Sisäiset ja ulkoiset haasteet Puuvillatehtaitten Myyntikonttorin toiminnassa vuosina 1950-1975

Tässä tutkielmassa käsitellään vuosina 1932–1975 toimineen Puuvillatehtaitten Myyntikonttorin (PMK) toimintaa 1950-luvulta alkaen. Alun perin kuudesta kotimaisesta puuvillatehtaasta muodostettu yhdistys pyrki vastaamaan kartellin sisäisten ja ulkoisten muutosten aiheuttamiin haasteisiin. Aikanaan vahva suomalainen puuvillateollisuus ajautui 1900-luvun puolivälissä ongelmiin kiihtyvän ulkomaisen kilpailun myötä, vaikka kotimainen yhteistyö alalla oli poikkeuksellisen läheistä. Tarkemmin tutkimukseni vastaa siihen, miten Myyntikonttorin sisäinen ja ulkoinen toimintaympäristö muuttuivat vuosikymmenten saatossa, ja millaisia vaikutuksia muutoksilla oli kartellin toimintaan ja jäsenyritysten yhteistyöhön sekä näiden väliseen luottamukseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty taloustieteestä tuttuja kartelliteorioita sekä luottamuksen käsitettä. Tutkielman kannalta keskeisimpänä aineistona ovat olleet Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistosta löytyvät Puuvillatehtaitten Myyntikonttorin asiakirjat vuosilta 1950–1975. Yhdistyksen keräämistä asiakirjoista on säilynyt suurin osa ja näistä etenkin Puuvillatehtaitten Myyntikonttorin vuosikertomukset sekä johtokunnan kokousten pöytäkirjat ovat olleet tutkimukseni kannalta tärkeimpiä alkuperäislähteitä. Lähdemateriaalin runsaus ja sen monipuolisuus on mahdollistanut tutkimuksessani kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien yhdistelmän, joka valottaa suomalaisen puuvillateollisuuden käänteitä varsin monimuotoisesti. Puuvillatehtaitten Myyntikonttori oli yhtenäinen kartelli. 1900-luvun alussa yhteistyötä käynnistäessä puuvillatehtaiden keskuudessa oli merkittäviä ristiriitoja, mutta jo 1930-luvulle tullessa niistä oli päästy riittävissä määrin sopuun. Vuonna 1932 perustettu Puuvillatehtaitten Myyntikonttori toimikin eräänlaisena luottamuksen kasvualustana ja tehtaiden välisten ongelmien ratkojana. Vaikka kartelleilla on taloustieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna taipumus hajota jäsenten keskinäisen kilpailun myötä, tuli suurin uhka suomalaiselle puuvillateollisuudelle ulkopuolelta. Euroopan taloudellinen integraatio lisäsi puuvillakankaiden ja puuvillalankojen tuontia Suomeen, jolloin kotimainen teollisuus altistui hintakilpailulle markkinoiden muuttuessa. Kartelli oli kotimaiselle puuvillateollisuudelle ainut mahdollisuus kilpailla ulkomaista tuontia vastaan. Ulkomaisen tuonnin kiihtyminen ei suinkaan ollut ainut kotimaista puuvillateollisuutta ahtaalle ajanut muutos markkinoilla. Tukkukaupan keskittyminen suurten toimijoiden haltuun, kulutuskysynnän muutokset ja viranomaisten sääntely asettivat omat reunaehtonsa kartellin toiminnalle. Yhdelle yksittäiselle toimijalle tuotannon rationalisointi tai esimerkiksi neuvotteluaseman säilyttäminen suhteessa jakeluportaaseen olisi osoittautunut pitkässä juoksussa mahdottomaksi ja tämän tiedostaminen vain lähensi kartellin jäseniä keskenään. Vaikka Puuvillatehtaitten Myyntikonttorin jäsenten välillä oli aika ajoin ristiriitoja ja erimielisyyksiä, ei kotimaiselle kilpailulle altistuminen tullut enää markkinoiden muututtua kysymykseen