Satakunnan esiroomalaisen rautakauden röykkiöt kahden raumalaisen röykkiökohteen valossa

Tutkimus käsittelee ns. epämääräisten röykkiöiden ongelmaa, eli pronssikauden loppupuolelta alkaen Suomessa esiintyviä, rakenteettomia ja tavallisesti sirpaleista materiaalia ja eläinten luita sisältäviä röykkiöitä, joissa esiintyy vain vähän tai ei ollenkaan ihmisluuta. Tällaisten röykkiöiden on perinteisesti arveltu olevan hautaröykkiöitä, joista vainaja on maatunut kokonaan pois, uhri- tai jäteröykkiöitä tai pellonraivausröykkiöitä. Tulkinnat on tehty pääasiassa selkeämpien röykkiöistä tehtyjen tulkintojen valossa, eikä tarkkoja analyysejä ja vertailuja epämääräisten röykkiöiden rakenteesta, sijainnista tai löytöjen levinnästä ole tehty juuri ollenkaan. Tutkielmassa pyritään havainnollistamaan, että epämääräisiä röykkiöiden funktioita voidaan tutkia aiempaa tarkemmin, mikäli kohde tutkitaan ja dokumentoidaan tarpeeksi laajasti ja tarkasti. Tutkimuksen tarkoitus on löytöjen levinnän tarkastelun avulla tulkita kahta esiroomalaisen ajan röykkiökohdetta, Raumalla sijainneita Ellinniittyä ja Hevossuonmäkeä, ja soveltaa niihin menetelmää, jonka mukaan merkityksellistä, ja potentiaalisesti rituaalista toimintaa voidaan erottaa arkeologisesti aineiston levinnän, esinekombinaatioiden ja kohteen laajemman kontekstin avulla. Analyysissä esiin nousseet kysymykset liittyvät hautausten tunnistamiseen sekä jätteen, arkipäivän toiminnan ja rituaalien väliseen suhteeseen. Tutkielmassa Ellinniityn röykkiöiden tulkitaan syntyneen pääasiassa arkipäiväisen pyyntipaikalla toimimisen tuloksena, joista osaan röykkiöitä on kuitenkin kohdistunut myös rituaalista toimintaa. Hevossuonmäen röykkiöt yhdistetään jätemateriaalin käsittelyyn osana asuinpaikalta lähtemisen liittyviä toimia. Tutkielma osoittaa, että esiroomalaisella rautakaudella röykkiöitä, latomuksia ja kiveyksiä syntyi erilaisten prosessien tuloksena, jotka eivät aina liity hautaamiseen. Jätemateriaalia päätyi röykkiöihin sekä profaanin että rituaalisen jätteen hävittämisen tuloksena. Tutkimuksen johtopäätelmä on, että varsinkin epäselvempiä röykkiöitä tulee tutkia aiempaa laajemmin, jotta röykkiöiden tradition ymmärtäminen kokonaisuudessaan olisi mahdollista