Towards sustainable community structures – resilience guidelines in shrinking regions

Kaupungistumisen myötä kestävien ja resilienttien seutujen tutkiminen ja suunnittelu on painottunut väestökeskittymiin ja suuriin, kasvaviin kaupunkeihin. Globaalit kestävyyshaasteet, kuten biodiversiteettikato, kiihtyvä ilmastonmuutos sekä erityisesti jälkiteollisissa länsimaissa huoltosuhteen kasvu koskevat kuitenkin yhtä lailla väestöltään ja resursseiltaan pieneneviä seutuja ja niiden taajamia. Tämä diplomityö tarkastelee muutoksiin ja epävarmuuteen mukautumista pienenevissä taajamissa osana Elinvoimainen taajama -tutkimushanketta. Työn tavoitteena on määritellä, millaiset yhdyskuntarakenteen piirteet tukevat pienenevien taajamien ja seutujen yleistä resilienssiä eli kykyä joustaa, oppia ja sopeutua erilaisten odotettujen ja odottamattomien muutosten keskellä. Väestöltään vähenevien seutujen resilienssiä kehittämällä voidaan edistää muutoskapasiteetin ja sopeutumiskyvyn kehittymistä ja sitä kautta myös ihmisten ja elinympäristöjen kestävämpää hyvinvointia. Diplomityön tutkimuskohteena toimii neljä väestöltään vähenevää ja erikokoista eteläpohjalaista kuntaa. Niiden muodostaman seutukuntaverkoston, Suupohjan, edellytyksiä resilienssin kehittämiselle lähestytään resilienttejä ja kestäviä elinympäristöjä käsittelevän kirjallisuuden kautta sekä osallisuuden keinoin. Tutkimusmetodeina käytetään asukaskyselyä sekä teemattisia, paikallisille asukkaille ja toimijoille suunnattuja työpajoja. Vaikka pienenevät taajamat ovat usein herkempiä erilaisille elinympäristöjen sekä esimerkiksi ikä- ja palvelurakenteen muutoksille, väestön väheneminen ei itsessään kuitenkaan ole ongelma: pienenemisen hallintaan keskittyminen voi kasvukeskeisyyden sijaan mahdollistaa jopa paremmin kestäviä, ekologisesti eheitä ja kompakteja asuinalueita. Kestävän kehityksen ja resilienssin teorioihin ja kirjallisuuteen perustuen tämän työn synteesi muodostuu viidestä suuntaviivasta, joita väestöltään vähenevien seutujen resilienssin kehittämiseksi voisi soveltaa. Sopeutumiseen sekä esimerkiksi olemassa oleviin voimavaroihin, ekosysteemipalveluihin, yhteistyöhön ja verkostoitumiseen perustuvien suuntaviivojen avulla tämä työ pyrkii lisäämään ymmärrystä siitä, miten syrjäytyviä ja kutistuvia seutuja tulisi kehittää – ei kuihtuvina alueina, joiden ainoa toivo on väestönkasvu, vaan mahdollisuuksina maaseutu- ja luonnonympäristöjen suojeluun ja eheytymiseen, kestävien ja omavaraisten elinympäristöjen kehittämiseen sekä perustavanlaatuiseen yhteiskunnalliseen muutokseen kasvukeskeisyydestä hyvinvointikeskeisyyteen.Due to urbanization, the research and planning of sustainable and resilient regions have largely focused on population centers and large, growing cities. However, shrinking cities and smaller rural communities are equally affected by global sustainability challenges such as biodiversity loss, accelerating climate change and the growing dependency ratio. This Master’s thesis addresses the adaptation to changes and uncertainty in shrinking regions and communities as a part of a research project that studies the vitality of such municipalities. The goal of this thesis is to determine what kind of regional features support the overall resilience of shrinking cities and municipalities, i.e. their ability to regenerate, learn and adapt in the face of various expected and unexpected changes. Enhancing the resilience of such regions can contribute to the capacity to change and adapt, and thus also to the wellbeing of people and ecosystems. The case study of this thesis focuses on four shrinking and different-sized municipalities in Southern Ostrobothnia, Finland. The premises for resilience development in their regional network, Suupohja, are approached through resilience literature that focuses on sustainable living environments as well as through participatory methods. Research methods include a resident survey and thematic workshops designed for locals. Although shrinking cities and communities are often more sensitive to different environmental changes and changes e.g. in age and service structures, demographic decline is not a problem in itself: instead of focusing on growth, a focus on managing shrinkage and well-being can enable more sustainable, ecologically sound and compact neighborhoods. Based on sustainability and resilience literature and theories, the synthesis of this thesis consists of five guidelines that could be applied to develop the resilience of shrinking regions. Through these adaptation-oriented guidelines that focus on endogenous resources, eco-system services, cooperation and networks, this thesis seeks to increase understanding of how marginalized and shrinking regions should be developed – not as fading regions that desperately need to reverse population decline, but as opportunities for protecting natural and rural environments, building sustainable and self-sufficient communities as well as fundamental social change that shifts the orientation from growth to well-being