Epäselvyyssääntö sopimustulkintariidan ratkaisukeinona

Laaditut sopimukset sisältävät usein monitulkintaisia tai muulla tavoin epäselviä sopimusehtoja. Sopimusehdot voivat olla myös keskenään ristiriitaisia. Sopimussisällön määrittämiseksi sopimusta on tarve tulkita. Tulkinnassa voidaan tietyissä tilanteissa tukeutua niin kutsutun epäselvyyssäännön mukaiseen tulkintaan contra proferentem eli sopimusehdon laatineen sopijapuolen vahingoksi. Epäselvyyssääntöä sovelletaan tavanomaisesti vakioehtojen tulkinnassa ja kuluttajansuojalain 4:3 §:n mukaisissa tulkintatilanteissa. Erityisenä mielenkiinnon kohteena tutkimuksessa on selvittää, voidaanko epäselvyyssääntöä hyödyntää tulkinnassa näitä tavanomaisia soveltamistapoja laajemmin. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida epäselvyyssäännön asemaa sopimustulkinnassa sekä niitä tilanteita, joissa epäselvyyssääntö voi tulla sovellettavaksi. Tutkimus on luonteeltaan lähinnä teoreettista lainoppia. Lähdeaineistona on käytetty pääosin suomalaista oikeuskirjallisuutta- ja käytäntöä. Merkittävimpiä lähdeteoksia tutkimukselle ovat olleet Matti L. Ahon väitöskirja Varallisuusoikeudellisen oikeustoimen tulkinnasta, Mika Hemmon Sopimusoikeus I sekä Vesa Annolan Sopimustulkinta: teoria, vaiheet ja menettely. Myös erityisesti Pohjoismaista oikeuskirjallisuutta on hyödynnetty tutkimuksessa. Lisäksi tutkimuksen kannalta olennaisessa osassa on ollut korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö. Oikeustapauksia on tarkasteltu myös empiiristä kvalitatiivista tutkimusotetta hyödyntäen. Tutkimuksen lopputuloksena olen päätynyt siihen, ettei oikeustilassamme vaikuta olevan erityisiä esteitä sille, että epäselvyyssääntö voitaisiin ymmärtää käsitteelliseltä soveltamisalaltaan aiempaa joustavammin. Esitänkin, että epäselvyyssäännön mukainen tulkinta olisi perusteltua ymmärtää yleisellä tasolla tulkinnaksi sitä sopijapuolta vastaan, jolla on ollut parhaat mahdollisuudet epäselvyyden poistamiseen. Käytännön tasolla epäselvyyssäännön mukainen tulkinta voitaisiin perustaa perinteiseen tapaan joko ehdon laatimiskriteeriin tai KSL 4:3 §:n mukaiseen kuluttajan edun turvaamisen tavoitteeseen. Näiden ohella epäselvyyssääntöä voitaisiin kuitenkin soveltaa myös sopijapuolen erityiseen asiantuntemukseen perustuen. Arvioitaviksi tulisivat tällöin sopijapuolten epäsymmetrinen tietoisuus sekä kuluttajasuhteeseen verrattavissa oleva sopimussuhteen epätasapainoisuus. Vastaisuudessa odotan epäselvyyssäännön soveltamiskriteerien aiempaa vahvempaa kokonaisarviointia. Erityisesti toivon, että epäselvyyssäännön soveltamisharkinnassa ei tyydyttäisi arvioimaan ainoastaan sitä, kuka sopimuksen on laatinut, vaan arvioinnissa keskityttäisiin tarkastelemaan sitä, kummalla sopijapuolella on todellisuudessa ollut paremmat mahdollisuudet epäselvyyden poistamiseen