Luokanopettajien työhyvinvoinnin yhteys oppilaiden kouluviihtyvyyteen

Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, miten luokanopettajien työhyvinvointi on yhteydessä heidän oppilaidensa kouluviihtyvyyteen. Tutkimuksen lähtökohtana on ollut suomalaisten koululaisten huono kouluviihtyvyys suhteessa kansainväliseen vertailuun. Opettajien voidaan olettaa olevan yhtenä keskeisenä tekijänä oppilaiden kouluviihtyvyyskokemukselle. Opettajalla on paljon valtaa suhteessa oppilaisiinsa ja siihen, millaisista tekijöistä heidän koulupäivänsä muodostuvat. Näin ollen kouluviihtyvyyden tutkiminen opettajan näkökulmasta on perusteltua. Opettajan merkitystä alakouluikäisten oppilaiden kouluviihtyvyyteen ei ole juuri tutkittu Suomessa. Kuitenkin alakoulussa yksittäisen opettajan merkitys on oppilaan kokonaisvaltaiselle koulukokemukselle suurempi kuin yläkoulussa, jossa luokanopettaja korvautuu aineenopettajilla. Opettajien työhyvinvointia on tutkittu melko paljon. Opettajat tuntuvat yleisesti nauttivan työstään ja kokevat usein työn imua. Työn imu kuvaa työhyvinvoinnin parasta tasoa. Työn imu mahdollistuu, kun työntekijä kokee työnsä merkitykselliseksi sekä arvostetuksi ja työn kuormittavat tekijät eivät ylitä sen sisältämiä voimavaroja. Työn ja työpaikan ominaisuudet vaikuttavat työn kuormittavuuteen ja voimavaroihin. Näitä ovat työtehtäviin liittyvien tekijöiden lisäksi esimerkiksi työympäristö ja työyhteisö. Oppilaiden kouluviihtyvyyttä kuvaavia määritelmiä on useita. Toisinaan kouluviihtyvyys ja kouluhyvinvointi kuvataan lähes rinnakkaisina käsitteinä, toisinaan kouluviihtyvyys kuvataan yhtenä kouluhyvinvoinnin osana. Tämän tutkimuksen lähtökohdissa kouluviihtyvyys on määritelty tarkoittamaan oppilaan subjektiivista kokemusta niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat hänen kokemuksiinsa koulussa viihtymiseen ja koulutyöstä pitämiseen. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena on ollut myös selvittää, mistä tekijöistä kouluviihtyvyys voisi koostua. Aiemmissa tutkimuksissa tekijöiksi on määritelty esimerkiksi kouluyhteisöön, koulun ominaisuuksiin, vaikutusmahdollisuuksiin ja oppilaan taustoihin liittyviä tekijöitä. Tutkimuskysymys oli: Miten opettajien työhyvinvointi ja oppilaiden kouluviihtyvyys ovat yhteydessä toisiinsa? Tutkimukseen selvitettiin opettajien kokemuksia heidän työhyvinvoinnistaan ja oppilaiden kokemuksia koulussa viihtymisestä. Analyysivaiheessa näitä aineistoja vertailtiin toisiinsa. Tutkimusote oli fenomenologis-hermeneuttinen ja aineisto kerättiin haastattelemalla viittä eri pirkanmaalaista opettajaa ja heidän oppilaistaan neljää vapaaehtoista. Aineiston analyysinä käytettiin sisällönanalyysiä, jossa huomioitiin fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen erityisvaatimuksia. Analyysissa muodostettiin teemoja, joita vertailtiin suhteessa toisiinsa. Opettajat kuvailivat voivansa töissä suhteellisen hyvin, jotkut kokivat jopa työn imua. Aineiston mukaan opettajien työhyvinvointiin vaikuttavat kuormittavat ja voimavaroja lisäävät tekijät. Kuormittavia tekijöitä tämän tutkimuksen mukaan olivat tilojen haasteet, rajanvedon haasteet, perustyön kuluttavuus, opetustyön ulkopuolinen työkuorma, oppilaat, oma kokemattomuus ja huoltajat. Opettajien voimavaroja lisääviä tekijöitä taas olivat kollegat, oppilaat, toimivat tilat, valinnanvapaus työssä, esimies ja koulun toimintatavat. Oppilaat kuvailivat koulua ja tunteitaan sitä kohtaan enimmäkseen positiivisesti. Aineiston analyysissa määritettiin kuusi kouluviihtyvyyteen vaikuttavaa tekijää, jotka olivat turvallisuus ja tasavertaisuus, tilat ja resurssit, vaikutusmahdollisuudet ja yksilöllisyyden huomioiminen, vertaissuhteet, suhteet koulun aikuisiin ja vireystila. Koulussa tuntuivat viihtyvän parhaiten ne oppilaat, joiden opettajat kokivat työn imua. Lisäksi opettajien työhyvinvoinnin ja oppilaiden kouluviihtyvyyden kannalta yhteisiä tekijöitä olivat tilat ja resurssit, kouluyhteisö sekä vaikutusmahdollisuudet. Johtopäätöksenä oli, että opettajien työhyvinvointia tukemalla voidaan mahdollisesti tukea myös oppilaiden kouluviihtyvyyttä. Tämä tulisi huomioida myös koulun kehitystoimissa