Pääkaupunkiseudun alueellisen rakenteen muutoksia:Stadsbygdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 2

Työssä luodaan yleispiirteinen katsaus Suomen pääkaupunkiseudun väestö- ja yhdyskuntarakenteen kehitykseen sodan jälkeen. Aluksi tarkasteltiin väestö- ja elinkeinorakenteen muutoksia. Alueen fyysisen rakenteen tarkastelussa tutkittiin asunto- ja rakennuskannan luonnetta kuvaavia tekijöitä sekä asunto- ja rakennustuotannon muutoksia tutkimuskaudella. Tutkimusalue käsitti Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit. Tutkimuksessa alue oli jaettu 21 suuralueeseen ja Kauniaisten kaupunkiin. Tutkimusaineistona käytettiin pääasiassa yleisiä väestölaskentoja vuosilta 1950, 1960, 1970 ja 1980 sekä kaupunkien tilastollisia vuosikirjoja ja asunto- ja rakennustuotantotilastoja. Pääkaupunkiseudun väestö on kaksinkertaistunut tarkasteluaikana ja väestörakenne on muuttunut vanhemmaksi. Asuntokanta on 2,7-kertaistunut ja asuminen väljentynyt. Pääkaupunkiseudun asuntotuotannon huippuvuodet ajoittuvat 1970-luvun alkupuolelle. Tällöin Espoo ja Vantaa alkoivat kasvaa ja Helsingin osuus pääkaupunkiseudun väestön ja asuntokannan määrästä väheni. Helsingin kantakaupungissa väkiluku on vähentynyt. Väestön ikärakenteen muutokset ovat olleet siellä pääkaupunkiseudun suuralueista voimakkaimmat, ruokakuntien keskikoko on pienentynyt eniten ja asumisväljyys on lisääntynyt eniten huolimatta siitä, että pienten asuntojen osuus on siellä suurin. Kantakaupunki on edelleen pääkaupunkiseudun keskeinen työpaikka-alue. Sen rinnalle ovat nousseet Helsingin läntiset esikaupungit, Espoon itäosat ja Kehä III:n varsi. Suuralueista Helsingin läntisissä esikaupungeissa näkyy kantakaupungille ominaisia kehityspiirteitä