Tyttökulttuuria, luonnollisesti.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tyttökulttuurin ymmärrettäväksi tekeminen. Tutkimus käsitteli pääasiassa alakouluikäisten tyttöjen sosiaalista kulttuuria, jonka tytöt omaksuivat osin valmiina, osin rakensivat itse keskuudessaan. Tyttökulttuurina käsitettiin tutkimuksessa kaikki se, mikä tyttöjen toimintaa ohjaa. Tutkimuksen lähtökohdat poikkesivat aiemmasta tutkimuksesta sikäli, että tässä tyttöjen toimintaa ei pyritty selvittämään ainoastaan yhteiskuntakulttuurin tai kasvatuksen perusteella. Mukaan otettiin myös evoluutiopsykologisia näkökulmia, tuoden esiin tyttöjen luontaista pyrkimystä toimia pojista poikkeavin tavoin. Tutkimus oli otteeltaan hermeneuttinen, tulkinnan kautta ymmärrykseen tähtäävä. Siten sen tarkoituksena ei ollut tyttöjen aseman parantaminen tai tasa-arvon lisääminen sinällään. Ymmärryksen kautta avautui kuitenkin mahdollisuuksia myös tasa-arvotyön perusteiden uudelleen määrittämiselle. Muutostarpeen arvioiminen jätettiin tässä lukijan ratkaistavaksi. Tutkimus toteutettiin kahdessa alakoululuokassa kevään 2015 aikana. Aineisto kerättiin havainnoinnin ja haastattelujen kautta. Tutkimukseen haastateltiin yhteensä 37 informanttia, joista 22 oli tyttöjä, 11 poikia ja 4 opettajia. Aineisto ei ole kattava otos suomalaisesta yhteiskunnasta, mutta sen kautta saavutettu teoria kiinnittyy saumattomasti aiempaan tutkimuskirjallisuuteen. Siten tutkimuksen tuoma tieto on relevanttia myös jatkotutkimuksen pohjaksi. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset liittyivät tyttöjen henkilökeskeisyyteen poikien toimintakeskeisyyden vastakohtana. Siinä missä poikien toiminta tutkimuskouluilla kiinnittyi tekemisen ympärille, rakensivat tytöt yhteisönsä jo ennen tekemisen suunnittelua. Vastaavasti tyttöjen riidat liittyivät mukaan pääsemiseen ja ulkopuolelle jättämiseen, kun taas pojat riitelivät toiminnan perusteella, esimerkiksi sääntöjen rikkomisen vuoksi. Tyttöjen henkilökeskeisyys koettiin niin vahvana, että heidän ystävyyssuhteidensa todettiin muistuttavan monessa kohtaa seurustelusuhdetta. Tytöt hakeutuivat tiiviiseen läheisyyteen parhaan ystävänsä kanssa, ja kokivat myös petetyksi ja jätetyksi tulemisen tunteita ystävyyssuhteiden rakoillessa. Selityksiä tälle tyttöjen henkilökeskeiselle kulttuurille ei tyhjentävästi löytynyt kasvatuksesta tai yhteiskunnassa vallitsevasta kulttuurista. Tutkimuksen tuloksena olikin, että tätä tyttöjen toimintatapaa ei voida esimerkiksi sukupuolineutraalin kasvatuksen kautta hävittää. Siten tutkimus kyseenalaisti ajatuksen avata tytöille tie ennen vain pojille kuuluneeseen toimintaan tasa-arvon nimissä. Tutkimus osoitti, että tytöt eivät lähtökohtaisesti pyri samoihin päämääriin poikien kanssa, vaan heitä ohjaa osin luontainen, osin sosiaalisen kulttuurin määrittelemä taipumus toimia omalla tavallaan. Tavoiteltaessa todellista yhdenvertaisuutta tulisi huomio näin ollen tutkimuksen perusteella keskittää myös tyttöjen tavoitteiden ymmärtämiseen, jotta ne tulisivat huomioiduksi pojista eroavine piirteineen. Tuloksiensa kautta tutkimus antoi runsaasti aineistoa tulevan tutkimuksen, sekä poliittisen keskustelun pohjaksi. Sen esiin nostamia näkökohtia voidaan sellaisenaan hyödyntää esimerkiksi pohdittaessa tasa-arvoisen koulun ideaalia. Tutkimus antoi lisäksi uusia näkökulmia ja pohdittavaa kasvatustyön tekijöille. Ymmärryksen kautta jokainen tyttöjen parissa toimiva aikuinen voi miettiä oman toimintansa periaatteita uudessa valossa