiseen liittyvän päätöksenteon kuvaamiseen kuin liikennekäyttäytymisen selittämiseen yleisesti, koska sääntöjen rikkominen, kuten ylinopeus, on useimmiten tietoista toimintaa. SEU-mallin ongelmana voidaan myös liikennesääntöjen noudattamista tarkasteltaessa pitää sen soveltumattomuutta dynaamisen päätöksenteon kuvaamiseen. Objektiivista kiinnijäämisriskiä nostamalla voidaan myös subjektiivista kiinnijäämisriskiä kohottaa. Tämä on ainoa perusteltu keino lisätä koettua kiinnijäämisriskiä silloin, kun pyritään pitkäaikaisiin käyttäytymismuutoksiin. Pelkästään tiedottamisen avulla ei subjektiivista kiinnijäämisriskiä kyetä pitkään ylläpitämään, koska kuljettajan sisäisissä malleissa valvonnan mahdollisuuden ennakointi ei säily, mikäli käyttäytymisestä saatu palaute ei tätä tue. Objektiivista ja subjektiivista kiinnijäämisriskiä voidaan kohottaa lisäämällä rikkomuksiin puuttumisten määrää. Rangaistukset, lievinäkin, kohottavat subjektiivista kiinnijäämisriskiä ja alentavat ajonopeuksia. Vaikutukset kestävät ainakin kolme kuukautta. Rikesakolla todettiin olevan merkitystä ajonopeuksien alentamisessa. Myös kirjallinen huomautus alentaa ajonopeuksia. Subjektiivista kiinnijäämisriskiä selittää parhaiten saatujen rangaistusten määrä. Ylinopeudella ajavat tekevät myös muita ajotaparikkomuksia. Tarkoituksenmukaisesti järjestetyllä nopeusvalvonnalla on siten mahdollista ehkäistä myös muita rikkomuksia. Nopeuksien pysyvään alenemiseen on tavanomaisen liikennevalvonnan ja sitä tukevan tiedotuksen avulla vaikea päästä. Ylinopeuksien hillitsemisessä pitäisi puuttua käyttäytymisen motivationaaliseen perustaan, joka määräytyy muista tekijöistä kuin abstraktista turvallisuuden käsitteestä tai vähäisestä kiinnijäämisriskistä. SEU-mallin mukaan tämä on mahdollista vain asettamalla ylinopeuksien tuomille hyödyille vastapainoksi riittävän korkea kiinnijäämisriski. Sen sijaan muuhun liikennekäyttäytymiseen on valvonnalla ja siitä tiedottamisella mahdollista vaikuttaa pitkäaikaisestikin. Valvonnan vaikutusten tehostamisessa tulisi keskittyä nopeusvalvonnan osuuden lisäämiseen, rangaistusjärjestelmän sekä rangaistavuusrajojen vaikutusten selvittämiseen, automaattisen valvonnan soveltamiseen, valvonnan seurannan tietojärjestelmän kehittämiseen ja laajaan käyttöön sekä valvonnan ja sitä lukevan tiedotuksen tarkempaan kohdentamiseen