Sosiaalityön palvelutarpeen arvioinnin toimintamallit aikuisten välisessä lähisuhdeväkivallassa

Lähisuhdeväkivalta on laaja-alaisesti suomalaisia perheitä koskettava ongelma. Tilastojen mukaan joka vuosi yli kaksikymmentätuhatta suomalaisnaista kokee lähisuhteissaan väkivaltaa, ja uhritutkimuksen mukaan lähes joka toinen nainen on kokenut elämänsä aikana väkivaltaa entisissä tai nykyisissä lähisuhteissaan. Väkivaltaan on saatavilla apua monien eri toimijoiden ja palveluiden kautta, mutta kokonaisuudessaan prosessi väkivallan loppumiseen on usein pitkä ja haastava. Pro gradu -tutkielmassani tutkin, millaisin toimintamallein lähisuhdeväkivaltaproblematiikkaa kohdataan palvelutarpeen arvioinnin aikana. Tutkielma toteutettiin tapaustutkimuksena. Aineiston viisitoista palvelutarpeen arviointia kerättiin erään suuren kaupungin sosiaalitoimen asiakastietojärjestelmästä. Aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkielman yhteenvetona voidaan todeta, että aineistona toimivien palvelutarpeen arvioiden työskentely vastasi niille asetettuja lainsäädännöllisiä vaatimuksia. Palvelutarpeen arvioiden työskentelyssä olisi kuitenkin kehitettävää verrattuna akateemisiin suosituksiin siitä, miten lähisuhdeväkivaltaa tulisi kohdata. Keskeisimpiä kehityskohteita olisivat väkivaltaa kohdanneiden yksilötapaamisten järjestäminen ja lasten liian vähäinen huomioiminen palvelutarpeen arvioinneissa. Laadullisen tutkimuksen tulokset eivät ole suoraan yleistettävissä, mutta tuottavat syvällisen näkemyksen siitä, kuinka sosiaalitoimessa kohdataan lähisuhdeväkivaltaproblematiikkaa