Lämpöeristetty muurattu seinä:Lämpö- ja kosteustilat sekä muodonmuutokset luonnonoloissa

Toimivan muuratun ulkoverhouksen suunnittelu ja toteutus edellyttävät riittävän hyviä tietoja rakenteiden toiminnasta käytännön olosuhteissa. Seinän kestävyyden ja sen fysikaalisen toiminnan kannalta olennaisia asioita ovat sen eri osien lämpötilat ja kosteuspitoisuus sekä niiden vaihtelut ja erot. Lisäksi toimivan seinän suunnittelemiseen tarvitaan tieto muurattujen rakenteiden liikkeistä. Aluksi kartoitetaan melko suppeasti alan ulkomainen kirjallisuus. Kokeellisesti kerätty aineisto, tutkimuskohde ja -menetelmä esitellään. Esitetään lämpöeristetyn rakoseinän ulkokuoren jäätymis-sulamiskerrat ja suurimmat lämpötilaerot ulkokuoren eri osissa. Seinien sisä- ja ulkokuoren kosteuspitoisuuksia mitattiin syksyn 1984 ja kesän 1985 välisenä aikana. Seinän molempien kuorten vaaka- ja pystysuuntaiset muodonmuutokset esitetään syksyn 1984 ja kevään 1985 ajalta. Mittausaikana todettiin poltetusta reikätiilestä muuratun länsisivun rakoseinän ulkokuoren jäätyvän ja sulavan 42 - 48 kertaa. Samoissa oloissa kalkkihiekkakiviseinät jäätyivät ja sulivat 37 - 39 kertaa. Tiilikiviseinän maksimilämpötila oli +41,4 °C ja kalkkihiekkakiviseinän +35,9 °C. Seinän eri osien lämpötiloja verrattiin teoreettisiin k-arvomenetelmällä saatuihin tuloksiin. Mittausaikana seinän ulkokuoren kosteuspitoisuus oli maksimissaan 0,5 painoprosenttia poltetulla reikätiilellä ja 4,3 painoprosenttia kalkkihiekkakivellä. Tiilikivimuurin pituuden lämpötilakertoimeksi saatiin noin 6x10-6/°C ja kalkkihiekkamuurin noin 8x10-6/°C. Arvot vastaavat suomalaisille muurauskiville kirjallisuudessa esitettyjä arvoja