Sensuurin määräysten uhmaamisen diskursseja ja niiden moniäänisyyttä Lauri Viidan sotarintamalta lähettämissä kirjeissä

Tutkielmassa tarkastellaan Lauri Viidan talvi- ja jatkosodan aikana puolisolleen kirjoittamien kirjeiden diskursseja. Aineistossa esiintyviä moniäänisyyden piirteitä tarkastellaan sensuurin määräysten ja sääntöjen uhmaamisen näkökulmasta. Lisäksi tehdään havaintoja, löytyykö Viidan henkilökohtaisista kirjeistä samoja moniäänisyyden piirteitä, joita tutkija Anneli Niinimäki on tarkastellut väitöskirjatutkimuksessaan Moniääninen Moreeni (2015). Tutkimusaineisto on poimittu Tampereen yliopiston Kansanperinteen laitoksen mittavasta yli 40 000 sotakirjeen kokoelmasta (SAK). Aineisto kattaa Lauri Viidan kirjekokoelman SAK 492, joka sisältää yhteensä 211 kirjettä ja korttia, ja ne kaikki ovat Lauri Viidan itsensä kirjoittamia. Tutkimus sijoittuu lingvistisen kirjetutkimuksen, erityisesti sota-ajan kirjetutkimuksen, kenttään, ja siinä hyödynnetään diskurssintutkimuksen menetelmiä. Diskurssintutkimus perustuu funktionaaliseen kielikäsitykseen, jonka mukaan kielenkäyttötilanteessa kielelliset merkitykset syntyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja ovat tilannesidonnaisia: niiden taustalta löytyvät kontekstit, jotka tässä tutkielmassa ovat käynnissä olleet sodat ja niiden aiheuttamat vaikeudet, nuorenparin kehittyvä yhteiselämä, korsukumppanuus, sensuurin vaikutukset ja kirjoittajan monet mielenliikkeet. Sensuurin määräysten mukaan sota-ajan kirjeet eivät saaneet sisältää mitään sellaista tietoa, joka olisi hyödyttänyt vihollista. Määräykset on tutkielmassa luokiteltu 1) ankarasti kiellettyihin ja 2) sotilaalle sopimattomiin aiheisiin, kuten sodankäynnin kannalta strategiset tiedot joukkojen sijoituspaikoista, vahvuuksista, kunnosta ja siirroista. Sopimattomia aiheita ovat valheellisten juttujen sepittäminen, tosiasioiden vääristely, toisten parjaaminen, vaivoista ruikuttaminen ja muu sopimaton kirjoitus. Sensuurisääntöjä noudatettiin melko hyvin, mutta jotkut eivät niistä piitanneet. Lauri Viidan asenne sotaa kohtaan muuttui sotavuosien kuluessa vähitellen vastenmielisyydeksi, ja kiellettyjä diskursseja esiintyy hänen kirjeissään. Tutkielman tuloksena voidaankin esitellä kirjeiden teksteistä esiintyneet monet kielletyt aiheet, kuten sijoituspaikka- ja sotadiskurssi, väärien lomaperusteiden diskurssi, parjaamis- ja ruikuttamisdiskurssi sekä seksuaalidiskurssi. Kaikissa näissä Viita käytti suomen kielen moniäänisyyden eri keinoja, kuten intertekstuaalisuutta, alluusiota, metaforaa ja ironiaa. Tutkimus osoitti, että hänen käyttämänsä kielen keinot olivat samoja, joita Anneli Niinimäki nosti esiin väitöskirjassaan Moreeni-romaanista. Tutkimusaineiston perusteella Lauri Viidan sotakirjeillä voi tulkita olleen hänelle yhteydenpidon ja kokemusten jakamisen lisäksi myös kirjailijauran alkuun ajoittuva erilaisten kielellisten vaihtoehtojen kokeilu- ja harjoittelutehtävä, josta saamiaan kokemuksia hän myöhemmin hyödynsi luodessaan kaunokirjallista tekstiä