Hiljainen köyhyys - suomalaisen ruoka-avun kuvauksia ja merkityksiä lehtikirjoituksissa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen suomalaisen ruoka-avun ilmiötä julkisessa keskustelussa. Pyrin tuomaan ajankohtaista, tärkeäksi kokemaani aihetta esille ja lisäämään sen ymmärrystä. Aiheen taustalla ovat keskustelut hyvinvointivaltion muutoksesta, köyhyyspolitiikan ongelmista sekä kolmannen sektorin asemasta. Köyhyys nousi yhteiskunnallisen ja sosiaalipoliittisen keskustelun ytimeen 1990-luvun laman myötä. Yhtenä köyhyyden lisääntymisen ilmenemismuotona oli ruoka-avun kasvaminen. Ruoka-apu on viimeisen luukun periaatteella järjestetty kolmannen sektorin, järjestöjen ja kirkon, epävirallinen avustusmuoto. Ruoka-apu jäi osaksi suomalaista yhteiskuntaa, vaikka lama ohitettiin. Avustusmuodon määrä on kasvanut 2000-luvulla. Ruoka-apu on yksi sosiaaliturvan aukkojen ilmenemismuodoista. Lisäksi se asettaa kysymyksen, kenelle vastuu kuuluu. Tarkastelen ruoka-avun representaatioita mediateksteissä. Suomen Media-arkistosta kerätty aineisto koostuu 70 Aamulehdessä vuosina 2013-2015 julkaistusta lehtikirjoituksesta. Analyyttisenä käsitteenä käytän representaatiota, jolla tarkoitan kuvaamista ja merkitysten tuottamista. Metodologisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Representaatioiden tarkastelun pohjaksi olen muodostanut teemat: väestön jakautuminen, yhteiskuntakritiikki, ruokahävikin hyödyntäminen sekä hiljainen köyhyys. Lisäksi olen luokitellut toimijat kriittisiin kansalaisiin, avunantajiin, avunsaajiin sekä asiantuntijoihin. Väestön jakautumisessa ruoka-apu nähdään vakiintuneena tapana, yhteiskuntakritiikissä ruoka-avun olemassaolo kyseenalaistetaan ja ruokahävikin hyödyntämisessä ruoka-apu kuvataan ekologisena käytännön kysymyksenä. Ruoka-apua koskeva julkinen keskustelu on hiljentynyt, vaikka avustusmäärät ovat kasvaneet. Aiheesta ei enää käydä valtakunnallista kriisikeskustelua kuten 1990-luvulla. Hiljaisuudella viittaan myös avunsaajien hiljenemiseen. Esillä ovat pääosin kansalaiset ja avunantajat, kun avunsaajat ja asiantuntijat hiljenevät. Heidän näkemyksiään olisi tärkeää saada keskusteluun lisää. Virallinen tieto jää vähäiseksi suhteessa toiseen tietoon. Hiljenemisen taustalla voi nähdä paitsi ruoka-avun vakiintumisen osaksi epävirallista köyhyyspolitiikkaa, myös häpeän kokemuksen ja luottamuksen puutteen. Köyhyyttä ja ruoka-apua koskevassa keskustelussa korostetaan sitä, että yksittäiset köyhyysohjelmat ovat riittämättömiä. Huomio tulisi kiinnittää työllisyyteen sekä sosiaaliturvajärjestelmän ja asuntopolitiikan kehittämiseen. Ruoka-apu voitaisiin saada toimivammaksi ja tasa-arvoisemmaksi liittämällä se osaksi muuta järjestelmää