Eettiset esteetikot? : Narratiivinen journalismi osana toimittajaprofessiota Suomessa

Tutkimuksessa tarkastellaan narratiivista journalismia osana toimittajaprofessiota Suomessa. Narratiivinen journalismi on journalismin laji, jossa tyypillisesti painottuvat pidempi muoto, melko pitkäkestoiset juttuprosessit sekä perinteisestä uutiskonventiosta poikkeava kieli. Suomessa narratiivista journalismia julkaisevat muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliite, Image, Suomen Kuvalehti ja Long Play. Tutkimuksen tavoitteena on paikantaa, miten 1800-luvun lopulla syntynyt narratiivinen journalismi heijastaa niitä muutoksia, joita toimittajaprofessiossa on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Tällaisia ovat muun muassa objektiivisuusihanteen kritiikki, globalisaation tuoma haaste journalismin ydinoikeutukselle neljäntenä valtiomahtina sekä digitalisaation tuomat haasteet niin rahoitusmallissa kuin lukijasuhteessa. Muutoksia tarkastellaan postmodernin teorioiden kautta. Oleellisiksi lähtökohdiksi muodostuvat mm. Lyotardin näkökulma suuren kertomuksen katoamisesta sekä positivistiseen maailmankuvaan kohdistettu kritiikki. Tutkimuksessa myös selvitetään, onko narratiivinen journalismi journalismiprofession alalaji ja miten professioon oleellisesti kuuluva eettinen sääntely vastaa narratiivisen journalismin uutiskonventiosta poikkeavaan luonteeseen. Tutkimuksen empiirinen osuus koostuu kuuden suomalaisen narratiivista journalismia tekevän toimittajan haastatteluista. Haastatteluaineiston perusteella on selvää, että narratiivista journalismia tekevät toimittajat ovat sisäistäneet journalismin ydinihanteet, yhteiskunnallisesti merkittävät juttuaiheet ja totuudellisuuden, mutta ne käsitetään toisin päin kuin uutisjournalismissa on totuttu. Siinä missä uutistyötä ovat perinteisesti ohjanneet uutiskriteerit, jotka ovat taanneet, että uutisointi on merkittävää ja relevanttia, ajattelee narratiivista journalismia tekevä toimittaja aiheen oman kiinnostuksensa kautta: jos minua kiinnostaa, jotain toistakin täytyy kiinnostaa. Journalismiin kuuluva totuusvaatimus puolestaan käsitetään objektiivisuusihanteen sijaan subjektiivisena velvoitteena olla rehellinen lukijaa kohtaan. Tutkimuksessa osoitetaan, että vaikka niin kutsuttujen tarinallisten keinojen käyttö on kaikessa journalismissa viime vuosina lisääntynyt, narratiivisessa journalismissa peruste käyttää niitä on erilainen kuin uutisjournalismissa. Narratiivisessa journalismissa kirjoittamisen tekniikat ovat aina olleet osa tekemisen lähtökohtaa, pyrkimystä tuoda lukija lähemmäs. Siksi niihin liittyviä eettisiä kysymyksiä on pohdittu syvällisesti. Genrerajat ylittävää keskustelua ei toistaiseksi juuri ole: tekijöiden itseymmärryksen tasolla narratiivisen journalismin genre on Suomessa olemassa mutta toimituksellisissa hierarkioissa ei. Tutkimuksessa todetaan, että narratiivisen journalismin uutisjournalismista poikkeavia tekemisen tapoja ei toimituksissa ymmärretä eikä narratiivisen journalismin tekniikoita osata muussa journalismissa välttämättä käyttää oikein ja eettisesti. Tutkimuksen perusteella on selvää, että narratiivinen journalismi on hyvä kuvastin moniin muutoksiin, joita toimittajaprofessiossa on tapahtunut myöhäismodernilla ajalla. Se tunnustaa subjektiivisuuden, myöntää kiinnostavuuden merkityksen ja sen oikeutuksen ytimessä on vallan vahtimisen sijaan empatian ja ymmärryksen lisääminen. Tutkimuksessa esitetään, että narratiivista journalismia tekevillä toimittajilla on asiantuntemusta monista kysymyksistä, joiden kanssa toimituksissa tällä hetkellä kamppaillaan, ja genren parempi ymmärrys hyödyttäisi kaikkia