Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi yhteiskunnallisessa kontekstissa: Laadullinen tutkimus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin kokemuksista.

Lastensuojelun sosiaalityö on yksi yhteiskunnallisista elimistä ja sen työnkuvaan vaikuttaa välittömästi yhteiskunnalliset muutokset, kuten esimerkiksi lakimuutokset. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työtilanne, työhyvinvointi ja vapaiden virkojen täyttäminen ovat sosiaalityön yhteiskunnallisia ongelmia. Organisaatioissa on paljon työntekijöiden vaihtuvuutta, mikä vaikuttaa muiden työntekijöiden jaksamiseen ja asiakasperheisiin. Lastensuojelun sosiaalityö on erityinen sosiaalityön alue, johon liittyy vahvasti työntekijän valta, erilaiset tunteet, organisaation ja yhteiskunnan luomat rakenteet sekä yhteiskunnallinen tilanne. Työhyvinvointi on moniulotteinen asia, johon vaikuttavat niin työntekijän omat voimavarat kuin itse työhön liittyvät vaatimukset ja voimavaratekijät. Esimerkiksi työn vaatimus voi olla suuret asiakasmäärät ja voimavaratekijä voi taas olla kollegoilta saatu tuki. Tässä tutkimuksessa on tutkittu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin kokemuksia. Aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta lastensuojelun sosiaalityöntekijää. Haastatteluissa on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelurunkoa. Analyysimenetelmä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Teoriapohjana on käytetty systeemiteoriaa sekä työn vaatimusten ja voimavojen teoriaa. Tutkimustulosteni mukaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin kokemukset liittyvät neljään pääkategoriaan: työhyvinvointi lastensuojelun sosiaalityössä, sosiaalityön ammatillisuuden kehittäminen työhyvinvointia tukevana toimena, työhyvinvointi ja lastensuojelun sosiaalityön reunaehdot sekä organisaation ja esihenkilön toiminnan merkitys työhyvinvointiin. Työntekijän omat voimavarat ja työhyvinvointia tukevat keinot vaikuttavat työhyvinvointiin. Haastateltavien itsensä kehittäminen ja oma asenne tukivat jaksamista. Ammatillinen osaaminen oli karttunut kokemuksen ja erilaisten koulutusten myötä. Haastateltavia kuormittivat tilanteet, joissa he eivät voineet tarjota asiakasperheille heidän tarjoamiaan palveluita ja tilanteet, joissa sosiaalityöntekijää kohden olivat niin suuret, etteivät he kiireen vuoksi voineet tehdä työtään niin hyvin kuin olisivat halunneet. Esihenkilötyö koettiin työyhteisön lisäksi tärkeimmäksi työhyvinvointiin vaikuttavaksi tekijäksi. Huonoksi koetun esihenkilötyön tai haastavan työyhteisön vuoksi saatettiin vaihtaa työpaikkaa. Turvallista, työntekijää tukevaa ja joustavaa työyhteisöä arvostettiin ja kaivattiin. Työn hallinnan tunne oli merkittävä työhyvinvointiin liittyvä tekijä ja siihen liittyi vahvasti sopiva asiakasmäärä, jotta työntekijä ehti tehdä kirjalliset työt ajallaan ja tavata riittävästi asiakkaitaan. Toisinaan työhön liittyi väliaikainen kiire ja se hyväksyttiin työhön kuuluvaksi